Kirjasto

Lukulemmikki innostaa lukemaan

Kunnioitusta herättävän kokoinen irlanninsusikoira Timo astelee iloisesti tervehtimään pääkirjaston ovella. Timolla on yllään oranssi liivi, mistä tietää sen olevan tulossa töihin. Kirjasto on koiralle tuttu paikka, sillä se käy täällä kerran kuussa kuuntelemassa satuja ja ottamassa vastaan ihailua ja rapsutuksia.
Timo on Karva-Kaverit ry:n lukulemmikki, eli se pitää kirjastossa vastaanottoa lukemaan opetteleville ja lukemisen haasteiden kanssa painiskeleville lapsille.

Lemmikille lukemisen ajatuksena on, että eläimen läheisyys rauhoittaa ja tekee lukuhetkestä mukavan ja paineettoman. Tavoitteena on innostaa ja rohkaista lapsia lukemaan ja tarjota onnistuneita lukukokemuksia. Kirjastoon rajataan rauhallinen lukusoppi, jossa lukija ja koira omistajineen saavat keskittyä lukuhetkeen ilman häiriöitä. 15 minuutin lukuaika varataan kirjastosta etukäteen. Jokainen lukija saa kirjastosta koirien kuvalla koristellun lukupassin, johon kerätään leimoja lukukerroista.

Myös Timon elinkumppanit Irma ja Pirkko toimivat lukulemmikkeinä. Irlanninsusikoira on koiraroduista suurin, mutta vaikuttavasta ulkomuodostaan huolimatta lempeä ja leppoisa koira. Kaikki lukulemmikit testataan soveltuvuustestein ennen toiminnan aloittamista.

Koirakolmikon omistaja Ira Airimo on ollut mukana lukulemmikkitoiminnassa kolmisen vuotta. Iran koirat ovat luonteeltaan erilaisia, mutta kaikki ovat lapsirakkaita ja mutkattomia, kuten irlanninsusikoirat yleensäkin. “Kun kerran ottaa irlanninsusikoiran, ei voi enää vaihtaa toiseen rotuun. Nämä ovat mahtavia perhekoiria, sosiaalisia ja hyviä harrastuskoiria. Ne haluavat olla mukana kaikessa”, toteaa Ira.

Paras palkka lukulemmikkitoiminnasta on Iran mukaan lasten ilo. “On myös hienoa nähdä, kun koiria jännittävä lapsi uskaltaa lähestyä lukulemmikkiä. Lukutuokiossa voi päästä yli koirapelosta.”

Ira käy koirineen kirjaston lisäksi päiväkodeissa, kouluissa ja vanhustentaloissa ilahduttamassa ihmisiä.

Kevään lukulemmikkikerrat:

Pääkirjastossa 14.2., 14.3., 18.4. ja 16.5. klo 18–19
Rajamäen kirjastossa 9.2., 9.3., 13.4. ja 11.5. klo 17–18

Varaa lukuaika:
Pääkirjasto p. 040 317 2500
kirjasto@nurmijarvi.fi
Rajamäen kirjasto p. 040 317 2980
rajamaki.kirjasto@nurmijarvi.fi