Nurmijärven blogi

Vanha-Klaukka

Vanha-Klaukka

Vilinää ja aktiivista seuratoimintaa Klaukkalan jäähallilla

4.5.2021

Sampo Sihvola, Nurmijärvi Seven Ringettes B -joukkueen joukkueenjohtaja

 

Klaukkalan jäähallin kupeeseen rakentuu parhaillaan Vanha-Klaukan asuinalue. Vaikka alue on aiemmin ollut rauhallista peltomaisemaa, niin viereisessä jäähallissa on riittänyt vilinää jo usean vuosikymmenen ajan. Vuonna 1990 rakennettu jäähalli aloitti toimintansa yritysomistuksessa, mutta 2000-luvun alkupuolella omistajaksi vaihtui Nurmijärven Kunta.

Jäähalli on ollut kovassa käytössä paikallisten seurojen toimesta. Tällä hetkellä hallin kovimpia käyttäjiä ovat ilta-aikaan ja viikonloppuisin Nurmijärven jääurheiluseurat Nurmijärvi Seven Ringettes (ringette), Kurra (jääkiekko) sekä NTL (taitoluistelu). 2010-luvun keskivaiheilla jäähalli koki suuren uudistuksen, kun hallia laajennettiin siten, että varsinaisen kilpahallin lisäksi on harrastajille tarjolla myös harjoitusjäähalli. Kilpahallin katsomoon mahtuu yli 400 katsojaa ja harjoitushallin parvellekin noin 100 katsojaa.

Nurmijärvi Seven Ringettes. Kuva: Hannu Kauremaa

 

Kolmen suurimman käyttäjän lisäksi halli tarjoaa jääurheilumahdollisuuksia alueen kouluille, lukemattomille yksittäisille joukkueille sekä myös kaikille kuntalaisille viikoittaisten yleisöluisteluiden myötä. Päivittäinen käyttäjämäärä hallilla kohoaa jopa useisiin satoihin jäällä liikkujiin päivän aikana.

Niille kuntalaisille, jotka eivät välttämättä itse uskalla jäälle, on tarjolla seurojen talkootyöllä pääosin pyörittämän kahvilan herkkujen lisäksi tarjolla myös vauhdikkaita ringette- ja jääkiekko-otteluita sekä taitoluistelukilpailuja katsottavaksi. Kaikissa seuroissa on huomioitu aivan pienimmätkin käyttäjät ja kynnys tutustua eri lajeihin on tehty matalaksi erilaisten koulujen avulla, joissa luisteluun sekä näihin lajeihin tutustutaan leikin ja opettelun avulla.

Tervetuloa mukaan uuden harrastuksen pariin!

Klaukkalan hallilla viihtyvät kaikki! Tutustu paikallisiin seuroihin linkkien takaa:

Nurmijärven Taitoluistelu

Nurmijärvi Seven Ringettes 

Kurra 

 

Klaukkalan jäähallilla riittää vilinää. Kuva: Rainer Lönnbäck

 

 

Takaisin listaukseen

Seuraa uuden Vanha-Klaukan alueen kehittymistä.

Tutustu Vanha-Klaukan sivuihin >>

 

Naurava lapsi talon portailla