Kunta tiedottaa

Tehostettua viestintää poikkeustilanteessa

Nurmijärven kunta on tiedottanut kevään aikana tehostetusti koronaviruksen vaikutuksista kunnan palveluihin. Ajankohtaista tietoa, ohjeita ja yhteys- tietoja saa kunnan kotisivujen korona- teemasivulta (nurmijarvi.fi/korona). 

”Monia mietityttää mistä voi saada kauppa-apua? Tai miten pitää toimia, jos epäilee koronatartuntaa? Entä millaista tukea yrittäjä voi hakea? Kunnan koronasivuilla on vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin ja paljon muuta hyödyllistä tietoa, kuten tärkeitä yhteystietoja. Teemasivuilla on nähtävissä myös tilannekuva koronavirustartunnoista kunnan alueella ja videosisältöjä. Päivitämme sivuja aktiivisesti”, Nurmijärven kunnan viestintäpäällikkö Teemu Siltanen kertoo. 

Kunta viestii myös aktiivisesti Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä sekä Nurmijärven Uutisten välityksellä. Huhtikuussa kunta lanseerasi kotisivuillaan NurmijärviTV:n, jossa julkaistaan lyhyitä asiantuntijahaastatteluja kerran viikossa. 

”Varsinkin kriisin aluksi oli todella tärkeää saada saada kuntalaisille tietoa poikkeusjärjestelyistä. Poikkeustilan- ne osaltaan kannusti ja toisaalta pakotti hakemaan uusia viestinnän ratkaisuja. Meillä tämä on näkynyt muun muassa puhelinsoittoina ikäihmisille, tiiviinä yhteistyönä seurakunnan ja kolmannen sektorin kanssa sekä monipuolisina videosisältöinä sosiaalisessa mediassa ja kunnan kotisivuilla”, Siltanen sanoo. 

Kodin ja koulun välinen viestintä Wilmassa 

Kevätlukukauden 2020 useimmat oppilaat ovat etäopiskelleet kotoa käsin. Kodin ja koulun välinen viestintä on keskitetty Wilmaan, jossa viestien lähettäminen on pyritty rajaamaan opiskelua koskevaan viestintään oppilaan/ opiskelijan ja opettajan välillä. Yleiset, kaikkia koskevat ohjeet ja tiedotteet julkaistaan pääsääntöisesti Wilman tie- dotteissa, jotta järjestelmä ei kuormitu massaviesteistä. Wilmassa kannattaa siis seurata sekä viestejä että tiedotteita! 

Varhaiskasvatus viestii Päikyssä 

Nurmijärven kunta pitää toistaiseksi kaikki päiväkodit auki ja ryhmien koko on rajattu 10 henkilöön. Valtioneuvosto ja Nurmijärven kunta suosittavat, että huoltajat ottaisivat lapsensa mahdollisuuksien mukaan kotihoitoon. Nurmi- järven kunnan varhaiskasvatuspalvelujen viestintä on keskitetty Päikkyyn. 

Nuorisotyöntekijät tukevat somesta 

Kun kunnan nuorisotilat on suljettu, nuorisotyö on siirtynyt Whatsappiin, Snapchattiin, TikTokiin, Instagramiin ja Facebookiin. Nuorisotyöntekijät tarjoavat kanavissa tukea. Esimerkiksi erityisnuorisotyöntekijät ovat järjestäneet Instagramissa iltapäivätuumailuja, joissa nuoret ovat saaneet kysyä mieltään askarruttavia asioita. Nuorille on myös järjestetty erilaisia aktiviteetteja kuten haasteita ja tietokilpailuja. Katso tarkemmat tiedot eri somekanavista nurmijarvi.fi/nuoretnyt 

Sirkusta, keppihevosia, lihaskuntoa ja jumppavinkkejä

Nurmijärven kunta on joutunut sulkemaan liikuntapaikkoja ja perumaan ohjatut liikuntaryhmänsä lähikontaktien välttämiseksi. Kunta kannustaa ulkoilemaan ja liikkumaan poikkeusaikanakin, kunhan se tehdään niin, ettemme levitä virusta ulkoillessamme. Kunnan liikuntapalvelut jakaa vinkkejä turvalliseen ja hauskaan liikuntaan sosiaalises- sa mediassa. Mukana on muun muassa keppihevosvinkkejä, kattilajumppaa ja sirkustemppukoulua. Facebookista: Nurmijärven liikuntapalvelut ja Instagramissa: @nurmijarvenliikuntapalvelut. Liikuntapalvelut on myös soittanut yli 70-vuotiaille asiakkailleen ja antanut liikuntavinkkejä. 

Kunta läsnä puhelimessa 

Kunta ja seurakunnan yhteistyönä on avattu puhelinapu (puh. 044 422 0535), josta voi pyytää kauppa-apua ja henkistä tukea ma-pe klo 10−14. Nurmijärven kunta ottaa yhteyttä ja tavoittelee kaikkia 80-vuotiaita ja sitä vanhempia kuntalaisia puhelimitse. Tarkoituksena on varmistaa, että ikäihmiset saavat tarvitsemansa avun ja tuen poikkeus- olojen aikana. Myös Nurmijärven seurakunta lähestyy ikäihmisiä, ja pyrkii soittamaan mahdollisimman monelle yli 70-vuotiaalle kuntalaiselle. 

Sosiaali- ja terveyspalveluista tietoa Keusoten sivuilta 

Nurmijärven sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä ja niihin liittyvästä viestinnästä vastaa Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä. Katso Keusoten tarkemmat yhteystiedot sivulta 43. 

Lue koronan vaikutuksista kunnan palveluihin: www.nurmijarvi.fi/korona 

Katso NurmijärviTV:tä, ajankohtaisia asioita paikalliskulmalla!