Ajankohtaista

Kunnanjohtajan blogi

Kunnanjohtajan blogi 21.11.2020 – Kiitos, että käytät maskia!

21.11.2020

Koronakartta hehkuu punaisena Euroopassa ja maailman laajuisesti. Monissa maissa liikkumisen ja kokoontumisen rajoituksia on otettu uudelleen käyttöön ja tilanne on myös monin paikoin pahempi kuin ensimmäisen aallon aikaan.

Toistaiseksi Suomi on välttynyt pahimmalta, mutta nyt ilmaantuvuusluvut ovat nousseet ennätyskorkeiksi pääkaupunkiseudulla ja alueelle on julistettu leviämisvaihe. Nurmijärvellä on myös viimeisten viikkojen aikana tullut useita tartuntoja päivittäin ja ilmaantuvuusluvut ovat nousseet harppauksittain. On korkea aika tarttua toimeen, ennen kuin tilanne karkaa.

Ero kevääseen ja ensimmäiseen aaltoon on, että olemme oppineet ymmärtämään Koronaa paremmin, suojautumaan siltä ja rajoittamaan sen leviämistä. Meillä on siis paremmat mahdollisuudet pärjätä taistelussa vähemmillä uhreilla ja myös hallita epidemiaa rajoituksilla, jotka ovat tehokkaita ilman, että yhteiskunta lamautetaan. Sallivampi tie vaatii kuitenkin meiltä kaikilta turnauskestävyyttä, tunnollisuutta ja toisten huomioimista.

Nurmijärvi kuuluu Keski-Uudenmaan sotealueeseen, joka on perjantaina 20.11.  antanut pääkaupunkiseudun mukana päivitetyt suositukset, joiden avulla on tarkoitus saada leviämisvaihe kuriin ja tilanne haltuun. Nurmijärven kunta on ottanut Keusoten suositukset käyttöön ja tiistaihin 24.11. mennessä yläkouluissa siirrytään maskien käyttöön. Myös varhaiskasvatuksen ja koulujen henkilökunta ottaa maskit tai visiirit käyttöön. Maskisuositus on jo tätä ennen ollut voimassa lukioissa ja toisen asteen oppilaitoksissa, sekä kaikilla alueen työpaikoilla.

Maskin käytöllä on loppupeleissä todella suuri merkitys. Esimerkiksi, jos olet ollut koronaan sairastuneen lähellä ja jos olet käyttänyt maskia, säästyt suurella todennäköisyydellä karanteenilta.

Viime päivinä tartuntoja on todettu Nurmijärvellä päivittäin useita. Pahimpina päivinä jopa 6 uutta tartuntaa. Tartuntojen lähteitä on jäljitetty viime päivinä mm. työpaikoille, kouluihin, illanviettoihin ja matkustamiseen. On myös useita tartuntatapauksia, joita ei pystytä jäljittämään. Joukkoaltistumisia on tapahtunut erityisesti kouluissa ja harrastuksissa. Tällä viikolla korona löysi tiensä myös Nurmijärvellä jälleen hoivakotiin. Näiden tilanteiden estämiseksi on meidän kaikkien jälleen tehtävä päätös siitä, että teemme osaltamme parhaamme.

Koska testausmäärät ovat keväästä nousseet, on selvää, että vakavia tapauksia ilmenee keskimäärin vähemmän kuin keväällä. Testauksen lisääminen ja taudin varhainen toteaminen myös lievissä tapauksissa on auttanut siinä, että kuolemantapauksia on myös toistaiseksi Suomessa vähemmän kuin ensimmäisessä aallossa.

Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että kyseessä on hengenvaarallinen tauti – erityisesti kun kyseessä on riskiryhmään kuuluva, yli 70 -vuotias tai jos sairastat sairautta, joka heikentää keuhkojen tai sydämen toimintaa tai laskee elimistön vastustuskykyä.

Jos sinulla on lämpöilyä, kuumetta, yskää, päänsärkyä, lihaskipua, kurkkukipua, nuhaa, hengenahdistusta, haju- tai makuaistin menetystä, pahoinvointia, ripulia tai poikkeavaa väsymystä, tee koronavirusoirearvio osoitteessa koronabotti.hus.fi

Nyt on syytä rajoittaa kokoontumisia ja ryhmätoimintaa. Aluehallintovirasto on kieltänyt yli 20 henkilön yleisötilaisuudet 23.11.-13.12.2020 ja Keusote on antanut suositukset yli 20-vuotiaiden joukkue-, ryhmä- ja kontaktilajiharrastustoiminnan keskeyttämiseksi 23.11.-13.12.2020. Nurmijärvi ottaa suositukset käyttöönmaanantaista alkaen.

Nyt on tosi kyseessä. Kiitos, että välität! Tsempataan vielä tämäkin aalto.

Maskia käyttäviä ihmisiä

Tutustu aikaisempiin blogikirjoituksiin

Kunnanjohtajan blogi >>

 

Takaisin listaukseen