Ohjeita vanhemmille päihdekasvatukseen
Tue lapsesi itsetunnon vahvistumista
Hyvä itsetunto on myönteinen kuva itsestä. Jokaisella on ainakin yksi osa-alue, jossa hän on hyvä. On tärkeää osoittaa se nuorelle. Me kaikki tarvitsemme onnistumisen tunteita.
Puhu lapsesi kanssa tupakasta, alkoholista ja huumeista
Tartu sopiviin tilaisuuksiin, joissa asian voi ottaa esille. Lehtiartikkeli, tv-ohjelma tai jokin tapahtuma tai vaikka tämä opas voi olla luonnollinen alku keskustelulle.
Anna aikaa lapsellesi ja kuuntele häntä
Voit kertoa omista ensikokeiluistasi ja kokemuksistasi. Jotta syntyy avoin ja luottamuksellinen keskustelu, on hyvä ottaa esille päihteiden myönteisiä ja kielteisiä puolia sekä miettiä syitä, miksi yleensä käytetään päihteitä.
Koska tupakan ja päihteiden käytön terveyshaitat (esim. keuhkosyöpä tai maksakirroosi) tuntuvat nuoresta yleensä kaukaisilta, kannattaa keskustella myös nuorelle ajankohtaisemmista haitoista, kuten iho-ongelmista (tupakka) sekä yleiskunnon heikkenemisestä, paino-ongelmista, tappeluihin joutumisesta ja seksuaalisen hyväksikäytön riskeistä.
Entä kun lapsesi tulee päihtyneenä kotiin ?
Päihtymistilan voimakkuudesta riippuen voi olla parempi siirtää perusteellisemmat keskustelut seuraavaan päivään. Pääasia on, että asiasta keskustellaan, jotta nuori huomaa vanhempien välittävän hänen tekemisistään. Asiasta vaikeneminen viestittää nuorelle, että vanhemmat hyväksyvät hänen päihteiden käyttönsä. Kun keskustelet lapsesi kanssa, aloita siitä , mitä näit ja koit ( esim. oksenteluista ja hajuista). Älä oleta asioita, kysy suoraan ja kuuntele keskeyttämättä, mitä nuori sinulle vastaa. Kerro, miltä sinusta tuntui (olit huolissasi, vihainen tai peloissasi). Ilmaise lopuksi mielipiteesi asiasta. Kerratkaa perheen säännöt, esim. mihin aikaan nuori haetaan / tulee kotiin.
Auta lastasi miettimään, miten hän voi sanoa ”ei” päihteille
Ryhmän paine päihteiden käyttöön on usein erittäin voimakas. Keskustele nuoren kanssa keinoista, miten selvitä hankalasta tilanteesta esim. jos kaverit tyrkyttävät päihteitä. Erilaisia kieltäytymistapoja pitää miettiä ja harjoitella etukäteen !
Tue lastasi turvallisuutta antavilla säännöillä ja rajoituksilla
Nuorten mielestä sääntöjä tarvitaan. Nuoren kasvaessa säännöt saavat sopimuksen luonteen. Nuoren on hyvä harjoitella vastuunottoa ja kykyä pitää lupaukset
Nuoren on helpompi suhtautua myönteisesti omien vanhempiensa asettamiin rajoihin, jos käytäntö ystävien perheissä on samantapainen.
Vanhemmat voivat keskustella esim. vanhempainilloissa tai lastensa lähimpien ystävien vanhempien kanssa mm. seuraavista asioista:
- Mitkä ovat eri ikäisten sopivia kotiintuloaikoja ja voidaanko sopia yhteisistä aikarajoista?
- Mikä on oma suhtautuminen tupakkaan, alkoholiin ja huumeisiin ?
- Mitkä ovat yhteiset pelisäännöt, jos lapsi haluaa olla yötä kaverinsa luona viikonloppuna?
- Onko vanhempainilloissa mahdollista allekirjoittaa ns. verkostosopimus, jossa luokan oppilaiden vanhemmat sitoutuvat ilmoittamaan toisilleen, jos saavat tietää jonkun lapsista käyttäneen alkoholia tai kokeilleen huumeita ?
Muista vanhemmat ovat vanhempia – eivät kavereita!

