Monikkosali

Taidemusiikin konserttisarja saa jatkoa

Kuva: Anton Sucksdorff

Korona pääsi harmillisesti sotkemaan Monikkosalissa alkanutta taidemusiikin sarjaa, mutta nyt konsertit ovat palaamassa takaisin ohjelmistoon.

Maaliskuussa konserttisarjassa sukelletaan 1800-luvun musiikillisiin maailmoihin, kun vieraaksi saapuu kamariorkesteri Virtuosi di Kuhmo. Kuhmon Kamarimusiikin yhteydessä toimineen samannimisen orkesterin perinteitä jatkava kokoonpano on esiintynyt monilla kotimaisilla musiikkifestivaaleilla sekä
eri puolilla Eurooppaa.

Monikkosalissa orkesterin esittämänä kuullaan Felix Mendelssohnin oktetto ja Joachim Nicolas Eggertin sekstetto. Mendelssohnin mestariteos on tunnetuin ja esitetyin hänen suuremmalle jousiensemblelle säveltämistään teoksista, ja se ihastuttaa kerta toisensa jälkeen niin yleisön kuin esittäjänsäkin.

Eggertin teos puolestaan on todellinen harvinaisuus. Kahdelle viululle, kahdelle alttoviululle, sellolle ja kontrabassolle sävelletty sekstetto vuodelta 1807 on hämmästyttävän taidokas esimerkki pohjoismaisen säveltäjän wieniläisklassisesta tyylistä.

Barokkimusiikin tyylinäyte

Huhtikuussa vuorossa on 1600–1700 -lukujen säveltäjien musiikkia Helsingin Barokkiorkesterin kolmihenkisen yhtyeen esittämänä.

Konsertissa esiintyy Barokkiorkesterista koottu yhtye, jonka solistina toimii sopraano Kajsa Dahlbäck. Yhtyeessä soittavat viulisti Aira Lehtipuu, sellisti Heidi Peltoniemi ja Helsingin Barokkiorkesterin taiteellinen johtaja, cembalisti Aapo Häkkinen.

Konsertissa kuullaan Düben-kokoelmasta eli Itämeren barokin kulttuuriympäristöstä peräisin olevia sävellyksiä.

Su 26.3. klo 15
Virtuosi Di Kuhmo
Felix Mendelssohn, Joachim Nicolas Eggert

Monikkosali, Klaukkala
Järj. Nurmijärven kulttuuripalvelut

Su 16.4. klo 15
Helsingin Barokkiorkesterin yhtye ja sopraano Kajsa Dahlbäck

Monikkosali, Klaukkala
Järj. Nurmijärven kulttuuripalvelut