Heidi Hakoinen / D-Creation
Nurmijärvellä majaa pitävä D-Creation valmistautuu julkaisemaan debyyttilevynsä.
Teknistä ja modernia metallia jyystävä yhtye on paraikaa Klaukkalan D-Studiossa äänittämässä ensimmäistä albumiaan, joka on tarkoitus saada jakeluyhtiö Playgroundin kautta levykauppoihin ympäri maan.
Bändin kosketinsoittaja Heidi Hakoinen irroittautui tarkkaamosta sen verran, että ehti kertoa yhtyeen kuulumiset. D-Creationin historia ulottuu kymmenen vuoden taakse, mutta yhtyeessä soittaa enää vain yksi perustajajäsen. Rumpali Gianmarco Laurilalle levy lieneekin erityisen maukas tapahtuma, sillä kyseessä on palkinto vuosien työstä.
Äänitteen työstäminen on myös vienyt oman aikansa. Bändi tuli D-studioon ensi kertaa noin vuosi sitten ja suunnittelu tuolloin tekevänsä demoäänitteen promootiokäyttöön. Studiovelho Jarno Hänninen kuitenkin innostui materiaalista niin, että auttoi loppujen lopuksi yhtyettä tekemään virallisen täyspitkän. Kuluneen vuoden aikana orkesteri on toki tehnyt muutakin kuin vain suunnitellut levyä.
- Voitimme esimerkiksi niillä vuosi sitten äänitetyillä biiseillä YleX:n "Viikon demo"-skaban, ja olemme vetäneet muutaman keikan. Levyn hiominen on kuitenkin vienyt leijonanosan ajasta, kun olemme yrittäneet saada kappaleet kuulostamaan mahdollisimman "meiltä". Halusimme saada levylle paljon biisejä, koska repertuaarimme on aika monipuolinen, ja halusimme korostaa tätä puolta bändissämme. Musiikissamme on sävyjä niin thrashista kuin progestakin, ja laulutkin ovat osaksi huutona ja osaksi puhtaina. Itsekin pääsin laulamaan taustoja.
Ensimmäisen levyn tekeminen on bändeille maaginen hetki. Lähes kaikkien metallimuusikoiden unelma on päästä tekemään demojen sijaan oikeaa, virallista pitkäsoittoa, jonka voi nähdä kaupassa omien suosikkiartistien levyjen vieressä ja jolla voi toteuttaa demoja kunnianhimoisempia musiikillisia intohimoja. Hakoinen ottaa unelman toteutumisen kuitenkin tyynesti.
- Onhan se ihan mahtavaa, että pääsimme tekemään täyspitkää, mutta ei bändin arki ole oikeastaan muuttunut millään tavalla. Esimerkiksi se vuoden takainen promo tehtiin samalla mentaliteetilla ja aggressiivisuudella kuin levykin. Olemme tehneet kaikki hommat aina täysillä.
Monilla nuorilla yhtyeillä on pinttyneet mielikuvat levy-yhtiöiden toiminnasta ja levyttävän bändin arjesta. Suomen pienillä markkinoilla illuusiot kuitenkin haihtuvat usein nopeasti, kun keikoille pitää yhäkin ajaa pienellä vuokrapakulla ja kitarakaapit täytyy yhäkin kantaa itse lavalle. Hakoinen kuitenkin kertoo D-Creationin pitävän jalat tiukasti maan pinnalla.
- Kyllä me tiedettiin aika hyvin, ettei levytyssopimus ole mikään rajapyykki, jonka jälkeen kaikki alkaisi mennä omalla painollaan eteenpäin. Siitähän se duuni vasta alkaa, kun pitää tehdä levyä ja mainostaa bändiä. Ei musajutut ole mitenkään sellaista ruusuilla tanssimista, mitä tosi useasti kuvitellaan sen olevan.
Terveisiä päättäjille
Nurmijärven musiikkielämässä on Hakoisen mielestä paljon parantamisen varaa. Suurin puute piilee treenitilojen vähyydessä, mutta muutenkin touhu kaipaisi kunnan alueella pientä piristysruisketta. Yksi Nurmirock ei vielä paljoa lämmitä.
- Bändejä on paljon enemmän kuin soittotiloja. Olisi tosi kiva, jos aloitteleville bändeille löytyisi paikkoja harjoitella. Soittajia nimittäin ainakin riittäisi. Tästä on todisteena se, että ne muutamat mestat, missä voi treenata, ovat tupaten täynnä. Nurmirock on hieno juttu, mutta kyllähän esiintyjiä olisi paljon enemmän kuin sinne mahtuu. Olisi tosi nastaa, jos nuorisotoimi pitäisi pari kertaa vuodessa jonkun toisenlaisen bändikatselmuksen. Jos sattuu olemaan vielä iältään 13-18 ikävuoden välillä, niin ei pääse mihinkään edes kuuntelemaan, jos jossakin sattuisi joku keikka olemaankin. Nehän ovat tietenkin baareissa ja siten ikärajallisia.
- Ei tapahtumien tarvitsisi tietenkään olla pelkästään heviä, vaan mukana voisi olla vaikka popbändejä ja miksei vaikka kansanmusiikkiakin. Nuorisolle suunnattuja tapahtumia on täällä niin vähän, että varmasti riittäisi yleisöä. Kyllähän esimerkiksi jossain Jukolassa on näitä bändileirejä, ja joka kevät järkätään myös tällainen koulukiertuekin joillekin bändeille, mutta nuokin ovat vain sen yhden kerran vuodessa.
Kirjasto voisi Hakoisen mukaan auttaa muusikoita ottamalla aktiivisesti heidän äänitteitään kokoelmiinsa. Yhtyeet voivat tuoda kirjastoon esimerkiksi demojaan, mutta asiasta ei ole tiedotettu kosketinsoittajan mielestä tarpeeksi.
- Ehkä tuollaista mahdollisuutta pitäisi markkinoida enemmän, minulta tuo on ainakin mennyt ihan ohi korvien.
Riidat poikki
Bändissä pääsee kokemaan monia riemun hetkiä, mutta välillä yhtyeen eri osien mielipiteet menevät auttamatta ristiin. Hakoisen mukaan bändin jäsenten välisistä tappeluista, tai siis "musiikillisista erimielisyyksistä", selvitään parhaiten puimalla asia saman tein halki.
- Kun on kuusi erilaista ihmistä bändissä, niin eihän kaikkien mielipiteet voi kulkea ihan sataprosenttisesti samoilla linjoilla. Täytyy kyetä tekemään kompromisseja. Sehän on ihan sama juttu muissakin ihmissuhteissa, että riitoja tulee kun keskenään erilaiset ihmiset yrittävät ajaa samaan aikaan omia ja yhteisiä tavoitteita.
- Riidat voivat olla myös kasvattavia ja tuoda uusia näkemyksiä ja näkökulmia, mitä ei ehkä ole tullut ajatelleeksi aikaisemmin. Sehän on tärkeä osa kehitystä. Olisi huono tilanne, jos kaikki tyypit olisivat aina samaa mieltä. Silloin bändi junnaisi paikallaan aika pahasti. Erimielisyydetkin voi siis kääntää voitoksi.
D-studiosta ja sen päämies Jarno Hännisesta Hakoisella on vain hyvää sanottavaa. Bändi aikoo tulevillakin äänitteillä palata tuttuun ympäristöön kappaleita tallentamaan.
- Täällä on aivan mahtavan hyvä fiilis soittaa, ja tilat ovat erittäin hyvät noin muutenkin. Ehdottomasti voin suositella paikkaa muillekin bändeille. Erityisesti Jassi on aivan mahtava tyyppi. Loppubändi on varmasti kanssani samaa mieltä.
Saku Schildt

