Ajankohtaista

Rekrytointi, Viestintä

Nurmijärven kunta satsaa rekrytointiviestintään – uudet rekrytointisivut houkuttelevat töihin

4.3.2022

Rekrysivujen kansi

Nurmijärven kunta kehittää rekrytointiviestintäänsä kevään 2022 aikana. Kunta on avannut uudet rekrytointisivut osoitteessa nurmijarvi.fi/tyopaikat. Uusilla kotisivuilla on myös uusia #ilmiöntekijät-videoita, joissa kunnan työntekijät esittelevät työtään. Kunta panostaa uusien työntekijöiden löytämiseen vuoden aikana 2022 viestintäkampanjalla ja rekrytointia kehittämällä.

”Uudet positiiviset työpaikkasivumme kannustavat hakemaan kunnalle töihin. Niiltä löytyvät videoilla omat työntekijämme kertovat työstään ja sen merkityksestä”, kunnan viestintäpäällikkö Teemu Siltanen kertoo.

Uudet rekrytointisivut ovat toteutettu Kuntarekry-palvelun yhteyteen. Valtakunnallisessa Kuntarekry-palvelussa on valtaosa kunta-alan avoimista työpaikoista.

”Oli järkevää toteuttaa uusi rekrysivut sinne, missä potentiaaliset työntekijät ovat. Nurmijärven kunnan avoimet työpaikat tulevat paremmin esille uusilla sivuilla. Olemme halunneet helpottaa työpaikanhakua.”, Siltanen sanoo ja jatkaa: ”Uudet sivut ovat helposti löydettävissä sekä kunnan kotisivuilta että Googlestakin.”

Kunta julkaisee vuosittain satoja työpaikkailmoituksia ja ilmoitukset näkyvät monissa sähköisissä medioissa ja lehdissä. Pääasiassa uusia työntekijöitä etsitään kouluihin ja varhaiskasvatuspalveluihin. Myös erilaisiin teknisen alan, hallinnon ja toimistotyön sekä ruoka- ja siivouspalvelujen tehtäviin haetaan uusia työntekijöitä, joko vapautuviin vakinaisiin tehtäviin tai eri pituisiin määräaikaisiin tehtäviin.

”Rekrytointi on todellakin taitolaji ja petraamme rekrytointiosaamistamme jatkuvasti. Rekrytoinnissa jokainen vaihe on tärkeä. Haluamme, että hakijat saavat myönteisen kuvan työnantajana, vaikka hakija ei tulisikaan haluamaansa tehtävään valituksi”, kunnan henkilöstöjohtaja Leena Ojala sanoo.

Tutustu uusiin rekrysivuihin osoitteessa nurmijarvi.fi/tyopaikat!

#Ilmiöntekijät-kampanja tulee jälleen!

Nurmijärven kunta lanseerasi vuonna 2019 #Ilmiöntekijät-kampanjan, jossa kunnan työntekijät kertoivat työnsä merkityksellisyydestä. Vuoden kestänyt kampanja sai kiittävän vastaanoton ja se palkittiin vuoden viestintätekona Kunteko 2020 -gaalassa. Vuonna 2022 Ilmiöntekijät tulevat jälleen.

”Ilmiöntekijät-kampanjan keskiössä on edelleen aitous ja se, että kunnan työntekijät saavat itse kertoa omin sanoin työstään ja merkityksellisyydestä. Toivottavasti someviestintämme tekee kunnasta helpommin lähestyttävän ja laskee kynnystä hakea meille töihin”, Siltanen kertoo.
”Uudistimme #Ilmiöntekijät-kampanjaa tuomalla mukaan enemmän videoviestintää. Lisäksi kampanjassa tuodaan entistä enemmän esille työntekijätiimejä ja yhteisöllisyyttämme.”

Nurmijärven kunta julkaisee uusia #Ilmiöntekijät-sisältöjä somekanavissaan, kotisivuillaan ja muissa viestintäkanavissaan kevään aikana. Ensimmäiset videot on jo julkaistu ja niissä kannustamaan hakemaan muun muassa töihin kunnan varhaiskasvatukseen sekä keikkatöihin päiväkoteihin ja kouluihin.

Haussa hyvän fiiliksen työpaikka? Tervetuloa ilmiöntekijäksi Nurmijärven kunnalle!

https://youtu.be/re-ScXpKJlk

 

Piditkö videoista? Jaa ne eteenpäin somekanavissasi! #ilmiöntekijät #nurmijärvi

 

 

Takaisin listaukseen