Monikkosali

Anssi Kelan kevätkiertue

Kuva: Lasse Arkela

Moni muistaa vielä intensiivisen konsertin, jonka Anssi Kela bändeineen teki loppuun myydyssä Monikkosalissa vuonna 2019. Lähes päivälleen neljä vuotta myöhemmin fanit pääsevät fiilistelemään Kelan tummanpuhuvia rocksoundeja, kun hänen kevätkiertueensa poikkeaa Klaukkalassa.

Kela tunnetaan heittäytyvästä esiintymistyylistään, johon kuuluu musiikin ohessa keskustelevaa kommunikointia yleisön kanssa.

Hän julkaisi viime keväänä “Revontulet”-singlen ja syksyllä “Lokakuu”-nimisen kappaleen. Kela oli myös mukana viime vuonna julkaistulla Egotripin tribuuttialbumilla, jolla hän yhdessä muiden maamme eturivin artistien kanssa tulkitsi yhtyeen kappaleita.

To 30.3. klo 19
Anssi Kela
Monikkosali, Klaukkala
Järj. Nurmijärven kulttuuripalvelut