Nurmijärven blogi

Kunnanjohtajalta

Kunnanjohtajalta

Onko asukas aina oikeassa?

20.5.2022

Kerran kun vuosituhannen vaihteessa alussa olin kouluttamassa nimismiehille laatutyötä, eräs tilaisuuden osallistuja heitti pilke silmässä nuorelle konsultille arvoituksen: Mikä poliisin palveluissa varmistaa sen, että asiakas on aina oikeassa? No kuulemma se, että pamppu on vasemmassa.

Vitsi saa hymyilemään, mutta elämä on opettanut, ettei sen tärkeämpää asiaa ole – ei yksityisellä, eikä etenkään julkisella sektorilla, että tunnistamme ja ymmärrämme asiakkaan tarpeet. Äärimmäisen tärkeää on myös hahmottaa se, kuka tai ketkä milloinkin ovat asiakkaita. Kaiken julkisen toiminnan lähtökohtahan on meissä ihmisinä ja yhteiskuntana.

Tämän vuoksi asukas- ja asiakaslähtöisyys on Nurmijärvelläkin toimintaperiaate numero 1. Se on määritelty osana strategiatyötä ja tottakai lähtöisin kuntalaisten omista näkemyksistä.

Asukas- ja asiakaslähtöisyys näkyy Nurmijärvellä mm kolmella tavalla:

1.Tunnemme asukkaamme ja heidän palvelu­tarpeensa muuttavassa maailmassa.

Tuntemista ja vuoropuhelua varten olemme mahdollisimman paljon läsnä ja järjestämme erilaisia vuorovaikutustilaisuuksia. Kesäkuun 7. päivänä järjestetään Klaukkalassa mm. ensimmäinen kävelevä kyläilta.

Kunnalla on myös ollut jo vuosia palautekanava Solmu, jonka tavoitteena on ollut luoda suora kysymys-vastaus yhteys viranhaltijoihin. Nyt Solmusta on julkistettu uusi versio, joka on selkeyttänyt Solmun toimintoja ja lisännyt entisestään avustushaun ja palautepalvelun käyttäjäkokemusta ja saavutettavuutta. Parhaimmillaan kuntalainen tavoittaa kunnan sen kautta yhden luukun periaatteella.

Tärkeä kuntalaisten tuntemisen työkalu ovat myös kyselyt, joita toteutetaan vuosittain useita eri kohderyhmille. Viimeisimpänä on valmistunut Ilmastotyökysely   jonka tulokset julkaistiin 18.5. Parhaillaan menossa on kysely yhdyskuntateknisistä palveluista, johon ehtii vielä vastata 11.6. asti.

2. Toimim­me vuorovaikutteisesti viestimällä aktiivisesti ja ennakoiden kunnan toiminnasta sekä osallistamalla merkittävissä asioissa kuntalai­sia ja muita sidosryhmiä.

Vuoropuhelun teemaksi on viimeisten vuosien aikana noussut ”Me tehdään Nurmijärvi”. Tämän otsikon alla on järjestetty Nurmijärvi-live -verkkokeskusteluja, vaalipaneeleita jne.

Eri toiminnoissa pidämme kuntalaisille info- ja keskustelutilaisuuksia – esimerkkinä vaikkapa viimeaikaiset Ilvesvuori II:n illat Ruusulinnassa tai Vanhempainfoorumin keskusteluilta koululaisten vanhemmille. Myös palveluverkko, sekä tuore strategiamme valmisteltiin yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa työpajoin ja kyselyin.

Viestinnässä on myös tehty harppaus siihen, että tiedonkulku on oikea-aikaista, nopeampaa, palvelevampaa ja jopa entistä ennakoivampaa. Tämä on näkynyt mm. kriisitilanteiden viestinnässä. Korona-aika on opettanut meitä paljon mm. siinä, mikä tieto, missä muodossa ja missä kanavissa palvelee parhaiten kuntalaisia ja muita sidosryhmiämme.

Kunnan viestintäohjelma päivitetään tänä vuonna tukemaan Paremman arjen ilmiötä.

3. Toimimme erilaisten sidosryhmien toiminnan mahdollistajana.

Kunnan perustehtävä on paitsi tuottaa palveluja kuntalaisille, myös toimia kuntalaisia palvelevien toimintojen mahdollistajana – ikään kuin alustana, joka voi yhdistää toimijoita ja jonka avulla voi syntyä ja viritä monenlaista aktiivisuutta.

Kunnan uusi tapahtumakalenteri on yksi työkalu, joka hyödyttää kaikkia toimijoita ja innostaa, yhdistää, sekä madaltaa osallistumisen kynnystä.

Tapahtumakalenteriin voivat lisätä tapahtumia kaikki Nurmijärvellä tapahtumia järjestävät. Mukaan ovat tervetulleita kaikki tapahtumia järjestävät yhdistykset, yritykset, yhteisöt ja muut toimijat – olipa tapahtumassa kyse liikunnasta, kulttuurista tai yleisöluennosta. Lisätietoja löydät täältä. 

 

Mitä sinä tuumaat asiakas- ja asukaslähtöisyydestä Nurmijärvellä? Entä tästä blogista ja kunnanjohtajan roolista vuoropuhelussa?

Pidetään yhteyttä!

Outi

Takaisin listaukseen

Kirjoittaja on Nurmijärven kunnanjohtaja Outi Mäkelä

Kunnanjohtaja Outi Mäkelä