Ajankohtaista

Kirjasto, Kulttuuri, Lapset, Liikunta, Monikko, Monikkosali, Museo, Nuoriso, Sähkö, Sähköpula, Valmius, Viestintä

Mahdollisten sähkökatkojen vaikutus vapaa-ajan palveluihin Nurmijärvellä

28.11.2022

Nurmijärven kunta varautuu mahdollisesta sähköpulasta johtuviin sähkökatkoihin. Tähän tiedotteeseen on koottu, kuinka mahdolliset sähkökatkot vaikuttavat kunnan järjestämiin tai kunnan tiloissa järjestettäviin vapaa-ajan palveluihin Nurmijärvellä. Olemme aiemmin tiedottaneet (21.11.2022) mahdollisen sähköpulan vaikutuksista varhaiskasvatukseen, kouluihin ja nuorisopalveluihin, sekä kunnan viestinnästä mahdolliseen sähköpulaan liittyen (11.11.2022).

Turvallinen liikkuminen ulkona

Kunta pyytää huomiomaan, että sähköpulan riskin noustessa katuvalaistusta ja mahdollisesti ulkoliikuntapaikkojen valaistusta rajoitetaan energian säästämiseksi. Kunta toivoo, että tällaisessa tilanteessa kuntalaiset kiinnittäisivät erityistä huomiota liikenneturvallisuuteen ja käyttävät esimerkiksi paristokäyttöisiä valaisia, led-lamppuja ja heijastimia. Turhaa liikkumista parkkipaikoilla tulee välttää.

Kirjastojen käyttöä rajoitetaan sähkökatkon aikana

Sähkökatkon aikana kirjastoissa ei voi lainata eikä palauttaa aineistoa. Yleisöpäätteet, tulostus ja kopiointi ovat pois käytöstä. Jos sähkökatko ajoittuu valoisaan aikaan, kirjastoissa voi oleskella normaalisti. Pimeälle ajoittuvan sähkökatkon aikaan voi tarvittaessa jäädä varavalaistuun lehtilukutilaan kirjaston sulkemiseen asti. Muut kirjaston tilat eivät tuolloin ole asiakkaiden käytössä. Toivomme, ettei kirjastoihin lähdetä sähkökatkon kestäessä vaan asiointi hoidetaan katkon päätyttyä.

Museot suljetaan sähkökatkon ajaksi

Nurmijärven museot (Aleksis Kiven koti ja Rajamäen Ryyppi) suljetaan sähkökatkon sattuessa. Museot ohjaavat asiakkaitaan turvallisuus huomioiden.

Nuorisotilat suljetaan, mikäli tieto sähkökatkosta saadaan etukäteen

Nuorisotilat suljetaan, mikäli katkoista saadaan tieto edellisen vuorokauden aikana, jolloin sähkökatkoon ehditään valmistautua. Mikäli sähkökatko tulee nuorisotilan ollessa auki, nuorisotila pidetään avoinna turvallisuus huomioiden. Virtuaalinen nuorisotila on toiminnassa suunniteltujen (2 h) sähkökatkojen aikana. Nuorisotilojen kiinnioloista viestitään somen kautta ja lapulla ovessa.

Huomioittehan kuitenkin, että koululaisten iltapäivätoiminta järjestetään mahdollisimman normaalisti. Lue tiedote 21.11.2022.

Monikkosalin ohjelmat keskeytetään mahdollisen sähkökatkon ajaksi

Sähkökatkon sattuessa Monikkosalin tapahtuma keskeytetään. Jos katko tulee tapahtuman alkaessa, tapahtuma keskeytetään. Keskeytyneet tapahtumat pyritään siirtämään ja toteuttamaan toisena ajankohtana.

Kunnan liikuntapalvelut ei järjestä toimintaa sähkökatkojen aikana

Kunnan liikuntapalvelut ei turvallisuussyistä järjestä ohjelmaa sähkökatkojen aikana. Kunnan liikuntapalvelut tiedottaa mahdollisista peruutuksia asiakkaitaan.

Koulujen ilta- ja viikonloppukäyttöä rajoitetaan sähkökatkojen aikana

Sähkökatkojen aikana kunnan koulujen liikuntasaleissa ei voi harrastaa joukkuelajeja turvallisuusnäkökulmasta. Urheiluseurat tiedottavat toiminnastaan omissa viestintäkanavissaan.

Klaukkalan jäähalli suljetaan sähkökatkon seurauksena

Klaukkalan jäähalli suljetaan sähkökatkon sattuessa. Mikäli sähkökatko kestää pidempään (2 h), alkaa jäähallin jää sulaa, eikä turvallisuussyistä jäähallissa voi urheilla enää saman vuorokauden aikana. Näin ollen jäävuorot joudutaan peruuttamaan siltä ajalta, kun jäätä kunnostetaan luistelukuntoon. Kunta tiedottaa asiasta urheiluseuroja ja muita käyttäjiä.

Kirkonkylän (Krannila) tekojäärata ja muut ulkojäät

Sähköpulan riskin ollessa suuri, ulkojäiden ja muiden urheilupaikkojen ulkovalot sammutetaan energian säästämiseksi.  Kunta ei suosittele luistelua ulkojäillä pimeässä. Sähkökatkon aikana Krannilan tekojäärata suljetaan käyttäjiltä turvallisuussyistä. Sääolosuhteista (lämpötilasta) riippuen jää saattaa alkaa sulaa. Tällaisessa tapauksessa tekojäärata joudutaan sulkemaan käyttäjiltä jään kunnostustöiden ajaksi. Suotuisissa sääolosuhteissa tekojäärata voidaan avata käyttäjille sähkökatkon loputtua.

Klaukkalan kuntoportaissa liikkuminen omalla vastuulla

Sähköpulan riskin ollessa suuri kuntoportaiden valaistus sammutetaan. Kuntoportaissa ei ole talvikunnossapitoa ja liikunta portaissa tapahtuu omalla vastuulla. Kunta ei suosittele portaiden käyttöä sähkökatkon aikana.

Klaukkalan tekonurmella ei voi urheilla sähkökatkon aikana

Sähköpulan riskin ollessa suuri, tekonurmen ja muiden urheilupaikkojen ulkovalot sammutetaan energian säästämiseksi. Kunta ei suosittele urheilua pimeässä turvallisuussyistä. Pidemmän sähkökatkon (2 h) aikana tekonurmella ei saa urheilla, ja tekonurmi suljetaan sähkökatkon ajaksi. Sääolosuhteista (lämpötilasta) riippuen tekonurmen käyttöönotto voi vaihdella, ja kunta saattaa joutua peruuttamaan vuoroja. Kunta tiedottaa asiasta urheiluseuroja ja muita käyttäjiä.

Rajamäen Uimahalli suljetaan sähkökaton ajaksi

Rajamäen uimahalli suljetaan ennalta ilmoitetun sähkökatkon ajaksi ja uimahalli tiedottaa asiakkaita. Tässä tapauksessa ohjatut ryhmäliikuntatunnit perutaan ennalta sovittujen sähkökatkojen ajalta, lippujen myynti lopetetaan kassalla tuntia ennen ilmoitettua sähkökatkoa. Allasosasto avataan tunnin päästä sähkökatkon päättymisestä, kun on varmistettu, että veden laatu on turvallisuusohjeiden mukaista. Kuntosali avataan heti katkon päätyttyä ja ryhmäliikuntatunnit pidetään aikataulun mukaisesti.

Ennakoimattomien sähkökatkojen aikana henkilökunta ohjaa asiakkaat pois altaista ja muista liikuntatiloista pukuhuoneisiin. Vaikka talossa on sähkökatkosten varalta turvavalaistus, henkilökunta tuo pukuhuoneisiin lisävaloa/taskulamppuja ja varmistaa, että pukuhuoneissa olevilla henkilöillä on kaikki kunnossa. Jos sähkökatko kestää yli viisitoista minuuttia yhtämittaisesti, asiakkaat opastetaan ulos hallin tiloista ja halli suljetaan. Allasosasto avataan tunnin päästä sähkökatkon päättymisestä, kun on varmistettu, että veden laatu on turvallisuusohjeiden mukaista. Kassa ja kahvio avataan heti kun se on mahdollista. Kuntosali avataan heti katkon päätyttyä ja loppupäivän ryhmäliikuntatunnit pidetään aikataulun mukaisesti, mikäli muusta ei ole sovittu.

Rajamäen Uimahalli tiedottaa asiakkaitaan omissa viestintäkanavissaan.

Hiihtoladut pimeänä sähköpulan riskin ollessa suuri

Sähköpulan riskin ollessa suuri, hiihtolatujen ja muiden urheilupaikkojen ulkovalot sammutetaan energian säästämiseksi. Hiihto laduilla tapahtuu omalla vastuulla. Kunta suosittelee käyttämään otsalamppua.

Taiteen perusopetus ja vapaa sivistystyö pyritään järjestämään normaalisti, turvallisuus huomioiden

Taiteen perusopetusta ja vapaata sivistystyötä järjestävät opistot (Nurmijärven Opisto, Jukolan musiikkikoulu, Nurmijärven kuvataidekoulu, Nurmijärven käsityökoulu, Nurmijärven musiikkiopisto ja Nurmijärven tanssiopisto) pyrkivät järjestämään opetuksen mahdollisimman pitkään normaalina, turvallisuusasiat toiminnassa huomioiden. Opistot viestivät itse tarkemmin toiminnastaan asiakkailleen. Kunta pyrkii mahdollistamaan parhaalla mahdollisella tavalla opistojen kunnan tiloissa tapahtuvan toiminnan myös mahdollisen sähköpulan aikana.

Vapaa-ajan toiminta muissa kuin kunnan omistamissa tiloissa

Urheiluseurat, nuorisoseurat ja muut vapaa-ajan toimintaa järjestävät tahot vastaavat ja tiedottavat itse omasta toiminnastaan. Kunta kannustaa vapaa-ajan toimintaa järjestäviä tahoja kiinnittämään huomiota turvallisuuteen.

 

Muokattu 28.11.2022 Monikon tapahtumien osalta. Muokkaus kursiivilla. 

Takaisin listaukseen