Kunta tiedottaa

Kunnan kotisivuilla ajankohtaista tietoa koronaan liittyen

Nurmijärven kunnan kotisivut ovat kunnan tiedottamisen peruskivi. Olipa
kyse päätöksenteosta, avoimista työpaikoista tai poikkeusoloihin liittyvistä asioista, tietoa löytyy osoitteesta www.nurmijarvi.fi. Kunnan uutiset löytyvät etusivulta. Etusivulta löytyy pikalinkki esimerkiksi myös korona-teemasivulle nurmijarvi.fi/korona, jonne on kerätty tärkeää tietoa koronan vaikutuksista kunnan toimintaan.

”Korona-teemasivulle on kerätty muun muassa vastauksia usein askarruttaviin kysymyksiin, tärkeitä yhteystietoja ja kaikki kunnan lähettämät koronaan liittyvät tiedotteet. Päivitämme teemasivujen
sisältöä säännöllisesti”, Nurmijärven kunnan viestintäpäällikkö Teemu
Siltanen
kertoo.

”Jos siis koronaan liittyvät asiat askarruttavat, kannattaa klikata kunnan kotisivuille lukemaan uusimmat tiedotteet ja katsomaan koronateemasivut. Ohjaamme myös eteenpäin Keusoten kotisivuille”

Kunnan kotisivuja kehitetään jatkuvasti. Kesällä kunta aloitti valtioneuvoston ja Frosmon kanssa pilottihankkeen, jonka yhtenä tavoitteena on muun muassa parantaa kunnan mahdollisuutta ajantasaiseen ja räätälöityyn kriisiviestintään.

”Pilotin ansiosta kunnan kotisivujen käyttäjäkokemus on parantunut ja kuntalaiset löytävät etsimänsä tiedon nopeammin. Lisäksi kuntalaiset pääsevät siirtymään vaivattomasti valtioneuvoston sivuille juuri heidän tarvitsemansa tiedon lähteille. Tämä vähentää väärän tiedon leviämistä, mikä on olennaista varsinkin kriisiaikoina”, Siltanen sanoo ja jatkaa: ”Olemme myös kehittämässä kunnan kotisivujen hakukonetta ja
tapahtumakalenteria entistä toimivammiksi, jotta tiedon löydettävyys helpottuisi entisestään.”

Aktiivista viestintää myös muissa kanavissa

Kotisivujen ohella kunta viestii aktiivisesti sosiaalisessa mediassa Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä sekä Nurmijärven Uutisten välityksellä. Kuntaa voi edelleen lähestyä myös puhelimitse yleisneuvontanumerosta puh. 040 317 2005.

Kunnan eri palveluista tietoa saa myös kunnan sivuilta Kuntalaisen palvelut- valikon alta tai muista viestintäkanavista. Esimerkiksi koulujen ja kotien välinen viestintä tapahtuu Wilmassa viesti-toiminnolla, ja kunnan yhteiset tiedotteet julkaistaan puolestaan Wilman tiedotteissa. Päiväkotien ja kotien välillä viestintään taas käytetään Päikkyä. Nuorisopalvelut antavat tukea somekanavissa TikTokista WhatsAppiin
ja niin edelleen.

”Nurmijärven kunta haluaa olla läsnä siellä, missä kuntalaiset ovat. Haluamme myös kehittää viestintäämme jatkuvasti, joten otamme mielellämme palautetta vastaan esimerkiksi verkkoasiointipalvelu
Solmun kautta”, Siltanen kertoo.

Sosiaali- ja terveyspalveluista tietoa Keusoten sivuilta Nurmijärven sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä ja niihin liittyvästä
viestinnästä vastaa Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä. Lisätietoa löytyy tämän lehden lopusta ja osoitteesta: www.keusote.fi