Ajankohtaista

NUUKA, Talous

Poliittinen ohjausryhmä perehtyi työn etenemiseen – ”Saamme tarpeellista ja kattavaa tietoa päätöksenteon tueksi”

14.3.2023

Nurmijärven kunnan talous on vuosia ollut kroonisesti velkaantunut. Kunnan talouden tervehdyttämiseksi perustettu poliittinen ohjausryhmä kokoontui maanantaina 13.3. neljännen kerran. Poliittinen ohjausryhmä kävi kokouksessaan läpi työn etenemistä.

”Poliittisen ohjausryhmän asettamat työryhmät ovat kokoontuneet viikoittain ja työ on edennyt suunnittelussa aikataulussa. Koen, että saamme tarpeellista ja kattavaa tietoa päätöksenteon tueksi”, poliittisen ohjausryhmän puheenjohtaja Arto Hägg kertoo.

Poliittisen ohjausryhmän asettamat työryhmät ovat aloittaneet tai aloittamassa toimintansa. Poikkihallinnollisia, kunnan työntekijöistä koostuvia, työryhmiä on yhteensä neljä: Palveluiden järjestämisen työryhmä, Kasvun hinta -työryhmä, Henkilöstö-työryhmä ja Omaisuuden hallinnan työryhmä.  Työryhmät laativat esitykset ohjausryhmälle huhtikuun 2023 alkuun mennessä. Poliittinen ohjausryhmä kokoontuu seuraavan kerran huhtikuussa.

”Työn edetessä ja työryhmien työn valmistuessa myös poliittinen ohjausryhmä kokoontuu tiuhemmin. Huhtikuussa ohjausryhmä kokoontuu vähintään kaksi kertaa, ja jokaisesta kokouksesta julkaistaan totuttuun tapaan tiedote”, Hägg kertoo.

Tutustu kunnan talouden tilannekuvaan teemasivuilla

Ohjausryhmän kokouksista tiedotetaan avoimesti. Tarkempaan aikatauluun työn etenemisestä ja kunnan taloustilanteeseen voi tutustua kunnan kotisivujen teemasivulla nurmijarvi.fi/nuuka.

 

Takaisin listaukseen