Koulun arki

Harrastusiltapäivätoiminta Nurmijärvellä

Harrastuskerhot

Lukuvuodelle 2023-2024 harrastuskerhotoiminta jatkuu rytmitettynä 7 viikon jaksoihin. Kerhojaksot ovat seuraavat; vkot 35-41, 43-49, 4-11 ja 12-18. Jaksottaminen mahdollistaa käytettävissä olevien ohjaajaresurssien hyödyntämisen ja kerhojen kierrättämisen eri kouluilla. Samalla yhä useammalla oppilaalla on mahdollisuus osallistua toimintaan ja tutustua erilaisiin harrastuksiin.

Tulevan lukukauden kerhotarjonnassa toiminnan painopiste on enemmän 1-4 lk sekä 7-9 lk oppilaille toivomien kerhojen toteuttamisessa sekä harrastuskulttuurin muodostumisen tukemisessa. Kerhotarjonnassa on huomioitu oppilaiden toiveita kouluittain mahdollisuuksien mukaan. Haluamme kannustaa oppilaita kokeilemaan ja tutustumaan erilaisiin harrastuksiin toiminnan myötä. Koulukohtaiset kerholistat julkaistaan elokuussa, kun koulut alkavat.

Haluamme kannustaa oppilaita kokeilemaan ja tutustumaan erilaisiin harrastuksiin toiminnan myötä. Esimerkkeinä yläkoululaisten toivomista uusista kerhomuodoista, jotka alkavat, ovat keilaus-, biljardikerhot kirkonkylällä sekä nuorten kuntosaliryhmät kaikissa taajamissa. Kerhotarjonnassa on monipuolisesti eri vaihtoehtoja mm. liikunnan, kulttuurin ja taiteen sekä e-sportin ja koodaamisen aloilta.

Keskeiset toiminnan mahdollistajat ovat valtionavustus Suomen mallin mukaisen kerhotoiminnan toteuttamiseen, yhteistyö koulujen kanssa sekä yhteistyökumppanit ja kunnan omat työntekijät, jotka tuottavat laadukasta ohjaussisältöä kerhoihin.

Kerhoilla on alueelliset päivät, joihin suurin osa kerhotarjonnasta keskittyy muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta. Tiistaisin on Klaukkalan alueen päivä ja keskiviikkona Kirkonkylän ja Rajamäen alueen päivä.

Tarkempi kuvaus harrastuskerhojen sisällöistä

Kerhoihin ilmoittautuminen

Ilmoittautumisjärjestelmissä tapahtuu muutos alkuvuodesta 2024, jolloin SuomiSport.fi-palvelu poistuu käytöstä ja tilalle tulee Hellewi-järjestelmä. Jatkossa kerhoihin ilmoittautuessa ei tarvita rekisteröitymistä ja yli 13 -vuotiaat voivat itse ilmoittautua kerhoon. Ilmoittautumisjärjestelmä on verkkokauppatyyppinen ja klikkaamalla haluamaasi kerhoa pääset suoraan tekemään ilmoittautumisen. Sähköpostiosoite toimii Hellewissä tunnisteena ilmoittautumisissa ja sillä pääset myös tarkastelemaan tekemiäsi ilmoittautumisia. Ilmoittautuminen kerhoihin osoitteesta https://uusi.kuntapalvelut.fi/nurmijarvi/fi/

Toivomme, että kerhoihin ilmoittautuneet sitoutuisivat kerhojakson ajaksi toimintaan.

Kerhojaksot ja niihin ilmoittautuminen

jakso 1: vkot 35-41, ilmoittautuminen aukeaa 16.8.2023 klo 18.00.

jakso 2: vkot 43-49, ilmoittautuminen aukeaa 3.10.2023 klo 18.00

jakso 3: vkot 4-11, ilmoittautuminen aukeaa 8.1.2024 klo 18.00

jakso 4: vkot 12-18, ilmoittautuminen aukeaa 4.3.2023 klo 18.00 (Kerhovaihtoehdot julkaistaan to 29.2. klo 16 mennessä.)

Tarkemmat infot, aikataulut ja kerhoihin ilmoittautuminen https://uusi.kuntapalvelut.fi/nurmijarvi/fi/

Kerhon nimiPaikka
ESPORT- JA DIGIKERHOT  
E-sport pelikerho 7-9 lkVirastotalo/ pelihuoneKe klo 16:00-17:30
  
KUVATAIDE- KÄDENTAITOKERHOT  
Kuvataidetta ja muotoilua 1-4 lkValkjärviTi 13:00-14:30
Taideaskartelu 1 lkRöykkäKe 13:15-14:15
Kuvataidetta ja keramiikkaa 2-6 lkRöykkäKe 14:15-15:45
Käsityö- ja ompelukerho 3-6 lkPalojokiTo 14:15-15:45
Manga piirtäjät 5-9 lk 12 krtIhanTalo/RajamäkiTo 15:00-16:30
Taideaskartelu A 1-2 lkIhanTaloPe 13:00-14:30
Taideaskartelu B 1-2 lkIhanTaloPe 14:30-16:00
   
KOKKAUSKERHOT  
Kokkikerho 4-6 lkNYKKe 15.00-16.30
   
LIIKUNNALLISET KERHOT  
Keilat kumoon -kerho 7-9 lkBowling CornerTi 15.00-16.30
Koulu lätkä-kerho 1-2 lkJäähalliKe 1530-1630
Koulu lätkä-kerho 3-6 lkJäähalliKe 1530-1630
Kuntonyrkkeily 7-9 lkKuntoCenterKe 15.30-16.30
Kuntosali ABC 1 RMUimahalliTi 15.00-16.30
Kuntosali ABC 2 Kla 14 v+Fit24Ti 15:00-16:30
Kuntosali ABC 3 KKOKuntoCenterTo 15.30-17.00
Liikuntakerho A, 3-6 lkPalojokiKe 13:30-14:30
Liikuntakerho B, 3-6 lkKarhunkorpiMa 13.30-14.30
Liikuntakerho C, 3-6 lkLänsikaariMa 15.15-16.15
Pallopelikerho 3-6 lkRöykkäKe 14.15-15:00
Pallopelikerho 7-9 lkNYKKe 14:45-15:30
Parkour-kerho A 1-2 lkIsoniittuTi 14.00-14.45
Parkour-kerho B 3-6 lkIsoniittuTi 15.00-15.45
Parkour-kerho C 1-2 lkRajamäki, Kievarintie 14Ke 14.15-15.00
Parkour-kerho D 3-6 lkRajamäki, Kievarintie 14Ke 15:00-15:45
Salibandykerho 3-6 lkMäntysaloTi 15:00-15:45
Sporttikerho 1-2 lkMäntysaloTi 14:15-15:00
Sporttikerho 1-2 lkRöykkäKe 13.15-14.00
Tanssikerho 1-3 lk KlaMonikkoTi 14.30-15.30
Tanssikerho 1-4 lk KkoIhanTaloTo 15.00-16.00
UintiMix 4-6 lkRajamäen uimahalliKe 15:00-15:45
Ulkoliikunta- ja pihapelikerho 1-2 lkSyrjäläTi 13.15-14.00
Ulkoliikunta- ja pihapelikerho 3-6 lkSyrjäläTi 14:15-15:00
Yleisurheilua ja sporttia A 1-4 lkKla AlaKe 14:15-15:00
Yleisurheilukerho A 1-3 lkHarjulaTi 14:15-15:00
Yleisurheilukerho B 3-6 lkHarjulaTi 15:00-15:45

Koulukuljetus kerhosta kotiin

Koulukuljetusoikeusoppilaille järjestetään kuljetus kerhosta kotiin koululla pidettävistä kerhoista. Huoltajan tulee ilmoittaa kuljetustarpeesta viikkoa ennen kerhojakson alkua

Ilmoita koulukuljetus kerhosta kotiin

Harrastamisen Suomen malli

Nurmijärven kunta on mukana harrastamisen Suomen mallin mukaisen harrastustoiminnan kehittämisessä ja toteuttamisessa. Toiminnan päätavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisääminen. Tarkoituksena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Toiminnan toteuttamiseen on saatu valtion avustusta.

Suomen mallissa yhdistyvät lasten ja nuorten kuuleminen harrastustoiveista, olemassa olevien hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen koordinoiminen sekä koulun ja harrastustoimijoiden yhteistyö.