Ajankohtaista perusopetuksessa

Perusopetuksen 1. vuosiluokan aloittaminen Nurmijärvellä

Nurmijärven kunnassa asuvan lapsen ei tarvitse enää erikseen ilmoittautua 1. vuosiluokan oppilaaksi

Kouluun ilmoittautuminen muuttuu 1.1.2023 alkaen

Nurmijärven kunnassa asuvien tai kuntaan muuttavien lasten ei tarvitse enää ilmoittautua 1. vuosiluokalle kouluun. Koulutulokkaat otetaan 1.1.2023 alkaen automaattisesti perusopetuksen oppilaiksi ja heille tehdään lähikoulupäätökset, jotka julkaistaan Wilmassa viikolla 11 eli 13.3.2023 alkavan viikon aikana.

Uusien koulutulokkaiden tiedot saadaan Wilmasta niiden oppilaiden osalta, jotka ovat kuluvana lukuvuonna kunnan järjestämässä esiopetuksessa ja alkuluokissa. Kunnassa asuvat muut koulutulokkaat otetaan perusopetuksen oppilaiksi väestötietojärjestelmästä haettujen tietojen perusteella. Koulutuspalvelut on tammi-helmikuun 2023 aikana yhteydessä niiden tulokkaiden huoltajiin, joiden osoitetiedoissa tai huoltajien Wilma-tunnuksissa on puutteita.

Tulevien 1. luokan oppilaiden vanhemmille on lähetetty Wilma- ja Päikky-viesti asiasta 19.12.2022.

Lisätietoa sekä ohjeita perusopetuksen 1. vuosiluokalle siirtymisestä, siihen liittyvistä periaatteista ja toimenpiteistä löydät tämän verkkosivun lopusta.

Lisätietoa Wilma-järjestelmästä ja sen käytöstä löydät kunnan verkkosivuilta osoitteesta nurmijarvi.fi/wilma. Tarvittaessa voit myös olla yhteydessä oppilashallintokoordinaattoriin, joka vastaa Wilma-tuesta ja auttaa tarvittaessa Wilma-tunnusten luomiseen ja kirjautumiseen liittyvissä pulmissa, p. 040 317 2413, s-postiosoite wilmatuki@nurmijarvi.fi

Lisätietoa perusopetuksen 1. vuosiluokalle siirtymisestä ja lähikoulun osoittamisesta voit kysyä aluerehtoreilta:

  • Klaukkalan alueen aluerehtori: Janne Taipale, p. 040 317 4164
  • Kirkonkylän alueen aluerehtori: Tiina Nordgren, p. 040 317 4152
  • Rajamäen alueen aluerehtori: Marjaana Mäkinen, p. 040 317 4170

Tervetuloa kouluun!

Tietoa perusopetuksen 1. vuosiluokalle siirtymisestä