Ajankohtaista

Näin Nurmijärvi rakentuu blogi: In memoriam Heikki Kiuru – Myllykosken jalopuumetsän suunnittelija

Nurmijärven kunta asensi kesäkuun alussa Myllykoskelle muistomerkin maaliskuussa menehtyneen Heikki Kiurun muistolle. Kiuru teki metsänhoitosuunnitelman Myllykoskelle 1990-luvulla, jonka mukaisesti sinne istutettiin monilajinen jalopuumetsä. Tästä metsästä saamme nyt kaikki nauttia Myllykoskella käydessämme. Hän istutti itse sinne…

Lue lisää aiheesta Näin Nurmijärvi rakentuu blogi: In memoriam Heikki Kiuru – Myllykosken jalopuumetsän suunnittelija

Auringonkukkapeltoja taajamiin

Osallistuvassa budjetoinnissa kuntalaisilta pyydettiin ideoita paremman arjen edistämiseksi 25 000 eurolla. Ideoita annettiin 52, joista kuntalaiset äänestivät kolme parasta. Toteutettavat ideat ovat kukkapeltoja Nurmijärvelle, Tiiranrantaan suihku ja Klaukkalan puistomaisuuden lisääminen. Näistä on alettu toteuttamaan auringonkukkapeltoja, muut…

Lue lisää aiheesta Auringonkukkapeltoja taajamiin

Kirkonkylän kehittämissuunnitelma etenee – tutustu sidosryhmien palautteisiin ja ideoihin

Kunnassa on tekeillä Kirkonkylän kehittämissuunnitelma, joka toimii pohjana asemakaavamuutoksille ja jonka tavoitteena on vahvistaa alueen identiteettiä ja houkuttelevuutta asukkaiden ja elinkeinotoiminnan näkökulmasta. Kehittämissuunnitelman tekoon on osallistettu monia tahoja, saatu palautetta ja ideoita, joiden pohjalta on…

Lue lisää aiheesta Kirkonkylän kehittämissuunnitelma etenee – tutustu sidosryhmien palautteisiin ja ideoihin