Vesihuolto

Vesihuollon kehittäminen

Kunta kehittää vesihuoltoa alueellaan yhdyskuntakehitystä vastaavasti yhteistyössä vesihuoltolaitosten kanssa. Vesilaitokset kehittävät toimintaansa omilla alueillaan. Kiinteistön omistaja vastaa kiinteistönsa vesihuollosta.

Kunnassa on hyväksytty Vesihuollon kehittämissuunnitelma vuonna 2015, jossa on esitetty kehittämistoimenpiteitä vuoteen 2025 saakka. Kehitystarpeita on tarkasteltu myös tätä pidemmällä aikavälillä. Suunnitelmassa oli pääpainopisteenä nykyisten verkostojen ulkopuolella olevan kiinteistöt ja siinä selvitettiin mm. toteutuuko vesihuoltolain tarkoittama järjestämisvelvollisuus joillain kunnan haja-asutusaluiella.

Tutustu Vesihuollon kehittämissuunnitelmaan ja sen liitteisiin.

Vaihtoehdot vesihuollon järjestämiseksi kunnan alueella