2018
Yötön yö aloittaa kesän – vai aloittaako?
Kunnanjohtajalta
Juhannus on perinteiden mukaan monelle pitkään odotettu kesän ja lomakauden alku. Se ajoittuu vuoden valoisimpaan aikaan, kesäpäivän seisauksen tienoille ja siis itseasiassa taittaa kesän. Eli jos asialla vähän saivartelee, niin kesän aloitusjuhla aloittaakin pimenevät illat…
Lue lisää aiheesta Yötön yö aloittaa kesän – vai aloittaako?
2018
Tehdään Nurmijärvestä Suomen yritysystävällisin kunta!
Kunnanjohtajalta
Kun kuntia on laitettu riviin yritysmyönteisyydessä ja vetovoimassa, Nurmijärvi ei yleensä ole ollut listan häntäpäässä. Taloustutkimuksen kyselyssä olemme päässeet kolmen kärkeen ja Elinkeinoelämän tutkimuksessa olemme olleet jopa vetovoimaisin kunta yrityksille. On kuitenkin yksi tutkimus, Suomen…
Lue lisää aiheesta Tehdään Nurmijärvestä Suomen yritysystävällisin kunta!
2018
Nurmijärvi olemme me
Kunnanjohtajalta
”Kunta voisi joskus…” ”Kunta on taas…” ”Kunta ei koskaan…” Kunnasta puhutaan toisinaan yhteisön ulkopuolisena, kuin kolmannessa persoonassa. Omalla tavallaan se on ymmärrettävää, koska olemme yhdessä luoneet tahon, jolle olemme valtuuttaneet yhteisin varoin yhteisten asioiden hoitamista.…
2018
Valmistujaisten aika – vai onko ihminen joskus valmis?
Kunnanjohtajalta
Näinä päivinä suvivirsi soi Nurmijärvellä kymmenissä päiväkodeissa ja oppilaitoksissa. Kesäloma kutsuu – ja tulevaisuus. Nurmijärven kunnan ja omasta puolestani haluan toivottaa lämpimästi onnea kaikille kevätjuhliaan viettäville ja heidän vanhemmilleen. Edessä on isompia ja pienempiä siirtymiä.…
Lue lisää aiheesta Valmistujaisten aika – vai onko ihminen joskus valmis?
2018
Nurmijärven kesä
Kunnanjohtajalta
Mittari on jo monena päivänä noussut yli kahdenkympin, mutta mieli askartelee, olisiko silti viisasta pakata pipot ja pitkät kalsarit varastoon vasta juhannuksen jälkeen… Kantapää on toisaalta opettanut, että kesää on syytä elää hetkessä, ettei se…