Seitsemän Veljestä 150

Syksyllä reippaillaan porukalla Taaborinvuorelle

Seitsemän veljeksen vaellus
on koko perheen ulkoilutapahtuma

Lauantaina 19.9. järjestettävä Seitsemän veljeksen vaellus tarjoaa liikunnan ja kulttuurin iloja samassa paketissa. Parhaaseen ruska-aikaan sijoittuva tapahtuma haastaa osallistujat patikoimaan Taaborinvuorelle Jukolan veljesten mukaan nimettyä vaellusreittiä pitkin.

Patikka kulkee Myllykosken kautta Palojoen kulttuurimaisemiin. Matkalla voi nähdä muutakin kiinnostavaa kuin kauniit maisemat, sillä reitin varrella on luvassa yllätysohjelmaa.

Perillä määränpäässä on tarjolla virvokkeita, musiikkia ja uniikkia Taaborin tunnelmaa. Osallistujilla on mahdollisuus ottaa vaelluksesta muistoksi selfie-kuva Seitsemän veljeksen juhlavuoden seinäkkeen edessä tai mäelle pystytetyssä jalkapuussa.

Taaborilta järjestetään bussilla paluukuljetus Nurmijärven kirkonkylälle. Suositeltavaa on, että osallistujat sopivat itselleen oman paluukyydin, mutta mahdollista on myös palata bussin kyydissä.

Vaellus starttaa Maaniitun koulun pihalta kello 9.30. Reittiä voi kulkea oman valintansa mukaan joko reippaasti tai hitaammin. Kysymyksessä ei ole nopeuskilpailu, vaan kaiken kuntoisille tarkoitettu rento ulkoilutapahtuma.

Jos 9,5 kilometrin yhdensuuntainen matka tuntuu liian pitkältä, voi vaelluksesta tehdä lyhennetyn version päättämällä se Myllykoskelle. Silloin yhdensuuntaiseksi pituudeksi tulee noin neljä kilometriä.
Huonon sään sattuessa tapahtuma perutaan. Pienet sadekuurot eivät aiheuta perumista, mutta jos koko päiväksi ennustetaan sadetta tai on tulossa syysmyrsky, tapahtumaa ei järjestetä. Asiasta tiedotetaan kunnan Facebook-sivuilla ja kunnan verkkosivujen tapahtumakalenterissa.
Tapahtuma kuuluu Seitsemän veljeksen juhlavuoden ohjelmaan.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen:
www.nurmijarvi.fi/tapahtumat ja
Nurmijärven kunnan Facebook-sivu

Seitsemän veljeksen vaellus la 19.9.

Ilmoittautuminen ennakkoon tai lähtiessä:
www.nurmijarvi.fi/tapahtumat.

Reittivaihtoehdot

  • Maaniitun koulu–Taaborinvuori 9,5 km, meno-paluu 19 km
  • Maaniitun koulu–Myllykoski noin 4 km, meno-paluu noin 8 km

Aikaa kannattaa varata vähintään 2,5 tuntia, jotta voi halutessaan pysähtyä matkan varrelle pitämään taukoa tai seuraamaan yllätysohjelmaa. Koko reitin kulkemiseen menee reippaalla kävelyvauhdilla noin 1 h 45 min.

Aikataulu

  • klo 9.30 kävelijöiden lähtö Maaniitun koulun pihalta, os. Heikkiläntie 27, Nurmijärvi
  • klo 11–14 Taaborinvuoren museot ja kahvilat auki, musiikkia, selfieitä, jalkapuut,
  • klo 12.30 alkaen paluukuljetus bussilla Taaborinvuori -Kirkonkylä

Turvallisuusohjeita ja infoa

  • Muista pitää turvaväliä reitillä ja Taaborinvuorella
  • Ota mukaan juotavaa, pienet eväät ja käsidesiä
  • Reitillä on ensiaputaitoista henkilökuntaa EA-laukkujen kanssa
  • Taaborinvuorella on yleisövessat, reitin varrella ei ole vessoja

Säävaraus

  • Tapahtumaa ei järjestetä, jos säätiedotus lupaa koko päiväksi sadetta tai myrskyä
  • Seuraa tiedotusta Nurmijärven kunnan Facebookissa ja kunnan verkkosivujen tapahtumakalenterissa


Järj. Nurmijärven kunta
Mukana liikunta-, nuoriso- sekä kirjasto- ja kulttuuripalvelut.
Yhteistyössä myös paikallisia yhdistyksiä ja muita toimijoita.

kuva: Tarmo Pekola