Kivikuu

Kivikuun kirjailijavieraat kirjastoissa

Kuva: Otto Virtanen/Johnny Kniga

Pääkirjaston kirjailijavieraaksi saapuu 11. lokakuuta kello 18 toimittaja ja kirjailija Mikko-Pekka Heikkinen. Kainuussa syntynyt ja kasvanut Heikkinen on opiskellut filosofiaa ja viestintää Helsingin yliopistossa ja työskentelee toimittajana Helsingin Sanomissa. Hän kirjoittaa mielellään luonto- ja elokuva-aiheista.

Heikkisen esikoisteos, novellikokoelma Nuorgamin Alkon tuho – ja muutama erätarina, ilmestyi vuonna 2010 Johnny Knigan kustantamana. Tätä seurasi yhteiskuntakriittinen ja humoristinen esikoisromaani Terveiset Kutturasta (2012). Seuraavat romaanit jatkoivat lennokkaiden Lappi-aiheiden parissa. Vuonna 2016 julkaistu Poromafia kertoo pohjoisen erämaita hallitsevasta Nelihangan porosuvusta, ja siitä on tehty myös tänä vuonna ilmestynyt kansainvälinen tv-sarja.

Heikkisen viimeisimmät romaanit, mukaan lukien vuonna 2022 ilmestynyt Norppaöljy, sijoittuvat Helsinkiin, ja niissä käsitellään veijarikerronnan keinoin painavia aiheita, kuten pakolaisuutta, ilmastoaktivismia, uskontoa, valtaa ja tulevaisuutta.

Heikkisen humoristinen tyyli on hurmannut lukijansa, ja miehen tarinankerrontataitoja on verrattu niin Arto Paasilinnaan kuin Veikko Huoviseenkin.

Nelihangan suvun tarina jatkuu syksyllä ilmestyvässä Poromafia-romaanin jatko-osassa.

Kuva: Anna Kivekäs

Klaukkalan kirjaston kirjailijavieraana nähdään 12. lokakuuta klo 18 Marisha Rasi-Koskinen. Palkittu kirjailija kertoo teostensa synnystä, kirjailijan työstä sekä kirjoittamisesta prosessina. Psykologin koulutuksen saanut Rasi-Koskinen kirjoittaa ajan, paikan ja kulttuurien rajat ylittävää yleisinhimillistä proosaa. Häneltä on ilmestynyt useita kaunokirjallisia romaaneja ja novelleja niin aikuisille kuin nuorillekin.

Marisha Rasi-Koskinen työskenteli vuosien ajan psykologina lasten, nuorten ja perheiden parissa. Hänen teoksilleen onkin tyypillistä poikkeuksellinen sisäisten maailmojen kuvaus, monitulkintaisuus ja yhteiskunnallinen tarkkanäköisyys. Rasi-Koskisen mukaan jokainen ihmismieli on kokonainen omalakinen maailmankaikkeus, ja sama pätee kaunokirjallisiin teoksiin.

Rasi-Koskinen on voittanut lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-palkinnon keväällä 2019 ilmestyneellä nuortenromaanillaan Auringon pimeä puoli. Syksyllä 2020 ilmestynyt aikuisten romaani REC voitti puolestaan Tulenkantaja- ja Runeberg-palkinnot. Muita Rasi-Koskisen teoksia ovat Eksymisen ja unohtamisen kirja (2017), Vaaleanpunainen meri (2014), Valheet (2013) ja Katariina (2011).

Kuva: Jetro Stavén

Kirjailijavieraana lauantaina 14. lokakuuta klo 14.30 Rajamäen kirjastossa on jännityskirjailija Christian Rönnbacka. Rönnbacka syntyi Etelä-Pohjanmaalla Evijärvellä. Nykyään hän asuu Keravalla. Koulutukseltaan Rönnbacka on poliisi, ja tätä työtä hän teki 16 vuotta. Poliisina työskentelyn jälkeen Rönnbacka toimi useita vuosia vakuutusetsivänä. Nykyään hän on vapaa kirjailija ja yrittäjä.

Rönnbacka kirjoittaa Porvooseen sijoittuvaa suosittua Hautalehto-kirjasarjaa, josta ilmestyy tänä syksynä jo yhdestoista osa Mennyt mies. Hautalehdosta kertovista kirjoista on tehty myös televisiosarja, jonka pääosassa Antti Hautalehtoa näyttelee Mikko Leppilampi. Televisiosarjaan on tulossa toinen tuotantokausi alkuvuodesta 2024. Keväällä 2022 Rönnbackalta ilmestyi uuden dekkarisarjan avausosa, jossa rikoksia ratkoo Henna Björk. Sarjasta on julkaistu jo toinenkin osa.

Christian Rönnbacka on kirjoittanut myös tietokirjoja. Vuosiaan vakuutusetsivänä hän muistelee kirjassa Kävikö käry? Vakuutusetsivien parhaat tarinat.