Ajankohtaista

Nurmijärvi-lehti, Viestintä

Nurmijärvi-lehti jaetaan kuntalaisille viikonloppuna 1.–3.9.

31.8.2023

Nurmijärven kunnan tiedotuslehti jaetaan kuntalaisille julkisena tiedotteena viikonloppuna 1.-3.9.2023. Lehdessä on tietoa syksyn tapahtumista, kuten Farmikiepistä, Kivikuusta, SIISTIKSI-siivoustalkoista, Monikkosalin ohjelmasta ja kirjaston tapahtumista. Lisäksi lehdestä löytyy tietoa joukkoliikenteen aikatauluista ja lipputuotteista. Ja toki Nurmijärvi-lehti tarjoilee jälleen tietoa ajankohtaisista päätöksistä esimerkiksi kunnan talouteen, Klaukkalan palveluverkkoon ja Kirkonkylän kehittämiseen liittyen. Lehti on luettavissa myös sähköisenä kunnan kotisivuilla.

”Lehti kannattaa jälleen lukea kalenterin ja alleviivauskynän kanssa. Kulttuuri-, kirjasto-, museo- ja liikuntapalvelumme kattavat pöydän koreaksi erilaisia tapahtumia. Saamme vieraaksemme mm. Martti Suosalon, Iiro Rantalan, Stratovariuksen, Rajattoman, Hannu Lauerman ja Ben Furmanin”, kunnanjohtaja Outi Mäkelä kirjoittaa pääkirjoituksessaan. ”Syksy ei tunnu yhtään niin synkältä, kun kalenterissa lukee syyskuun jälkeen Kivikuu ja hyvän mielen marraskuu.”

Tiedotuslehteä uudistetaan saadun palautteen pohjalta. Lukijapalautetta voi antaa osoitteeseen viestinta@nurmijarvi.fi. Mikäli lehti jäi saamatta tai jakelussa oli muu häiriö, kannattaa asiasta antaa heti jakelupalautetta. Se käy kätevästi täyttämällä jakelupalautelomake.

”Pyrimme uudistamaan kunnan tiedotuslehteä kuten muutakin kunnan viestintää ketterästi. Vuosien aikana olemme muun muassa parantaneet lehden luettavuutta. Syksyn tiedotuslehden uutuutena on kuntalaishaastattelu, jossa Rouhiaisten perhe kertoo kokemuksistaan Nurmijärvelle muuttamisesta”, kunnan viestintäpäällikkö Teemu Siltanen kertoo. ”Toivottavasti saisimme jälleen paljon lukijapalautetta, jotta voimme kehittää lehteämme entisestään!”

Nurmijärvi-lehti 3/23 jaetaan nurmijärveläisiin kotitalouksiin 1.-3.9.2023. Lehti on luettavissa myös kunnan kotisivuilla.

Takaisin listaukseen