Kulttuuri

Kulttuuripolkutoiminta alkaa Nurmijärvellä

Maksuttomat kulttuuriaktiviteetit
osaksi lasten ja nuorten koulupäivää

Tapahtumia, museovierailuja ja kirjastonkäytön oppimista hauskalla tavalla – tätä kaikkea on luvassa kulttuuripolun varrella.

Monissa kunnissa jo pitkään toteutettu kulttuuripolkutoiminta tulee syksystä alkaen osaksi nurmijärveläisten oppilaiden arkea.

Kulttuuripolulla tarkoitetaan ohjelmakokonaisuutta, joka tuo museon, kulttuuripalveluiden ja kirjaston palvelut lasten ja nuorten koulupäivään.

Kulttuuripolun ideana on tarjota kulttuuripalveluja tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti kaikille perusopetuksen piirissä oleville. Koulupäivän aikana koetaan taide- ja kulttuurielämyksiä, ja tutustutaan kotiseudun kulttuurilaitoksiin. Ohjelmassa on muun muassa teatteria ja konsertti Monikkosalissa, kirjastonkäytön ja tiedonhaun opettelua kirjastoissa sekä museovierailuja.

Myös monista kaupungeista tuttu lasten itsenäisyyspäivän juhla sisältyy kulttuuripolkuun.

Kulttuuripolun ohjelma on osallistujille maksutonta. Jotta toiminta saavuttaisi kaikki ikäluokat, kuljetetaan kauempana sijaitsevien koulujen oppilaat paikalle bussilla.

Kulttuuripolun sisällöstä ja toteutuksesta vastaavat Nurmijärven museo, kirjasto ja kulttuuripalvelut. Ohjelman suunnittelussa on ollut mukana myös opettajia.

Tutustu kulttuuripolun ohjelmaan:
www.nurmijarvi.fi/kulttuuripolku