Ajankohtaista

Ilmastotyö, Katujen kunnossapito, Siistiksi

Kevätsiivoustalkoot – järjestä ja osallistu ympäristön siistimiseen

15.4.2021

Nurmijärven kunnan yleisten alueiden kevätsiivoustalkoot järjestetään perinteisesti huhti-toukokuussa, ja ne ovat osa kunnan Siistiksi-projektia. Näin tänäkin vuonna, vaikka koronaepidemia tuo omat rajoituksensa, myös siivoustalkoisiin.

Siivoustalkoille sopivia alueita ovat yleiset viheralueet, kuten metsiköt, puistot ja tien pientareet. Talkoissa kerätään pois vain luontoon kuulumatonta roskaa, ei eloperäistä ainesta kuten lehtiä tai risuja.

”Keväällä kannattaa kerätä oman lähiympäristön ja lenkkipolun roskat. Roskien kerääminen on hyvää liikuntaa ja siitä saa hyvän mielen. Siisti ympäristö on helpompi pitää siistinä myös jatkossa”, toteaa asiasta rutkasti kokemusta omaava nurmijärveläinen roskaploggaaja Kaisu Paulanto.

Kunta tarjoaa talkoisiin osallistuville yhteisöille ilmaisen jätesäkkien kuljetuksen Kiertokapulan jäteasemalle, kun se tilataan 26.4. – 24.5.2021 välisenä aikana Lassila & Tikanoja Oy:ltä.

Siivoustalkoiden järjestäminen

Siivoustalkoiden järjestämisessä tulee huomioida voimassa olevat koronaepidemiasta johtuvat rajoitukset, kuten kokoontumisrajoitukset ja turvavälit. Hyvä tapa toimia on ensinnäkin sopia, mikä alue siivotaan ja mihin päivään mennessä siivousurakka on valmis. Ja tämän jälkeen päättää yhdessä, miten siivoojat vuorottelevat alueella minäkin päivinä, jotta toimitaan turvallisesti ja vastuullisesti.

Kevätsiivoustalkoisiin osallistuvien ryhmien ja yhteisöjen vetäjät mainostavat itse tapahtumaa, esimerkiksi kyläyhdistysten Facebook-sivuilla ja alueen ilmoitustauluilla. Myös kunnan kotisivujen tapahtumakalenterissa on mahdollista mainostaa siivoustalkoita. Tehdessäsi tapahtumailmoitusta valitse tapahtuman kategoriaksi sekä tapahtumapaikaksi ”Siistiksi”. Tällöin siivoustalkooilmoitus näkyy myös kunnan Siistiksi-sivustolla olevalla ”Tulevat siivoustalkoot”-listalla. Näin kaikilla kuntalaisilla on mahdollisuus saada kootusti tietoa siitä, missä puolella kuntaa järjestetään siivoustalkoita – ja lähteä mahdollisesti mukaan talkoisiin.

Ehjät, suljetut jätesäkit jäteauton tyhjennysreitin varrelle

Koronaepidemiarajoituksista johtuen kunnalla ei tänä keväänä ole mahdollisuutta jakaa jätesäkkejä toimipisteissään.

Siivoustalkoissa käytettävien jätesäkkien tulee olla ehjiä. Ne pitää sulkea ilmatiiviisti keruun päätteeksi kuljetusta varten.

Jätesäkit pitää jättää jäteauton tyhjennysreitin varrelle. Säkkejä ei haeta puistoista, metsästä eikä yli 10 metrin päästä ajoreitistä.

Jätesäkkien kuljetuksen tilaaminen

Siivoustalkoiden päätteeksi tilataan jätesäkkien nouto puhelimitse Lassila & Tikanoja Oy:ltä. Tilaus pitää tehdä 26.4. – 24.5.2021 välisenä aikana, jotta kuljetuskustannusten maksajana on Nurmijärven kunta.

Tilauksen teko

Soita Lassila & Tikanoja Oy:n asiakaspalveluun, puh. 010 636 5000 (ma-pe klo 7–17).

Ilmoita tilausta tehdessäsi:

  • mistä jätesäkit ovat noudettavissa
  • jätesäkkien määrä
  • yhteyshenkilön/talkooporukan vetäjän yhteystiedot
  • maksajaksi Nurmijärven kunnan siivoustalkoot

Lähde mukaan siivoustalkoisiin, tehdään tästä yhteisvoimin Nurmijärven SIISTI-ilmiö!

 

Takaisin listaukseen