2019
Ilmiöntekijät
Kunnanjohtajalta
Nurmijärven kunnan tavoite on, että Nurmijärvi on positiivinen ilmiö. Se tarkoittaa paitsi sitä, että teemme asioita hyvin, myös sitä, että nostamme esiin hyviä ja positiivisia asioita, joita kunnassamme saamme aikaiseksi. Kaiken takana ovat ihmiset. Hyvät…
2019
Petra – liikuntasuunnittelija
Ilmiöntekijät
“Tulen kiukkuiseksi, jos en pääse liikkumaan. Liikunta tuo hyvänolon tunteen, varsinkin hikiliikunta. Itse urheilen aika paljon. Käyn kuntosalilla kaksi kertaa viikossa ja spinningissä aina kun pääsen. Talvisin tykkään liikkua metsissä, mutta käärmeitä pelkään kuollakseni, joten…
2018
2019
Kunnanjohtajalta
Uusi vuosi kolkuttaa jo oven takana. Salaperäisenä ja arvaamattomana, kuten aina. Kun tarkkaan kuuntelee, kuuluu oven takaa vaalikoneiden rapinaa ja sote-sopan hämmentämistä. Ensi vuoden keskusteluilmapiiriä ohjailevat vaalit – ainakin eduskunta- ja eurovaalit, ehkä myös maakuntavaalit.…
2018
Latautuvatko akkusi joulurauhalla vai hössötyksellä?
Kunnanjohtajalta
Vaikka maailma ei ehkä tullutkaan vielä valmiiksi, paljon on tänäkin vuonna saatu aikaiseksi. Valtuuston kokouksen lopuksi kävin läpi muutamia vuoden kohokohtia Nurmijärvellä: On tehty strategia On pidetty kautta aikojen ensimmäinen positiivinen ilmiö -gaala On uudistettu…
Lue lisää aiheesta Latautuvatko akkusi joulurauhalla vai hössötyksellä?
2018
Seksikkäintä juuri nyt – kirjasto!
Kunnanjohtajalta
Kirjan piti kuolla – ja sitä myötä myös kirjaston. Mutta eipäs käynytkään niin. Kirjasto heräsi eloon. Kirjastosta tuli kohtaamispaikka, esiintymisen ja tapahtumien paikka, osallistumisen ja tiedonjakamisen paikka. Muutos on melkoinen – ja se on tullut…