Tiedonhaun pakopeli: Albin Koposen mysteeri

Järjestäjä: Kirjasto
Tavoite
Pelin tarkoituksena on tutustuttaa oppilaat monipuolisesti kirjaston aineistoihin, tiloihin ja laitteisiin. Tehtävissä oppilaat tekevät mm. tiedonhakuja Ratamo-verkkokirjastossa, ratkovat koodeja, harjoittelevat aakkostusta ja tekevät myös pienen luovan tehtävän.
Tehtävät edellyttävät liikkumista kirjastotilassa.
Vierailun varaaminen
Vierailun ajankohta on vuoden alussa viikkojen 2-12 välillä riippuen kirjastosta. Klaukkalan kirjastoon varauksen voi tehdä viikoille 2-9, mutta pääkirjaston ja Rajamäen kirjastojen kohdalla varattavat viikot vaihtelevat seuraavasti:
Pääkirjastoon vierailun voi varata viikoille 2, 3, 6, 7, 11 ja 12. Rajamäen kirjastoon vierailun voi varata viikoille 4, 5, 9 ja 10.
Opettaja varaa vierailuajan etukäteen varauskalenterista. Linkki varauskalenteriin lähetetään koululle syksyn alussa tai aikana. Varaus suositellaan tehtäväksi hyvissä ajoin. Vierailut järjestetään pääosin aamulla. Vierailuun on hyvä varata aikaa yksi tunti + matkat.
Tarkista täältä missä kirjastossa luokkasi vierailee. Mäntysalon koulu vierailee pääkirjastossa.
Kuljetukset
Mäntysalon koulun luokat voivat varata kuljetuksen pääkirjastoon. Varauksen hoitaa opettaja. Lasku ohjataan kunnan sähköiseen laskutusosoitteeseen tilausviitteellä 1840329. Laskussa tulee näkyä lisätietona kirjasto/kulttuuripolku.
Muuta ohjelmaa seiskoille
Pakopelin lisäksi 7. luokkalaisille järjestetään kirjavinkkaukset mahdollisuuksien mukaan.
Kirjavinkkarit 7. luokat, Klaukkalan alue
Anu Kalliola
anu.kalliola@nurmijarvi.fi
040 317 2557
Yksikkö
Kirjasto
Lue lisää aiheesta Kirjavinkkarit 7. luokat, Klaukkalan alue
Kirjavinkkarit 7.-9. luokat
Annika Herranen
annika.herranen@nurmijarvi.fi
040 317 2500
Yksikkö
Kirjasto
Toimipaikka
Kaikki yläkoulut.