Ajankohtaista

Katujen kunnossapito, Liikenne, Siistiksi

Katujen ja teiden hiekanpoisto alkaa ensi viikolla – valmista vappuun mennessä

24.3.2021

Katujen ja teiden hiekanpoisto aloitetaan viikolla 13. Katualueilta poistetaan ensin hiekat, jonka jälkeen aloitetaan katualueiden pesu. Mahdolliset yöpakkaset hidastavat hiekanpoistoa ja katujen pesua. Työt pyritään saamaan valmiiksi vappuun mennessä.

Katujen hiekanpoistoa tekevät eri alueilla eri toimijat. Klaukkalan ja Lepsämän alue kuuluu ns. alueurakkaan, ja tekijänä on YIT Suomi Oy. Muiden alueiden hiekanpoiston hoitavat puitesopimusurakoitsijat ja kunta omalla kalustollaan.

Haittavaikutukset pyritään minimoimaan

Keväisin lisääntyvä katupöly aiheuttaa herkimmille ihmisille ja astmaatikoille hengitystie- ja silmäoireita. Katujen hiekanpoisto voi hetkellisesti lisätä jo ennestään kaduilla leijailevan katupölyn määrää.

Hiekanpoisto pyritään tekemään sään ja kaluston asettamissa rajoissa siten, että se aiheuttaa mahdollisimman vähän haittaa yksittäiselle kuntalaiselle – ja tieliikenteelle.

Lisätietoja kunnan katualueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta verkkosivuiltamme.

Takaisin listaukseen