Ajankohtaista

Kunnanjohtajan blogi

Kunnanjohtajan blogi 31.12.2021 – Kiitos vuodesta 2021

31.12.2021

Vuosi on tulossa päätökseen ja on hyvä hetki summata yhteen vuoden tapahtumia.

Vuosi 2021 on ollut jo toinen vuosi kunnalle, jolloin Korona on määritellyt tekemisiämme, näkynyt kuntalaisten arjessa ja vienyt runsaasti työaikaa kunnan eri toiminnoissa. Edelliseen vuoteen verrattuna tilanne on ollut kuitenkin huomattavasti toiveikkaampi, koska vuosi alkoi koronarokotuksilla. Kevään aikana saatiin suurin osa pahimpiin riskiryhmiin kuuluneista rokotettua, mikä näkyi heti sairaalahoidon kuormituksessa ja menehtyneiden määrissä. Pandemian aaltoilu on kuitenkin johtanut siihen, että rajoituksia on aika-ajoin jouduttu kiristämään ja parhaillaan menossa olevan aallon taltuttaminen vaatii jälleen meiltä kaikilta tutuksi tulleita toimia – etäisyyksiä, maskeja ja rokottautumista.

Koronasta huolimatta vuosi 2021 on ollut monilta osin tapahtumarikas ja kunnassa on saatu monenlaisia asioita aikaiseksi ja eteenpäin.

Alkuvuodesta toteutettiin jo edeltäneenä vuonna tutuksi tulleita verkkodialogeja kuntalaisten kanssa monista päätöksentekoon tulleista asioista, kuten Nuuka-ohjelmasta, Keusotesta ja yksityisteistä. Korona-ajan palvelumuotoiluna toteutettiin mm. kirjakassi etälainauspalvelua kirjastoissa ja siirryttiin yhä enenevässä määrin soveltamaan sähköisiä allekirjoituksia ja asiointimuotoja.

Merkittävimpiä päätöksiä valtuustotasolla olivat palveluverkkosuunnitelman hyväksyminen sekä Nurmijärven kestävän kasvun (eli NUUKA) toimenpidesuunnitelma.

Palvelutoimintoihin viime vuosi toi uudistuksina mm. säännöllisesti ilmestyvän Nurmijärvibarometrin, harrasteiltapäivät kouluihin, alkuluokkatoiminnan laajennukset, esikoulutoiminnan siirtymisen kunnalle, sekä toisen asteen koulutuksen maksuttomuuden.

Rakennushankkeiden osalta valmiiksi tulivat Metsolan päiväkoti, Urheilupuiston sisäilmakorjaus, Taaborin backstage ja Klaukkalan urheilukentän saneeraus. Uutena hankkeena käynnistyi mm. pitkään odotettu pääkirjaston saneeraus.

Tonttikauppoja tehtiin runsaasti omakotitonttipuolella – erityisesti Vanhasta Klaukasta ja Kylänpäästä. Myös yritystonttipuolella on ollut vilkasta ja yksi aikakautemme merkkipaalu oli, kun Keskon logistiikkakeskuksen sijoittumisesta Ilvesvuoren pohjoisosaa tehtiin esisopimus.

Yksityisen puolen hankkeista mainittakoon Vanhan Klaukan päiväkodin, sekä Kirkonkylän Tokmannin ja Lidlin hankkeiden käynnistyminen.

Tapahtuma- ja markkinointipuolella päästiin Koronasta huolimatta toteuttamaan mm. Sääksin brändin lanseeraus ja matkailumarkkinointiprojekti. Taaborilla oli myös täysi tapahtumakesä mm. Olviretken ja Eemelin, sekä Club for Fiven seurassa. Taidekieppi, Shopup days, Timanttijahti ja Taiteidenyö, sekä useat Monikon tapahtumat pystyttiin järjestämään joko ilman rajoituksia tai myöhemmin syksyllä koronapassin avustuksella.

Nurmijärven kunnan väestönkasvu on ollut hyvällä tasolla ja kuntatutkimuksen mukaan 84% kuntalaisista on onnellisia siitä, että he asuvat juuri Nurmijärvellä. Nousimme kuntien imago-tutkimuksessa neljännelle sijalle. Nurmijärvi pääsi myös kuntamarkkinoinnin SM kärkikymmenikköön Seitsemän veljeksen juhlavuodella. Lisäksi Metsolan päiväkoti oli vuoden puupalkintoehdokkaana.

Vuoden 2021 merkittävin tapahtuma kunnassa olivat kuitenkin kuntavaalit. Vaaleissa oli poikkeuksellisesti pidempi ennakkoäänestysaika, otettiin käyttöön äänestysbussi ja mm. ulkoäänestyspaikka. Äänestysaktiivisuus jäi kuitenkin huomattavasti edellisiä kuntavaaleja matalammalle tasolle. Tämä oli tosin tilanne myös valtakunnallisesti.

Uusi valtuusto on tarttunut napakasti työhönsä ja esimerkiksi strategiatyössä ollaan jo pitkällä.

Haluan lämpimästi kiittää kaikkia kuntalaisia, kuntapäättäjiä, kunnan työntekijöitä ja yhteistyötahoja kuluneesta vuodesta ja hyvästä yhteistyöstä. Toivon teille iloa ja valoa tulevaan vuoteen!

Outi

Takaisin listaukseen