Jarno Hänninen / D-Studio, Klaukkala

Ensimmäisenä haastatteluvuorossa on Klaukkalassa Järvihaan teollisuusalueella sijaitsevan D-Studion omistaja Jarno Hänninen. Metallimusiikista pitävä Hänninen on pyörittänyt studiotaan hyvällä menestyksellä jo vuosikymmenen. Paikasta on muodostunut ajan myötä eräänlainen nuorten hevibändien mekka, jossa lähes jokainen metalliyhtye käy kääntymässä. Mies itse kertoo yrityksensä saaneen alkunsa "tavalliseen tapaan". Ensikokeilut äänittämisestä muuttuivat harrastukseksi, joka taas myöhemmin muuttui ammatiksi.

- Tarinahan on tämä legendaarisen perinteinen. Ensin tuli hankittua neljällä raidalla varustettu kasettinauhuri, jolla äänitimme oman bändin soittoa treeniksellä. Kunnianhimo kasvoi syödessä, joten kohta pitikin hankkia jo 16-raitainen kelanauhuri. Pian homma sitten levisi käsiin jo ihan kokonaan.

- Meillä kävi aikanaan oman Divercia-bändin kanssa eräänlainen onnettomuudeksi naamioitunut onnenpotku. Treenasimme Lepsämän kauniissa maalaiskylässä, ja ystävällinen naapurimme muisti aina soittaa poliisit paikalle kesken treenien. Meidän oli pakko etsiä treenikämppä paikasta, missä ei aiheutettaisi niin paljoa melua. Teollisuusalueeltahan löytyi sitten tämä samainen tila, missä vielä nykyäänkin majaillaan. Pian aloimme tuumia, että kun treenis oli yli 200-neliöinen, niin kai siellä mahtuisi myös jotain muutakin tekemään. Kohta sitten huomasin, että äänittelin jo enemmän muita bändejä kuin omaa. Harrastuksesta oli muodostunut työ.

Metallimusiikkia

Erikoistuminen metallimusiikkiin juontuu siis Hännisen omista soittoharrastuksista. Mies onkin siinä ihanteellisessa tilanteessa, että pystyy saumattomasti yhdistämään harrastuksen ja työn. - Niinhän se menee kaikilla aloilla. Sitä erikoistuu johonkin tiettyyn osa-alueeseen, ja samalla kun kehittyy yhä paremmaksi sen parissa, alkaa kavereiltakin tulla arvostusta. Metallibändit ovat sitten huomanneet meidän hinta/laatu-suhteemme hyväksi ja saapuvat tänne demoja ja levyjä tekemään.

- Kyllä minä voin rehellisesti sanoa, että humppa-jatsi-osaston tekeminen olisi minulle hankalampaa. Suomessa on monia hyviä pajoja, missä tehdään pehmeämpää musaa. Jos itselläni olisi jazz- tai bluesorkesteri, menisin varmaankin muualle äänittämään. Niinhän se on, että hyvä laattamieskään ei osaa tehdä kattoja, vaikka olisi valmistunut alun perin samalta amiksen linjalta kuin kattomieskin.

Studiotiloista löytyy varsinaisen tarkkaamon ja äänitystilan lisäksi paljon muutakin. Laaja kompleksi pitää sisällään myös olohuoneen televisioineen ja pelikonsoleineen, keittiön, tietokonehuoneen sekä makuuhuoneen, jossa on kaksi kerrossänkyä.

 - Nuo on tärkeitä juttuja, jos yhtye tekee vaikka täyspitkää levyä. Siinä vierähtää helposti 3-4 viikkoa, eikä siinä tapauksessa mesta voi olla mikään kellaribunkkeri, mihin mahtuu kolme ihmistä kerrallaan. Meillä on myös langaton netti, kun monella asiakkaalla on mukanaan läppärit, joilla on helppo naputella terveisiä kotiväelle.

- Studio sijaitsee Klaukkalassa, mutta asiakas saattaa tulla vaikka Kemistä. Jos se viettää täällä kolmekin viikkoa, niin se kummasti arvostaa, jos voi myös nukkua samassa kiinteistössä. Olemme lisäksi hyvässä yhteisymmärryksessä samasta talosta löytyvän kirpputorin kanssa, ja niillä on omat edustustilat tuolla alakerrassa. Sieltä löytyy takkahuoneet ja saunat sun muut, mitkä asiakas voi vuokrata.

Edellä mainittujen lisäksi studion tiloista löytyy myös treenikämppä, joka tosin on vuokrattu pitkäaikaiseen käyttöön muutamalle rockbändille. Hänniseltä löytyy ymmärrystä huonon treenistilanteen vaivaamille nurmijärveläisyhtyeille.

- Meidän treenitilan bändit ovat tosin vanhempien tekijöiden suomipop-orkesteita. Ne koostuvat sellaisista kolme-nelikymppisistä pitkän linjan muusikoista. Ei millään pahalla nuoria tyyppejä kohtaan, mutta onhan tilanne tällä tavalla huomattavasti rauhallisempaa, kuin jos mestassa soittelisi kahden viikon välein hajoavia 14-kesäisten black metal -bändejä.

Harjoitustiloista studioon

- Nurmijärvi on kohtalaisen laaja kunta ja laakeaa maaseutua, joten varmasti jokaisen navetan vintiltä löytyisi tila, missä bändit voisivat treenata. Eikös se näin tehty siinä kotimaisessa komediasarjassakin, missä oli tämä Teräsvilla? Mutta sitten, kun tullaan lähemmäs urbaaneja asutuskeskuksia, kuten Klaukkalan ja Nurmijärven keskustoja, muuttuu treenistilanne huomattavasti hankalammaksi. Dilemma piilee siinä, että maaseudulla olisi lääniä, mutta milläs joku 14-vuotias kitaristinkloppana matkustaa sinne 24 kilometrin päässä asuvan rumpalin navetan vintille treenaamaan.

- Minä olen tätä treenistoimintaa pitänyt viitisen vuotta, eikä tila ole koskaan joutunut olemaan tyhjillään. Monesti tulee soittoja, että kerro heti, jos treeniaikaa sattuisi vapautumaan. Treenikämppiä tuntuisi siis olevan tiiviimmin asutulla seudulla kamalan vähän.

D-Studio on myös levy-yhtiöiden hyväksi havaitsema äänityspaikka. Hänninen nimeää nopeasti pitkän liudan tunnettuja firmoja, jotka ovat lähettäneet yhtyeensä Klaukkalaan.

- Spinefarmin bändeistä Saattue teki täällä vähän aikaa sitten ensimmäisen pitkäsoittonsa. Fireboxilta taas Colosseum-niminen doom metal -yhtye purkitti meillä suurimman osan levystään. Myös Low Frequency Recordsin bändejä on näkynyt täällä, kuten myös monen pienehkön keskieurooppalaisen lafkan artisteja. Nimekkäistä tyypeistä voidaan täällä ovat puuhailleet ainakin Teräsbetonin Jarkko Ahola sekä Suomen hevikitaristien kantaisä Roope Latvala.

Levybisnes elää suuria muutoksen tuulia, eikä vielä 1990-luvulla rutiininomaiset käytännöt enää välttämättä pidä kutiaan. Yhä harvemmin bändin tie levyttäväksi artistiksi käy perinteistä reittiä, jossa kykyjenmetsästäjä huomaa yhtyeen keikalta ja lähettää sen studioon purkittamaan menestyslevyään. Kehittynyt teknologia ja internet mahdollistavat lukuisia tapoja julkaista musiikkia, ja kun pienemmällä rahalla saa studiossa entistä parempaa jälkeä, jää bändille paljon vaihtoehtoja sopimuksen hieromiseen.

- Homma on alkanut mennä yhä useammin niin päin, että porukka tekee demoäänitteen sijaan suoraan täysmittaisen albumin. Kokopitkän levyn kanssa on sellainen etu, että siltä voi lähettää pari biisiä levy-yhtiöille, ja jos ne kiinnostuvat, voi heti tarjota niille täysin valmiin formaatin. Että meillä on imago, kuteet, pelit ja vehkeet sekä valmis levy julkaistavaksi.

- Tuosta toimintatavasta käytetään nimitystä masterdiili, ja minä väittäisin, että nykyään yli puolet levysoppareista tehdään tällä tavalla. Levy-yhtiöllä ei siinä mielessä ole kauheasti riskiä, ne vain ostavat valmiin tuotteen bändiltä ja myyvät sitä eteenpäin. Ei tule mitään ikäviä yllätyksiä, että bändin puutteellisten soittotaitojen vuoksi studiossa joudutaankin viettämään kolme kuukautta ja laskusta tulee tähtitieteellinen.

Nurmijärven bändielämää

Nurmijärven bändielämää Hänninen kuvailee vilkkaaksi ja laadukkaaksi. Yhtyeitä löytyy kaikista taajamista, ja useimmat niistä ovat käyneet kokeilemassa taitojaan myös D-Studiossa.

- Nyt puolen vuoden aikana on tehty viitisentoista projektia, joista varmaan viisi on ollut Nurmijärveltä. Bändejä on tullut niin Rajamäeltä, Nurmijärveltä kuin Klaukkalastakin. Sitten on sellaisiakin yhtyeitä, joissa jengi on jo hajautunut maailmalle, mutta saapuvat kuitenkin kotiseudulleen studiohommiin.

- Yksi mainitsemisen arvoinen tarina on tämän nurmijärveläisen D-Creationin tapaus, kun yhtye kävi täällä noin vuosi sitten äänittämässä demon. Olivat ajatelleet, että neljässä-viidessä päivässä saadaan aikaiseksi tuollainen hyvä demo, ja niin olisimme varmasti saaneetkin, mutta bändi ikään kuin tarrautui meikäläisen korvaan. Ajattelin, että tämähän voisi olla ihan potentiaalista kamaa, joten äänityksiä tehtiin loppujen lopuksi kolme viikkoa. Otin toisin sanoen asiakseni vähän potkia hommaa eteenpäin. Enkä siis tehnyt projektia rahasta, en minä viitsinyt ottaa niiltä hintaa ylimääräisestä ajasta. Kuinkas ollakaan, nythän niillä on sitten Playgroundin kanssa jakelusopimus ja teemme paraikaa täyspitkää levyä. Se varmaan tupsahtaa pihalle tuossa kesän korvilla.

Taso nousussa

Hänninen on saanut katsella bändien kehittymistä aikojen saatossa, ja hänellä onkin selkeä visio siitä, mihin suuntaan bändien taso on vuosien aikana mennyt.

- Kyllähän nykyaikana bändit ovat koko ajan kovempia kuin aikaisemmin, sanoivat vanhat parrat mitä hyvänsä. Toki täytyy muistaa, että minä puhun nyt raskaammasta musiikista, en tiedä miten bluespiireissä on asian laita.

- Minunkin edustamalleni ikäluokalle koko hevi-ilmiö oli vielä ihan uusi, eikä sitä tullut radiosta ja telkkarista. Se oli paljon pienemmän piirin juttu. Nyt kun radiossa soi kaikenmaailman Teräsbetonia ja tuollaista kilttiä laukkamusaa, niin helppohan siinä on kymmenvuotiaan ottaa keppi käteen ja ruveta luukuttamaan hulluna. Niinhän se on Alexi Laihokin tehnyt ja hyvin tuo on Children of Bodomin kanssa pärjännyt.

- Tekninen taito on nykyään huomattavasti kovempaa, kuin mitä se oli vaikka kymmenen vuotta sitten. Jengi aloittaa soittamaan nuorempana ja vaatimukset tavallaan kasvavat koko ajan. Pro Toolsin aikakaudella voi kuulla levyjä, joissa ei ole yhtään virhettä, ei yhtäkään falskia nuottia. Nuoremmat junnut eivät kuitenkaan ehkä hoksaa, että siellä on studiosedän käsi käynyt hiirellä ja ping! Virheet ovat lakaistu maton alle. Ne sitten harjoittelevat kuulemansa mukaan kotona. Onhan se hirmuinen haaste, jos ei esikuvakaan ole jotakin kitarasooloa saanut ihan ykkösellä purkkiin, niin nuoremmat treenaavat juttunsa himassa siihen kuntoon, että se saattaa mennäkin. Sykli ruokkii koko ajan itse itseään - jatkuvasti kuulee teknisempiä, taitavampia ja tarkempia levyjä, ja jengi sitten asettaa niiden valossa standardit omalle musiikilleen.

Kun Hänniseltä kysyy levyä tai demoa, jonka äänittämisestä hän olisi eniten ylpeä, valinnat löytyvät aivan viime vuosilta.

- Paha se on lähteä karsinoimaan, mutta ainakin vuosi sitten meillä käynyt thrash-bändi Dead Shape Figure oli melkoisen vakuuttava. Siinä huomasi hyvin tämän vanhan toteamuksen oikeellisuuden, että kun bändi tosissaan rokkaa ja toimii, niin äänimiehen tehtävä on lähinnä painaa REC-nappulaa ja nostaa miksauksessa kitarat kuuluviin. Se on siinä, ei tarvitse tehdä muuta. Monesti, jos kappaleet ei ole ihan loppuun asti mietittyjä ja toteutus sekä soitto vähän ontuvat, niin sitä joutuu tosissaan kikkailemaan, editoimaan, ja ottamaan uusintaottoja, jotta paketti saataisiin valmiiksi. Mutta kun bändissä kaikki osa-alueet toimivat, niin tarvitsee vain painaa recciä ja nautiskella kahvia, kun yhtye vetää biisin purkkiin.

- Toinen esimerkki on Vanguard, joka on oikeastaan Dead Shape Figuren musiikillinen vastakohta. DSF oli silkkaa räkäistä rässiä, mutta Vanguardille haettiin täydellisen synteettinen ja epäluonnollinen soundi. Siitä tuli täysin antidynaaminen, kristallinkirkas, moderni ja läpeensä tuotetun kuuloinen levy, ja se onnistui helvetin hyvin. On hyvin piristävää laittaa nuo kaksi täydellisen erilaista levyä peräjälkeen soittimeen ja ajatella, että "Jes! En ole vielä täysin urautunut.".

Hännisen mielestä suurin studiotyöskentelyyn liittyvä kupla piilee vanhoissa mielikuvissa, joissa bändi saapuu paikalle ja soittaa koko yhtyeen voimin biisin muutamalla otolla purkkiin. Totuus sisältää paljon enemmän hiomista, hinkkaamista, työvaiheita ja yksityiskohtia.

- Yhden modernin hevibiisin tuotantoon menee kolme-neljä päivää. Siinä ajassa saadaan se kolme ja puoli minuuttia purkkiin. Pelkästään rumpujen viritys sekä niiden soundcheck ja samplaaminen vievät yleensä noin vuorokauden. Kitaristikin saa soittaa omat juttunsa kahdeksan kertaa, jotta kitaroihin saadaan riittävän massiivinen soundi. D-Studion ennätys taitaa tällä hetkellä olla 269 ottoa yhden biisin rummuista. Vasta sitten saatiin kappale menemään niin tarkkaan, kuin nykyään pitää mennä.

Studion yhteystiedot:

Yrittäjäntie 9
01800 Klaukkala
Finland
www.d-studio.fi
+35840 825 8320

Jarno Hännistä haastatteli Saku Schildt