Kunnanjohtajan blogi

Hyvää ystävänpäivää!

14.2.2019 

Eihän sellaista päivää olekaan, ettei olisi tärkeää muistaa ystäviä, solmia uusia ystävyyksiä, olla kohtelias, huomaavainen ja näyttää välittämistään.

Ystävänpäivä on kuitenkin hyvä olla olemassa ihan jo siksi, että ujompikin kehtaa sen varjolla ilmaista ystävälleen välittämistään. Toisaalta päivä antaa hyvän syyn pysähtyä tutkistelemaan ystävyyttä ja sen eri puolia.

Vaikkapa sitä, miten paljon meillä on yksinäisiä ihmisiä. Tilastojen mukaan joka viides on yksinäinen. Yksinäisyydestä on todettu, että se on jopa kolme kertaa vaarallisempi terveysriski kuin ylipaino. Se kytkeytyy kiinteästi arvottomuuden tunteeseen, masennukseen ja henkiseen pahoinvointiin. Yksinäisyys ei myöskään ole vain johonkin ihmisryhmään rajautuva ongelma, vaan se koskee tasapuolisesti kaikkia väestöryhmiä. Onneksi kuka tahansa voi myös auttaa.

Ystävänpäivänä Suomen Punainen Risti, joka muuten painatti historian ensimmäiset ystävänpäivänkortit Suomessa, kannustaa kaikkia ottamaan toisia ihmisiä huomioon ja kutsuu uusia vapaaehtoisia mukaan ystävätoimintaan.

Ystävänpäivään saattaisi sopia myös pohdinta siitä, voiko kunta olla ystävä?

Kunta sanana saattaa herättää jollain paperinmakuisia tai byrokraattisia ajatuksia.

Nurmijärvellä olemme kuitenkin viimeaikoina halunneet tehdä kuntaa kasvollisemmaksi, lähestyttävämmäksi ja vuorovaikutteisemmaksi. Olemme lisänneet vuoropuhelua kuntalaisten ja sidosryhmien kanssa sekä kunnan viestinnän, perinteisten medioiden että sosiaalisen median välityksellä. On tehty kunnan työntekijöitä - ilmiöntekijöitä - ja heidän tekemäänsä työtä näkyvämmäksi. On pidetty asukasiltoja, joissa toimialatorilla on ollut tavattavissa asioista vastaavia henkilöitä.
Olemme myös lisänneet osallisuuden mahdollisuuksia mm. Solmu-kanavan, erilaisten kyselyiden ja osallistuvan budjetin kautta. Parhaillaan on muuten jälleen menossa osallistuvan budjetoinnin haku 24.2. asti. Nyt kannattaa laittaa ideoita ehdolle. Nurmijärvi haluaa myös palveluidensa kautta osoittaa olevansa luottamuksen arvoinen, läsnäoleva, huolehtiva ja avoin.

Kuntahan on lopulta asukkaidensa yhteisö - eli kunta olemme me. Siksi on tärkeää, että kuntaa jatkuvasti kehitetään tarpeiden kehittyessä ja muuttuessa. Siksi olisi myös tärkeää, että suhde kuntaan olisi luonteva ja parhaassa tapauksessa kunta voitaisiin kokea jopa ystävänä.

No - pohdintoja maailmaan mahtuu. Mutta koska ystävyys on ennen kaikkea tekoja, olisiko siinä ideaa, että tehtäisiin tänään kaikki jotain positiivista jollekin toiselle? Ja jotta saadaan positiivisuus ja hyvät ideat kiertämään, voi niistä kertoa myös somessa.

#positiivinenilmiö

 

Outi

 

Blogin etusivulle