Hyvinvointi

Harjulan koulun yrittäjyyskasvatus: ”Positiivinen yhdessä tekemisen ja itsensä ylittämisen meininki”

”Yrittäjyyskasvatus on ennen kaikkea opetussuunnitelman laaja-alaisten taitojen harjoittelua hauskasti ja toiminnallisesti, ei siis mitään rahan ympärillä pyörimistä”, kertoo opettaja Tomi Kukkola.

Harjulan kouluun on muotoutunut toimiva malli, jossa käydään portaittain läpi rahankäyttöön ja yrittäjyyteen liittyviä teemoja läpi alakoulun arjen. Jo alkuluokilla leikitään kauppaa ja tehdään kaikkea muutakin asian parissa. Neljäsluokkalaisten yhteiskuntaopissa opiskellaan rahankäyttöä ja siihen liittyvää päätöksentekoa jo tarkemmin. Yrittäjyyskasvatuksen keskiössä ovat hyvinvointiin liittyvät taidot ja kokemukset.

”Täytyy kuitenkin muistaa, että rahan käsite itsessään ei ole missään nimessä jutun juju. Taidot ja tiedot, joita opiskellaan lähtevät ideoinnista, ryhmätyötaidoista ja omatoimisuudesta”, Kukkola kertoo.

Viidesluokkalaiset toteuttavat maksuttoman Pikku yrittäjät -yrittäjyyskasvatuksen ohjelman, jossa tavoitteena on luoda ryhmissä oma toimiva yritys.

”Yritys koeponnistetaan oikeassa elämässä, mikä on todella opettavaista. Tähän kokonaisuuteen on helppo sisällyttää vaikkapa vierailu paikalliseen yritykseen tai kunnon vanhanajan taulukkolaskennan harjoittelutuokio. Palaute on ollut positiivista niin oppilailta kuin opettajiltakin”, Kukkola kertoo.

Kuudesluokkalaiset pääsevät vierailulle Yrityskylään

”Yrityskylävierailu on yksi kuudennen luokan odotetuimpia asioita. Jokainen oppilas saa oman työpaikan ja vastuualueen, josta käsin hän toimii upeasti rakennetussa pienoiskaupungissa käyttäen muiden yritysten palveluita ja pyörittäen omaansa.”

Koululaiset nostavat itse yrittäjyyskasvatuksesta saatuja kokemuksia esille. ”Kun oppilaat kutosen lopussa kirjoittavat koulumuistoistaan, pompsahtavat edellä mainitut projektit esiin uudelleen ja uudelleen. Niistä on jäänyt positiivinen yhdessä tekemisen ja itsensä ylittämisen meininki, juuri se mitä yrityskasvatuksella Harjulassa tavoittelemmekin”, Kukkola kertoo.