“Ajauduin Nurmijärvelle oikeastaan harrastukseni kautta. Toimin opinto-ohjaajana Vantaan Tikkurilassa ja ohjasin sen ohessa maastopyöräilijöitä Nurmijärven Ladun tapahtumissa. Mietin, että olisi mukava päästä lähemmäs upeita pyöräilymaastoja, ja kieltämättä kaipasin hieman pienempää työyksikköä.
Työni Nurmijärven lukion opinto-ohjaajana on hyvin monipuolista. Autan opiskelijoita heidän opintoja ja uraa koskevissa valinnoissaan ja juttelen heidän kanssaan – monesti opo saattaa olla ensimmäinen henkilö, kenelle avaudutaan haasteista ja paineista. Nuoria mietityttää kovasti heidän tulevaisuutensa ja uransa; mitä kannattaisi lukea nyt, jotta siitä saisi pisteitä haettaessa jatko-opintoihin. Ja mitä ihmettä sitä isona tekisi?
Voisikin sanoa, että ammattini on kuuntelija. Olisi helppoa tarjota nuorelle valmis ratkaisu, joka toimi jollain toisella, mutta yritän pitää mielessä, etten ole neuvoja, vaan ohjaaja, jonka kanssa pohditaan yhdessä. Toki tehtäväni on avata nuorille vaihtoehtoja – eiväthän he voi tietää, mitä kaikkea maailmalla on tarjottavanaan.
Henkilökohtaisten tapaamisten lisäksi järjestän koululle ja opiskelijoille erilaisia vierailuja ja kuulun myös opiskelijahuoltoryhmään, jossa mietimme moniammatillisesti, mikä auttaisi opiskelijaa eteenpäin.
Nurmijärvellä on hyvät resurssit tehdä tätä työtä. Meillä on kohtuullinen määrä oppilaita opinto-ohjaajaa kohden, ja saan itse täyttää kalenterini ja käyttää menetelmiä, jotka olen hyväksi havainnut.
Havahdun usein siihen, että minulla on aivan mahtava ja merkityksellinen työ. On hienoa seurata vierestä, kun oppilas löytää oman polkunsa tai avaa itsensä mahdollisuuksille.
Tavoitteeni on saada nuoret ymmärtämään, ettei se oikeasti haittaa, vaikkeivät he olisi vielä lukion jälkeen valmiita tähän maailmaan – harvallapa meistä on takana suora tie.
Olen onnellinen, kun voin olla hetken aikaa mukana nuoren elämässä, auttaa heitä askelmerkkien kanssa ja rohkaista kohti haaveita, jotka ovat edelleen ne perinteiset perhe, paikka missä asua ja työ, jossa viihtyisi.
Moni opiskelijoista laittaakin viestiä jälkeenpäin: “Pääsin sinne – kiitos!”. Sillä jaksaa monta vuotta.”