Kulttuuri

Kunnanjohtaja ja pormestari mukana Minä elän! -vaelluksella

Haasta ystävät, työkaverit ja harrastusporukat kävelemään

Nurmijärven ja Tuusulan kuntien yhteistyönä toteuttama Minä elän! -vaellus tarjoaa rentoa yhdessäoloa patikoinnin ja kulttuuriohjelman merkeissä.

Osallistujia odotetaan molemmista kunnista, ja verkossa on alkanut kampanja, jossa kuka tahansa voi haastaa yksittäisiä henkilöitä tai vaikkapa kokonaisia harrastusporukoita mukaan vaellukselle #MinäElänVaellus -tunnisteella.

Vaikka Palojoelta Rantatien maisemiin suuntautuvaan vaellukseen on vielä aikaa, on moni jo ottanut vastaan osallistumishaasteen. Toisensa vaellukselle ovat haastaneet myös Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä ja Tuusulan pormestari Kalle Ikkelä.

”Kannustan kaikkia tarttumaan haasteeseen ja lähtemään mukaan vaellukselle. Liike on lääke sekä keholle että mielelle”, Outi Mäkelä sanoo.

Mäkelän ja Ikkelän lisäksi vaelluksella tullaan näkemään muitakin tunnettuja paikallisia toimijoita.

Syntymäkodilta kuolinmökille
Vaellus on luonteeltaan mietiskelevä kävely, jonka aikana osallistujat voivat kuunnella omalta älylaitteeltaan Finlandia-palkitun kirjailija Juha Hurmeen tekemän podcastin. Minä elän -teemaan liittyvä podcast on tehty tilaustyönä ja se julkaistaan vaelluspäivänä.

Vaellusreitti kulkee Kiven syntymäkodin ohi kohti Tuusulassa sijaitsevaa kuolinmökkiä. Puolimatkassa voi pysähtyä Nahkelan koululla, jossa vaeltajille on tarjolla virvokkeita ja ohjelmaa. Loppumatkasta vaeltajia viihdyttää Fillaripianisti Aarno Paakkari ja kuolinmökillä esiintyy Henna-Maija Vannemaa Quartet. Vaelluksen päätteeksi on mahdollista käydä kahvilla vaikkapa kuolinmökin vieressä sijaitsevassa Lottamuseossa.

Matkaa karttuu noin 13 kilometriä, joten pidempiin kävelylenkkeihin tottumattomien on hyvä aloittaa harjoittelu vaellusta varten jo kesäkuukausien aikana.

Vaellus on mahdollista tehdä myös lyhyempänä versiona Nahkelan koululta, jolloin matkaa kertyy 8 kilometriä. Taaborinvuorelle kulkuneuvonsa jättäneille on tarjolla paluukyyti bussilla Tuusulasta, joten molempiin suuntiin matkaa ei tarvitse taittaa jalan.

Nurmijärvellä ja Tuusulassa vietetään Minä elän! -merkkivuotta, jonka teemana mielen hyvinvointi. Haastamme jokaisen rakentamaan omaa hyvinvointiaan taiteen, kulttuurin ja tiedon avulla. Merkkivuotta vietetään, koska kansalliskirjailija Aleksis Kiven kuolemasta tulee kuluneeksi 150 vuotta.

Lisätietoja:
nurmijarvi.fi/minaelan
tuusula.fi/minaelan

Osallistu merkkivuoteen sosiaalisessa
mediassa tunnisteilla:

#MinäElänVaellus
#MinäElän
#mielenhyvinvointi
#AleksisKivi
#Tuusula
#Nurmijärvi