Ajankohtaista

Kulttuuri

Kulttuuriavustusta haettavana – hakuaika päättyy 31.3.2022

14.3.2022
Hyvinvointilautakunnan myöntämää harkinnanvaraista kulttuuriavustusta voidaan myöntää nurmijärveläisille yhdistyksille ja toimijoille kulttuuriavustussäännön mukaisesti.

Kulttuuriavustuksella tuetaan tapahtumien järjestämistä ja muuta kulttuuritoimintaa sekä kotiseututyötä. Taide- tai kulttuurialanyhdistys voi hakea lisäksi myös ohjaaja-avustusta ja vuokra-avustusta. Ammattitaiteilijat voivat hakea taiteilija-apurahaa ja 18-29 -vuotiaat taiteenopiskelijat stipendiä.

Hakijoita kannustetaan ottamaan avustettavassa toiminnassa huomioon Aleksis Kiven kuoleman 150-vuotismerkkivuoden teemat mahdollisuuksien mukaan, mutta avustusta myönnetään myös sellaiselle toiminnalle, jolla ei ole yhteyttä merkkivuoden teemoihin. Lisätietoa Minä elän! -merkkivuoden teemoista saa kulttuuripalveluiden verkkosivuilta.

Kulttuuriavustusta haetaan sähköisesti osoitteessa https://solmu.nurmijarvi.fi/avustukset/.

Hakijan tulee ennen hakemista tarkistaa hakukelpoisuutensa ja muut avustuksen myöntämisen ehdot tutustumalla kulttuuriavustussääntöön.

Lue lisää: Kulttuuriavustuksen hakeminen ja kulttuuriavustussääntö

Takaisin listaukseen