Juhlavuoden teemana lukutaito- ja into

Seitsemän veljeksen kuvittajan näyttely

Erkki Tantulla oli pitkä suhde Aleksis Kiven teoksiin.

Erkki Tantun kuvittajasuhde Kiven tuotantoon on ollut poikkeuksellisen pitkä jopa kuvitustaiteen historian mittakaavassa katsottuna.

Galleria Villessä nähdään helmi-maaliskuussa valikoima Erkki Tantun tekemiä Seitsemän veljeksen kuvitusoriginaaleja. Taiteilijan oman pojan, kuvittaja Markku Tantun, kuratoimassa näyttelyssä on esillä romaanin alkuperäiskuvituksen originaalien lisäksi kuvien luonnoksia. Mukana on Seitsemän veljeksen aiheita Tantun varhaisimmista piirroksista hänen viimeisimpään julkaistuun veljeskuvaansa.

Erkki Tanttu aloitti Aleksis Kiven tarinoiden kuvittamisen jo lapsena. Kiven teosten maailma kiehtoi Tanttua niin paljon, että hän palasi niiden kuvittamisen pariin pitkän uransa aikana yhä uudestaan ja uudestaan. Markku Tanttu on arvioinut, että hänen isänsä kuvittajasuhde yhden kirjailijan tuotantoon on ollut pisimpiä jopa koko maailman kuvitustaiteen historian mittakaavassa tarkasteltuna.

Seitsemän veljestä ilmestyi Tantun kuvittamana ja Otavan kustantamana vuonna 1961. Kuvitustehtävä ei ollut Tantulle helppo, sillä hän pelkäsi lukioiden muovanneen romaanista vankan visuaalisen käsityksen aikaisempien kuvitusten pohjalta. Teoksen olivat Tanttua ennen kuvittaneet muun muassa Akseli Gallén-Kalela, Matti Visanti ja Marcus Collin.
Tantun epäröinti osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä kirjan ilmestymisen jälkeen hänet todettiin useissa kritiikeissä ainoaksi oikeaksi Kiven kuvittajaksi. Erityisesti kiitettiin hänen kykyään henkilöiden ja perinneympäristön esittäjänä.

Kirjastossa nähdään samaan aikaan Erkki Tantun kuvitusoriginaalien kanssa myös kuvittajana isänsä jalanjäljissä seuranneen Markku Tantun tekemiä kuvituksia. Markku Tantun näyttelyssä on esillä Seitsemän veljeksen satuja, tarinoita ja unia sisältävän Linnan hirmuinen isäntä -kirjan kuvitusoriginaalit.

5.2.–12.3. Erkki Tanttu: Seitsemän veljestä -romaanin kuvitusoriginaaleja Galleria Ville, Punamullantie 1, Nurmijärvi Markku Tanttu: Linnan hirmuinen isäntä kuvitusnäyttely Nurmijärven pääkirjasto, Punamullantie 1,

Veljekset hiidenkivellä: Erkki Tantun kuvituskuva Aleksis Kiven Seitsemään Veljekseen.
Veljekset hiidenkivellä: Erkki Tantun kuvituskuva Aleksis Kiven Seitsemään Veljekseen.