Oppilaaksi ottaminen

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet alakouluissa: 

Kullekin alakoululle on määritelty lukittu oppilaaksiottoalue, jolla asuvat koulutulokkaat menevät kyseiseen kouluun. Lukittujen alueiden välisillä, nk. harmailla alueilla asuville koulutulokkaille osoitetaan lähikoulu koulun alkamista edeltävänä keväänä seuraavien lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden mukaan:

1. Oppilaan samassa osoitteessa asuva sisarus käy kyseistä koulua

Sisaruksen tulee olla päätöksentekohetkellä oppilaana kyseisessä koulussa. Perustetta ei sovelleta, jos sisarus on sijoitettu kyseiseen kouluun erityisopetuspäätöksen perusteella tai sisarus on hakemuksesta toissijaisesti ko. koulussa

2. Oppilaalla on terveydentilaan liittyvä tai muu oppilashuollollinen syy, jonka perusteella koulu määritellään

Tähän perusteeseen vedotessa huoltajien tulee toimittaa kouluun ilmoittautumisen yhteydessä koululle lääkärinlausunto, jos hakemuksen perusteena on terveydentilaan liittyvä syy tai asiantuntijalausunto, jos kyseessä on muu oppilashuollollinen syy. Syyn täytyy vaikuttaa suoranaisesti siihen, mikä koulu lapselle soveltuu. Terveydentilaan liittyvä syy voi olla esimerkiksi sellainen, että oppilas liikkumisesteen johdosta ei pärjää hissittömässä koulussa. Muu oppilashuollollinen syy on sellainen lapseen kiinteästi liittyvä seikka, joka estää tiettyyn kouluun menemisen.

3. Oppilaan koulumatka on mahdollisimman turvallinen ja lyhyt

Edellä mainittujen kriteereiden (kohdat 1. ja 2.) mukaan tehdyn sijoittelun jälkeen lähikoulu osoitetaan siten, että oppilaiden koulumatkat muodostuvat olosuhteet huomioon ottaen mahdollisimman turvallisiksi ja lyhyiksi, ottaen huomioon koulukuljetusjärjestelyt. Koulumatka mitataan lyhintä käyttökelpoista reittiä pitkin kotitontin portilta koulutontin portille.

Poikkeuksena ovat ruotsinkieliseen perusopetukseen tulevat ensiluokkalaiset, jotka sijoitetaan kaikki Vendlaskolaniin asuinpaikasta riippumatta.

Lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet yläkouluissa:

Yläkoulujen oppilaaksi ottaminen perustuu pääsääntöisesti syöttäviin alakouluihin seuraavasti:

  • Klaukkalan ja Lepsämän koulut > Klaukkalan yläaste
  • Karhunkorven, Lukkarin, Maaniitun, Nukarin, Palojoen ja Suomiehen koulut > Nurmijärven yhteiskoulu
  • Länsikaaren, Rajamäen ja Röykän koulut > Rajamäen yläaste
  • Harjulan ja Syrjälän koulut sekä Isoniitun koulun alaluokat > Isoniitun koulun yläkoulu
  • Metsäkylän koulu sekä Mäntysalon koulun alaluokat > Mäntysalon koulun yläkoulu

Nummenpään, Uotilan ja Valkjärven koulut muodostavat ns. harmaan alueen ja näiden koulujen 6. luokkalaiset ohjataan vuosittain tarkoituksenmukaisempaan yläkouluun yllä mainittujen sivistyslautakunnan vahvistamien lähikoulun osoittamisen ja oppilaaksi ottamisen periaatteiden mukaan.

Hakeminen toissijaiseen kouluun

Mikäli huoltajan saama päätös lähikoulusta ei tyydytä, huoltaja voi tehdä hakemuksen lapsen oppilaspaikan määrittämiseksi johonkin muuhun kouluun. Tämä hakemus ns. toissijaiseen kouluun toimitetaan haluttuun kouluun ja päätöksen oppilaspaikasta tekee asianomaisen koulun rehtori.

Toissijainen koulu ei ole lain määrittämä lähikoulu, eli mahdollisista matkakustannuksista vastaavat huoltajat. Poikkeuksena ovat ne oppilaat, joille myös lähikouluun syntyisi oikeus perusopetuslain mukaisiin koulumatkoihin kulloinkin voimassa olevien koulukuljetusperiaatteiden mukaisesti.

Toissijaisen haun kautta koulut voivat ottaa mahdollisesti vapaaksi jääneille oppilaspaikoille oppilaita seuraavien tärkeysjärjestyksessä olevien periaatteiden mukaisesti:

  1. Oppilas asuu Nurmijärvellä
  2. Oppilaalla on terveydentilaan liittyvä syy
  3. Oppilaan sisarus käy asianomaista koulua
  4. Oppilaan esiopetus on toteutettu ko. koulussa

Mikäli samat hakukriteerit täyttäviä hakijoita on enemmän kuin vapaita oppilaspaikkoja, oppilaat valitaan arpomalla.