Kunta tiedottaa (Nurmijärvi-lehti 1/2020)

Vanha-Klaukan rakentaminen vauhdissa

Vanha-Klaukan asemakaava-alueen rakentaminen on käynnistynyt stabilointiurakalla. Katujen ja vesihuollon rakentaminen alkaa alkuvuodesta ja ensimmäisten talojen rakennus 2021.

Vanha-Klaukan alueella tehdään parhaillaan stabilointiurakkaa. Katujen ja vesihuollon rakentaminen aloitetaan alkuvuodesta 2020. Työ aloitetaan alueen eteläpäästä eli jäähallin läheisyydestä. Koko alueen kadut ensimmäiseen päällystekerrokseen asti ja vesihuolto on tarkoitus saada rakennettua vuoden 2022 loppuun mennessä.

Myös Lepsämäntietä parannetaan Vanha-Klaukan asemakaava-alueen kohdalla. Talojen rakentaminen pääsee vauhtiin näillä näkymin alkuvuodesta 2021. Alueelle tulee kerros- ja rivitaloasuntoja sekä omakotitaloja yhteensä noin 2000 asukkaalle. Katu- ja puistoalueet viimeistellään vaiheittain, kun talojen rakentuminen etenee.

”Vanha-Klaukasta syntyy vehreä ja tiivis asuinalue, josta on hyvät kevyen liikenteen kulkuyhteydet Klaukkalan keskustaan. Uuden asuinalueen myötä Klaukkalan asukasmäärä kasvaa merkittävästi, mikä parantaa myös yritysten toimintaedellytyksiä”, Nurmijärven kunnan tekninen johtaja Jouko Lehtonen kertoo.

Työkone Vanha-klaukan alueella