Ympäristö

Polkaise mukaan pyöräilyviikon 6.–15.5. tapahtumiin

Kansallista pyöräilyviikkoa vietetään tänä vuonna 6.–15.5. Nurmijärven kunta järjestää koko pyöräilyviikon kestävän Nurmijärvi tutuksi pyöräillen -kampanjan. Kampanjaan voi osallistua jakamalla kuvan sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #nurmijarvipyorailee omasta pyöräilyreitistä tai ympäri kuntaa löytyviltä rasteilta.

Kilometrikisaa käydään koko kesä
Kilometrikisa on yritysten, työyhteisöjen, yhdistysten, seurojen tai minkä tahansa joukkueiden välinen leikkimielinen kilpailu. Kesän kilometrikisa käynnistyy 1.5. ja jatkuu 22.9. asti. Kunnan työntekijät osallistuvat kilpailuun omalla joukkueellaan ”Nurmijärven kunta”. Lisätietoa: kilometrikisa.fi.

Talvikilometrikisa tammi-helmikuussa 2022:
Nurmijärveläiset säästivät pyöräilemällä 329 l bensaa ja CO2-päästöjä 822 kg.

Muita pyöräilykuulumisia
Pyöräilyä ja kävelyä Nurmijärvellä tukevat kevyen liikenteen väylät ja jalkakäytävät, joita on yhteensä noin 100 kilometriä. Lisää pyöräilymahdollisuuksia on luvassa, kun Klaukkalantien jalankulku- ja pyörätie välille Kirkkotie–Klaukkalan kehätie valmistuu kesäkuussa 2022. Lopentien jalankulku ja pyörätien rakentaminen puolestaan alkaa toukokuussa 2022.

Nurmijärvi on loistava pyöräilykunta
Nurmijärveltä löytyy omatoimiseen pyöräilyyn monipuolisia pyöräilyreittejä niin taajamissa kuin rauhallisilla pikkuteillä maalaismaisemassa.

Kunta kannustaa kaikkia nurmijärveläisiä pyöräilemään, ja tutustumaan
kotikuntaansa fillarin selästä!

Pyöräilyviikon tapahtumat: www.nurmijarvi.fi/pyorailyviikko