Ajankohtaista

27.5.2026

Kaikki

Kesä täynnä tekemistä – Nurmijärven palvelut ja tapahtumat kesällä 2026

Nurmijärven kesä tarjoaa liikuntaa, kulttuuria, luontoelämyksiä, nuorten toimintaa sekä tekemistä koko perheelle. Kokosimme yhteen kunnan kesän palvelut, tapahtumat ja menovinkit.

Lähiluontokohteet tutuiksi – Kesän 2026 pop up toiminta

Nurmijärven kunnan liikunta- ja hyvinvointipalvelut järjestivät touko–kesäkuussa maksutonta Pop up -toimintaa kunnan lähiluontokohteissa. Tapahtumat tarjosivat kaikenikäisille mahdollisuuden liikkua, virkistyä ja tutustua paikallisiin ulkoilualueisiin matalalla kynnyksellä.

Maanantaisin ja keskiviikkoisin monipuolista ohjelmaa, keskiviikkojen ohjelma oli suunnattu erityisesti lapsiperheille ja ikääntyneille. Tarjolla oli muun muassa toimintaratoja, luontorasteja, pihapelejä ja ohjattuja Liikuttaako-tuokioita. Parkkimäessä osallistujat pääsivät lisäksi miniolympialaisten ja luontoliikunnan pariin.


Ma 1.6 klo 10–12
Sääksin uimaranta

Ohjelmassa monipuolista omatoimista tekemistä kahden tunnin ajan mm. toimintaratoja, ulkokuntosali opastus, beach volley, pihapelejä sekä kävelyä luonnossa. Lisäksi ohjatut Liikunta-tuokiot klo 10.30–11.00.

Ke 3.6. klo 9–11 Sääksi, Rajamäki: Sääksissä luvassa toimintaratoja, pihapelejä & liikkumista luonnossa. Mahdollisuus ulko-kuntosaliopastukseen. Sääksissä pääsee liikkumaan rattailla. Keinut ja leikkialue lapsille. Wc-mahdollisuus.

Ma 8.6. klo 10–12 Tornimäki, Tornari Bikepark

Ohjelmassa monipuolista omatoimista tekemistä kahden tunnin ajan mm. toimintaratoja, porrastreeni opastus, pihapelejä sekä kävelyä luonnossa. Lisäksi ohjatut Liikunta-tuokiot klo 10.30–11.00.

Ke 10.6. klo 9–11 Nukarinkoski: Nukarinkoskella luvassa luontobingo, luontorasteja ja luonnossa liikkumista. Karttalinkin osoite ohjaa parkkipaikalle, josta rattailla kulku onnistuu. Grillausmahdollisuus omille eväille.

Ma 15.6. klo 10–12 Isosuo, Klaukkala: Ohjelmassa monipuolista tekemistä kahden tunnin ajan Isosuon ulkoilureitillä kävellen ja luonnosta nauttien, yhteinen luontovisailua ja ohjattu liikunta-tuokiot klo 10.30–11.00.

Ke 17.6. klo 9–11, Myllykoski, Nurmijärvi:  Myllykoskella luvassa luonnossa liikkumista, toimintarata ja yhteistä rentoutumista. Karttalinkin osoite ohjaa parkkipaikalle, josta rattailla kulku onnistuu. Grillausmahdollisuus omille eväille.

Liikunta- ja hyvinvointipalvelut

Kirjastot

Kirjastot palvelevat asiakkaita koko kesän. Kirjastoista löydät lukuvinkkejä. Kesäaukioloaikoihin siirrytään 1.6. alkaen.

Kirjastoissa kesäaukioloajat

Pääkirjasto:

Kesäaukioloajat 1.6.–16.8.2026 
Maanantai–torstai kello 9–19
Perjantai kello 9–16
Lauantai ja sunnuntai kiinni

18.6. kirjasto on auki kello 9–16
19.6. kirjasto on kiinni

Omatoimiaika 1.6.–16.8.2026
Maanantai–torstai kello 6–9, 19–21
Perjantai kello 6–9, 16–18
Lauantai ja sunnuntai kello 6–18

18.6. omatoimiaika kello 6–9, 16–18
19.6. omatoimiaika kello 6–18

Klaukkalan kirjasto:

Kesäaukioloajat 1.6.–16.8.2026 
Maanantai–torstai kello 9–19
Perjantai kello 9–16
Lauantai ja sunnuntai kiinni

18.6. kirjasto on auki kello 9–16
19.6. kirjasto on kiinni

Rajamäen kirjasto:

Kesäaukioloajat 1.6.–16.8.2026 
Maanantai, tiistai, torstai kello 10–19
Keskiviikko kello 10–17  
Perjantai kello 10–16
Lauantai ja sunnuntai kiinni

18.6. kirjasto on auki kello 10–14
19.6. kirjasto on kiinni

Kirjastoauto Oiva
Kiertää aikataulun mukaiset iltareitit 1.6.–17.6.
Kirjastoauto ei kierrä 18.6.–16.8.

Kirjastojen kesälukuhaaste Lukuloikka 1.6.–31.8.

Lukuloikassa osallistujat keräävät lukuminuutteja ja etenevät lukupolkua pitkin värittämällä askelia. Yksi lukupolun askel vastaa kymmentä lukuminuuttia. Lukuminuutteihin lasketaan myös äänikirjan kuuntelu. Osallistumislomakkeen voi hakea pääkirjastosta, Klaukkalan kirjastosta tai Rajamäen kirjastosta. Kirjastoista löydät myös kampanjaan liittyen lukuvinkkejä. Kampanjan päätyttyä jokaisesta toimipisteestä arvotaan yksi osallistuja valtakunnalliseen arvontaan, jossa osallistuneiden kesken arvotaan kolme 50€ lahjakorttia Suomalaiseen Kirjakauppaan.

Järj. SJK Erte

Muuta ohjelmaa kirjastoissa kesällä

Kuva: Valentin Hintikka

Pääkirjasto

4.6. klo 10–12
Kohtaamispaikkainfo
Tule tutustumaan Nurmijärven lapsiperheiden kohtaamispaikkatoimintaan ja kuulemaan tulevan syksyn toiminnasta.
Järj. Kohtaamispaikka Suopolun Tupa

16.6. klo 16

Kepparisatutunti ja piknik

Levitä piknik-viltti nurmikolle ja tule nauttimaan kesäisestä satuhetkestä pääkirjaston viereiselle nurmialueelle! Satutäti Millan satutunnilla keppareiden kavionkopsetta, laulua ja soittoa! Ota oma keppihevonen mukaan tai lainaa keppari paikanpäältä. Satutunnin kesto on noin puoli tuntia ja lapsi on satutunnilla oman aikuisen vastuulla. Satutunnin jälkeen kasvomaalauksia ja värityskuvia! Sateen sattuessa satutunti ja piknik sisällä kirjastossa.

Elokuvia pääkirjastossa

Pääkirjastossa esitetään kesällä neljä lastenelokuvaa ja yksi elokuva aikuisille. Elokuviin on vapaa pääsy ikärajat huomioiden.

Lastenleffat:

Pe 5.6. klo 13

Perhe/seikkailuelokuva, jossa viikinkipoika uhmaa perinteitä ystävystymällä lohikäärmeen kanssa. Kesto: 1 t 32 min. Ikäraja: K7/K4

Pe 12.6. klo 13

Kun uskollinen poliisikoira ja sen omistaja loukkaantuvat virantoimituksessa, kaksikko sulautetaan yhteen sekopäisessä mutta elintärkeässä leikkauksessa. Kesto: 1 t 26 min. Ikäraja: K7/K4.

Pe 3.7. klo 13

Mestarivarkaiden eläinten tiimistä kertova hittikomedia. Kesto: 1 t 44 min. Ikäraja: K7/K4.

Pe 10.7. klo 13

Perhekomedia, jossa etsiväkaksikko päätyy jäljittämään eläinten kaupunkiin luikerrellutta salaperäistä matelijaa. Kesto: 1 t 48 min. Ikäraja: K7/K4.

Aikuisten kesäleffa:

To 2.7. kello 13

Dokumenttielokuva kuvaa lämpimästi ja humoristisesti neljän brittiläisen naisnäyttelijälegendan keskusteluja urastaan, ystävyydestään ja elämästä kesäisenä viikonloppuna. Kesto: 1 t 24 min. Sallittu kaikenikäisille.

Klaukkalan kirjasto

Ti 9.6. klo 17.00
Lasten Kesäkino
Vauhdikas animaatio, jossa harvinainen lemmikkisiivekäs palaa synnyinseuduilleen kokeakseen elämänsä seikkailun.
Kesto: 1t 32min. Ikäraja: K7, aikuisen seurassa K4.
Maksuttomia lippuja jaetaan kirjastolla 27.5. alkaen.

Ke 10.6. klo 17
Aikuisten Kesäkino
Seitsemän brittiläistä seniorikansalaista lähtee nettimainoksen perusteella Intian Jaipuriin. Sieltä he löytävät ränsistyneen hotellin, joka muuttaa heidän elämänsä. Maksuttomia lippuja jaetaan kirjastolla 27.5. alkaen.
Maksuttomia lippuja jaetaan kirjastolla 27.5. alkaen.

To 11.6. klo 10–12
Kohtaamispaikkainfo
Tule tutustumaan Nurmijärven lapsiperheiden kohtaamispaikkatoimintaan ja kuulemaan tulevan syksyn toiminnasta.
Järj. Kohtaamispaikka Suopolun Tupa

Ke 17.6. klo 12–18
Nuorten juhannuspiknik
Tervetuloa viettämään kesäistä iltapäivää Tiiranrantaan. Pop-up kirjasto paikalla klo 13–16. Ota mukaan oma viltti ja eväät!
Järj. Klaukkalan kirjasto ja Nurmijärven nuorisopalvelut
Tiiranranta, Tiiranranta 37, Klaukkala

Ti 7.7. klo 17.00
Lasten Kesäkino
Menestysanimaation jatko-osa, jossa kaupunkilinnut suuntaavat perhelomalle syvälle sademetsään. 
Kesto: 1t 42min. Ikäraja: K7, aikuisen seurassa K4.
Maksuttomia lippuja jaetaan kirjastolla 15.6. alkaen.

Ke 29.7. klo 17
Aikuisten Kesäkino
Äksy ja ennakkoluuloinen leskimies joutuu avartaamaan näköalojaan tutustuessaan uusiin aasialaisiin naapureihinsa. Maksuttomia lippuja jaetaan kirjastolla 15.6. alkaen.
Maksuttomia lippuja jaetaan kirjastolla 15.6. alkaen.

To 30.7. klo 10–11
Satupiknik
Tervetuloa satupiknikille! Satuilemme Klaukkalan kirjaston Seurantien parkkipaikan viereisellä nurmikolla. Ota mukaan oma viltti ja eväät sekä iloinen mieli. Sateen sattuessa satuillaan sisätiloissa. Ei ennakkoilmoittautumista, tervetuloa mukaan!

Ke 5.8. klo 17–18
Kansallispukutuuletus
Tule tuulettamaan kansallispukuasi Klaukkalan kirjastolle! Ohjelmassa on kansantanssia, pukuesittelyjä sekä kansallispukutietoutta.
Järj. Klaukkalan Nuorisoseura ry, Klaukkalan kirjasto, Nurmijärven Olohuone ja Nurmijärven Karjala-seura ry

Rajamäen kirjasto

Ke 8.7.

Pehmojen kirjastokyläily

Mitä kaikkea pehmolelut puuhaavat kirjastossa kyläillessään? Tuo pehmosi Rajamäen kirjastoon keskiviikkona 8.7. Voit noutaa pehmon perjantaina klo 12 alkaen. Muistoksi jokainen osallistuja saa kuvavihkosen pehmojen puuhista. Pehmon suositeltu koko 20-40cm.

Kirjastot Nurmijärvellä

Museot

Aleksis Kiven koti

Avoinna: 2.6.–30.8. ti-su klo 11–17. Suljettu juhannuksena 19.–22.6.

Museon perusnäyttelyssä paneudutaan Aleksis Kiven elämään ja teoksiin, pohditaan Kiven persoonaan ja kirjailijan ammattiin liittyviä myyttejä ja avataan ajan yhteiskuntaa.

Niiden lisäksi näyttelyssä voi katsoa Kiven elämästä kertovan ”Aleksis Kiven askelissa” -lyhytfilmin, kuunnella Kiven tekstejä ja testata Kiven kielen tuntemusta pelaten.

Lapsille näyttelyssä on aiheeseen liittyviä kuvaseiniä ja pienoismalleja sekä leikittävä pienoismalli Kiven kodin pihapiiristä.  

Pääsymaksut: 5 € / 2 € / Museokortti / Kaikukortti / alle 18-v. vapaa pääsy
Vapaa sisäänpääsy perjantaisin klo 15–17.

Kesäyö museossa torstaina 11.6. klo 19–22. Ohjelmallinen ilta Aleksis Kiven kodissa. 

Luonnonkukkien päivää vietetään Aleksis Kiven kodilla sunnuntaina 14.6. klo 13–15.

Aleksis Kiven koti

Taaborinvuoren museot

Avoinna: 2.6.–30.8. ti-su klo 11–17. Suljettu juhannuksena 19.–22.6.

Aleksis Kiven kodin vieressä kohoaa mäki, jolle Kivi antoi Raamatusta nimen Taaborinvuori. Paikka oli kirjailijan lapsuudessa yksi kylän lasten leikkipaikoista ja nuorison keinumäki.

Taaborinvuorelle siirrettiin 1970- ja 1980-luvun vaihteessa vanhoja rakennuksia eri puolilta Nurmijärveä. Niiden museonäyttelyt kertovat 1900-luvun alun nurmijärveläisten arkisista askareista.

Taaborinvuoren museoihin on vapaa pääsy.  

Taaborinvuoren museot

Tehdas- ja alkoholimuseo Rajamäen Ryyppi

Auki: 3.6.–30.8. ke–su klo 11–17. Suljettu juhannuksena 19.–23.6.

Tehdas- ja alkoholimuseo Rajamäen Ryyppi on suomalaisen työn, teollisuuden ja väkevän alkoholihistorian oma museo.

Parhaiten museoon tutustuu opastetulla kierroksella. Opastukset sisältyvät aukioloaikana lipun hintaan ja ne alkavat klo 11, 12, 14 ja 16. Opastus kestää n. 50 minuuttia. 

Museon tiloissa saa olla samanaikaisesti 24 henkilöä. Jos haluat varmistaa paikan tietylle opastuskierrokselle, voit tehdä varauksen sähköpostitse osoitteeseen tehdasmuseo@nurmijarvi.fi.

Pääsymaksut: 7 € / 5 € / Museokortti / Kaikukortti / alle 18–vuotiaat ilmaiseksi
Vapaa sisäänpääsy perjantaisin klo 15–17.

Rajamäen kävelykierrokset

Opastetut kävelykierrokset Rajamäessä alkavat heinäkuussa:

Tykkitorneja ja tikkuviinaa – Rajamäki sodassa -kävelykierros

Modernia haluttiin ja sitä saatiin – arkkitehtuuria ja elämää Rajamäen raitilla -kävelykierros

Taaborinvuori

Valaistu Taaborinvuori

Taaborinvuoren tapahtuma-alueella nähdään tänä kesänä teatteria, musiikkia, komiikkaa ja koko perheen elämyksiä. Kesän ohjelmistossa ovat muun muassa Ronja Ryövärintytär, Liisan seikkailut ihmemaassa sekä Aleksis Kiven klassikko Nummisuutarit. Ajantasaiset tiedot ja liput löytyvät tapahtumakalenterista.

Liisan seikkailut ihmemaassa
Ke 3.6. klo 18 ja to 4.6. klo 18
Teatteri Pikku Kivi esittää vauhdikkaan sovituksen rakastetusta klassikosta. Koko perheen esitys vie katsojat keskelle Liisan ihmeellisiä seikkailuja. Lipunmyynti portilla.

Allsång på Tabor – Yhteislaulua Taaborilla
Ke 10.6. klo 19
Tunnelmallisessa yhteislauluillassa lauletaan ruotsiksi tuttuja kesälauluja sekä kappaleita muun muassa Cornelis Vreeswijkilta, ABBAlta ja Beatlesilta. Illan esiintyjinä Daniela Fogelholm ja Emilie Adolfsson.

Stand Up Maratooni
Pe 12.6. klo 19–22
Kolmen tunnin naurumaraton tuo Taaborille joukon Suomen tunnetuimpia koomikoita. Lavalla nähdään muun muassa Sami Hedberg, Jaakko Saariluoma ja Ursula Herlin, illan isäntänä Ilari Johansson. Portit ja tarjoilupisteet avautuvat klo 18.

Ryhdy, rämmi ja rakasta – Aleksis Kiven Nummisuutarit
26.–28.6. ja 6.–23.8.
Aleksis Kiven rakastettu kansankomedia kertoo Eskon vauhdikkaasta kosioretkestä ja nuoruuden unelmista. Ohjauksesta vastaa Kalle Tahkolahti. Esityksen kesto on noin 2,5 tuntia väliaikoineen.

Ronja Ryövärintytär
9.7.–1.8.
Astrid Lindgrenin rakastettu klassikko nähdään Taaborin kesäteatterissa Taavi Vartian ohjaamana. Koko perheen näytelmä kertoo rohkeudesta, ystävyydestä ja oman tien löytämisestä keskellä metsien ja ryövärijoukkojen maailmaa.

Taaborin yö – taidetta ja tunnelmaa
La 29.8. klo 20–22
Alueen museorakennukset avaavat ovensa, seppämestari Juhani Krappe takoo pajassa ja mäellä voi bongata säväyttäviä valohahmoja. Alueella voi pistäytyä Runokamarissa, jossa runoilija ja lausuja Leena Sainio lausuu kävijälle valitsemansa runon. Taaborinvuoren lavalla esiintyy Pelkkä Poutanen. Ilta päättyy Lumina Productionin valoesitykseen FLASH. Kivi-juhlien kahvila palvelee tapahtuman ajan.

Tapani Kansa – Laulaja
Su 30.8. klo 15
Musiikkinäytelmä kertoo Tapani Kansan pitkästä ja värikkäästä urasta sekä elämän käänteistä. Pääosassa nähdään Tomi Metsäketo, ja mukana ovat myös Jenna Bågeberg, Rami Rafael ja Juha Hautaluoma.

Pikku Papun Orkesteri
La 5.9. klo 15
Pikku Papun laulut ovat tulleet tutuiksi Pikku Kakkosesta ja Musarullaa-konserttisarjasta.
Taaborinvuorella orkesteri esiintyy kvintettinä.

Club For Five – Suuret suomalaiset
La 5.9.  klo 20–22
Club For Five pohtii suomalaisuutta omasta näkökulmastaan musiikin ja muistojen kautta. Lauluyhtyeen luotsauksessa matkataan ympäri suomenmaan ja hämmästellään niin kotimaisen musiikin helmiä kuin tulevaisuuden suuruuksia.

Tapahtumakalenterista lisätietoa ja liput: tapahtumakalenteri

Nuorille ja nuorille aikuisille

Tervetuloa viettämään kesäaikaa Nurmijärven nuorisopalveluiden kanssa!  

Kesäviikot kutsuvat mukaan iloon, tekemiseen, uusiin kokemuksiin ja yhdessäolon hetkiin eri puolilla Nurmijärveä! Nuorisotiloilla on tarjolla monipuolista kesäohjelmaa kaikenikäisille nuorille ja nuorille aikuisille. Toiminta on avointa, maksutonta ja suunniteltu niin, että mukaan on helppo tulla yksin, kaverin kanssa tai porukalla. Ohjaamossa ja nuorten pajalla on lisäksi tarjolla matalan kynnyksen tukea, kohtaamisia ja mukavaa kesätekemistä läpi kauden. 

Lämpimästi tervetuloa mukaan nauttimaan kesästä!  

Nuorisotilat

Klaukkalan alue 

Klaukkalassa ja Monikon nuorisotilalla on avointa toimintaa seuraavasti: 

VKO 23 

MA 1.6.: Sateenkaarikahvilan kesäpiknik klo 14–18, lähtö Monikolta. 

TI-TO 2.6.–4.6.: Nuorisotila auki 13–17-vuotiaille klo 13–19 

PE 5.6.: Nuorisotila auki 13–17 –vuotiaille alustavasti 13–19. Mahdollisesta muutoksesta ilmoitetaan Monikon nuorisotilan Instagramissa. 

VKO 24 

Nuorisotilalla päiväleiri 8–12 –vuotiaille (leiri on täynnä). Ei avointa toimintaa 

VKO 25 

MA 15.6.: Nuorisotila auki 9–17 –vuotiaille klo 10–17 

TI 16.6.: Retki SuperParkiin Hyvinkäälle, 10–17 –vuotiaille. Erillinen ilmoittautuminen. 

KE 17.6.: Nuorisotyöntekijöitä tavattavissa Tiiran rannalla klo 12–16 

TO 18.6.: Nuorisotyöntekijät jalkautuvat Klaukkalassa klo 11–15 

Instagram: monikon_nuorisotila   
Facebook: Monikon nuorisotila  
Puh. 040 317 2576  

Rajamäki-Röykän alue 

Facebook: Rajamäen kertsi  
Instagram: rajamaenkertsi  
Puh. 040 317 4027  

Ahjolan nuorisotila 

Avointa toimintaa 9–17-vuotiaille! 

Vko 23  

Päiväleiri (ei avointa toimintaa) 

Vko 24 

Ti: Titan tuunauspaja klo 10–15  

Ke: Tuunauspaja & karaokea klo 12–18  

To: Yökertsi (Erillinen ilmoittautuminen!) vain isoille12–17v 

Vko 25 

Ma: Tuunauspaja & pizzaa klo 11–15 

Ti: Retki superparkkiin (Erillinen ilmoittautuminen!) 

Ke: Karaoke & Juhannusetkot klo 12–18 

To: Nuorisotyöntekijät jalkautuu klo 11–14 

Vko 26 

Ma-pe klo 10–16 Mäkiautoprojekti – viikko 

Facebook: Ahjolan nuorisotila  
Instagram: ahjolankertsi  
Puh. 040 317 2525  

MONIKKO JA MONIKON MUSTIKKA 

Monikkosali ja kahvio Monikon Mustikka kiinni 12.6. alkaen. Kesätauon jälkeen avaamme jälleen tiistaina 18.8. 

Yhteystiedot: 
Puh. 0403172090 (lomalla 15.6.–9.8.) 
monikkosali@nurmijarvi.fi 

Ohjaamo

Ohjaamosta saavat ohjausta ja tukea kaikki alle 30-vuotiaat nuoret ja nuoret aikuiset. Palvelu on maksutonta ja vapaaehtoista. Jos et tiedä mistä aloittaa, aloita Ohjaamosta. 

Ohjaamo on avoinna läpi kesän tiivistetyin aukioloin. 15.6.–12.7. keskiviikkoisin klo 13–16 ja 13.7. alkaen päivystysajat normaalisti klo 13–16 tiistaisin Monikossa ja keskiviikkoisin Ohjaamossa. Lisäksi Ohjaamon paku liikkuu kesä- ja heinäkuussa. Lisätiedot ja aikataulut somesta ja nettisivulta. 

nurmijarvi.fi/ohjaamo  
Instagram: @ohjaamonurmijarvi 
Facebook: @ohjaamonurmijarvi
p. 0403172286 
ohjaamo@nurmijarvi.fi 

Nuorten Paja

Nuorten paja on kesätauolla 20.7–2.8.26.  

1.6.26 alkaen Tiiran kesäkioskin toiminta Valkjärven rannalla Klaukkalassa on osa kesätoimintaamme, mutta toimintaa on myös Nuorten pajan omissa tiloissa (Yrittäjäntie 2, 01800 Klaukkala) sekä sen ulkopuolella. 

Voit hakeutua mukaan toimintaamme, jos tarvitset tukea esim. arkirytmiin, työelämätaitojen vahvistamiseen, työnhakuun tai opiskelupaikan etsimiseen.  Työkokeiluun hakeutuminen nuorten pajalle edellyttää, että olet ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi. Ota rohkeasti yhteyttä, niin sovitaan tutustumiskäynti – se ei vielä sido sinua mihinkään. Voit ottaa meihin yhteyttä soittamalla, sähköpostilla, tekstarilla tai whatsapp-viestillä, palaamme asiaan mahdollisimman pian. 

nuortenpaja@nurmijarvi.fi 
Instagram: nuorten_paja_nurmijarvi 
Facebook: Nuorten paja Nurmijärvi
p. 040 317 4804, 040 317 4177, 040 317 4024

Etsivä nuorisotyö 

Etsivä nuorisotyö on tavoitettavissa koko kesän ajan, lukuun ottamatta 27.7. –2.8.2026. 

Nurmijärven etsivä nuorisotyö järjestää kesä-heinäkuussa ryhmätoimintaa nuorille aikuisille viikottain. Kesäkuussa retkeillään mm. Linnanmäelle ja Kytäjä-Usmin ulkoilualueelle (ennakkoilmoittautuminen!). Heinäkuussa luvassa mm. pelailua, piknikkiä ja kokkailua. Lisätietoa ja toiminnan ajankohdat nuorten aikuisten ryhmätoiminnasta löydät etsivien someista ja verkkosivuilta.  
 
Facebook: Nurmijärven etsivä nuorisotyö  
Instagram: nurmijarven.etsivat    
https://bit.ly/entnurmijarvi 
nurmijarvenetsivat@nurmijarvi.fi 
p. 040 3174010 


Nuorisopalvelut

Avoin varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuspalvelut tarjoaa avointa varhaiskasvatusta kesän aikana Maaniitun leikkipuistossa koko kesän ajan. Leikkipuisto on auki koko kesän maanantaista torstaihin klo 9–15 ja perjantaisin 9–13.30. Leikkipuistossa toiminta tapahtuu kesän aikana pääsääntöisesti ulkona. Leikkipuistossa lapset ovat omien aikuistensa vastuulla, vaikka paikalla on ohjaajia yhteisen toiminnan järjestäjinä.

Rajamäen avoimessa päiväkodissa ja Suopolun avoimessa päiväkodissa (Suopolun tuvan tiloissa) on avointa varhaiskasvatustoimintaa kesäkuun alusta juhannukseen asti päivittäin.

Maaniitun leikkipuiston, Rajamäen avoimen päiväkodin ja Suopolun avoimen päiväkodin kesän mahdolliset viikko-ohjelmat löytyvät parhaiten toimipisteiden sometileiltä, jotka kannattaa ottaa seurantaan.

Avoin varhaiskasvatus ja leikkipuistot

Muut vinkit ja Visit Nurmijärvi

Kesällä Nurmijärvellä riittää tekemistä myös tämän koosteen ulkopuolella. Lisää vinkkejä luontokohteisiin, tapahtumiin, paikallisiin yrityksiin ja matkailuun löydät Visit Nurmijärvi -sivustolta..

Takaisin listaukseen