Musiikkielämää Nurmijärvellä

Nurmijärven seudulla toimii lukuisia musiikkialan ammattilaisia aina soitonopettajista studioäänittäjiin ja jakelufirmoihin asti. Esittelemme musasto-sivuilla näitä musiikkityöläisiä ja heidän toimenkuvaansa, sekä mietteitään musiikkialan kehittymisestä nykypäivän muutosten tuulien myllerryksissä.

 

Taaborinvuori soi 1996-2011 - lyhyt historiikki 

 

”Taaborinvuori soi”-konserttisarja aloitettiin vuonna 1996, kun Taaborinvuorelle haluttiin saada muutakin koko perheelle suunnattua tapahtumaa, kuin Kivi-juhlien järjestämät esitykset. Tapahtuma järjestetään aina koululaisten lomakauden, ja siten myös monien vanhempien lomakauden päätöstapahtumana elokuun ensimmäisenä lauantaina. Edullisina säilytettyjen  kirjasto- ja kulttuuripalvelujen järjestämien  lippujen ennakkomyynti on Nurmijärven kirjastoissa. Lippuja myydään aina rajoitettu määrä.

 

Laatokan lauluja

Nurmijärveläisen kuvanveistäjän ja musiikkimiehen Toivo Jaatisen ja kumppaneiden suurhanke: ooppera Laatokan lauluja 
(14.4.2009)

Kaj Chydeniuksen haastattelu - Chydenius ja Taru Nyman esiintyivät 8.10.2009 Klaukkalan kirjastossa Aleksis Kivi -viikolla.
(26.10.2008)
Janne Lehtinen (Kitarastudio, kitaraduo Lehtinen-Hildén)
Monipuolisen klassisen kitaramusiikin tulkki ja opettaja Janne Lehtinen kertoi kuulumisia La Vida Breve -kirjastokonsertin kynnyksellä. 
(13.10.2008)
Urpo 'Upi' Rauhala (Nurmijärven musiikkiopisto, ym.)
Nurmijärven musiikkielämää ei voi käsitellä mainitsematta kaikkien tuntemaa taitavaa ja aikaansaavaa musiikkiopiston rehtoria.
(3.9.2008)

Mica Ikonen (XL5, Käsityöläiset)
Suuri yleisö tietää Mican XL5:stä ja Kauniista Pedosta, mutta nurmijärveläiset saattavat muistaa lisäksi Steelinkin.. 
(15.8.2008)

 

 

Nino Laurenne (mm. Thunderstone)
Klaukkalasta lähtöisin oleva, nykyisin helsinkiläistä Sonic Pump
-studiota isännöivä Thunderstone-kitaristi tarinoi Nurmijärven värikkäästä hevihistoriasta ja bänditoiminnasta 1980-1990-luvuilla.

(1.7.2008)

Coach Beats (Antti Muurinen ja Henri "Pikku G" Vähäkainu)
Viime aikojen kenties tunnetuimman nurmijärveläisen musiikintekijän Pikku G:n uuden tuotantoryhmän haastattelu. 
(26.6.2008)
Gona Lehtinen (Berryman & Bullet, The Sun Connection)
Nurmijärven kirkonkylän Piedmont-pikkauksen matkasaarnaaja ja rootskitaran suurvisiiri Gona Lehtinen kertoo kuulumisia ja muistelee menneitä. 
(10.6.2008)
Heidi Hakoinen (D-Creation)
Nurmijärvellä majaa pitävä D-Creation valmistautuu julkaisemaan teknistä ja modernia metallia sisältävän debyyttilevynsä. 
(10.6.2008)
18.4.2008 Nurmijärvellä esiintyneen Jorma Uotisen haastattelu
Vaihdoimme ennakkoon muutaman sanan Uotisen kanssa, koskien paitsi tulevaa konserttia, myös tunnettua taiteilijapersoonaa itseään.
(10.4.2008)
Jarno Hänninen (D-Studio Klaukkala)
Metallimusiikista pitävä Jarno Hänninen on pyörittänyt D-Studiota Klaukkalan Järvihaassa hyvällä menestyksellä jo vuosikymmenen. 
(5.3.2008)