Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta

Yleistä

  • Nurmijärven kunta on päättänyt järjestää koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa 1.8.2004 voimaan tulleen lain mukaan.
  • Kunta järjestää toimintaa itse sekä avustaa muita palvelun tuottajia.
  • Laki ei velvoita kuntia järjestämään toimintaa kaikille 1-2- luokkaisille ja erityislapsille. Kunta päättää missä laajuudessa toimintaa järjestetään.
  • Nurmijärvellä aamu- ja iltapäivätoiminnasta vastaa nuorisopalvelut.

Toiminnan tavoitteet

  • Iltapäivätoiminnan tavoitteena on järjestää ohjattua vapaa-ajantoimintaa välittömästi koulupäivän jälkeen turvallisessa ympäristössä ammattitaitoisen henkilökunnan toimesta.
  • Aktiivisen toiminnan lisäksi toimintaan osallistuville lapsille turvataan lepo ja rauhoittuminen sekä mahdollisuus läksyjen tekoon.
  • Toiminnassa tuetaan lapsen kasvua omatoimisuuteen.
  • Toiminnassa painotetaan kodin ja iltapäivätoiminnan välistä yhteistyötä.
  • Nurmijärvellä toimintaa järjestävillä tahoilla on kullakin omassa toiminnassaan tämän lisäksi erilaisia painotettuja tavoitteitaan.
  • Toimintaan osallistuville lapsille tarjotaan välipala.

Toiminnan laajuus ja järjestäjät yhteystietoineen

  • Toimintaa järjestetään koulupäivinä pääsääntöisesti klo 12.00-17.00 välisenä aikana.
  • Aamupäivätoimintaa ei lukuvuonna 2012-2013  järjestetä.

Toimipisteet

Klaukkala

Lepsämä

  • Lepsämän nuorisoseuran talo, Lepsämänkaari 4 (Lepsämän Versot ry)

Metsäkylä

  • Metsäkylän koulu, Järventaustantie 163 (Nurmijärven seurakunta)

Uotila

  • Uotilan koulu, Uotilan koulutie 81 (Nurmijärven seurakunta)

Nurmijärven Kirkonkylä

  • Ahjola, Nahkurintie 6 (Nurmijärven kunta)
  • Pappila, Pappilantie 3 (Nurmijärven seurakunta)

Rajamäki

 Röykkä

  • Röykän Toimela, Männikönaukiontie 14 (Nurmijärven seurakunta) 

Yhteystiedot

  • Nurmijärven kunta/Merja Winha-Järvinen puh. 040 317 2060
  • Nurmijärven seurakunta/Helena Saulamo puh. 050 383 0393
  • Lepsämän Versot ry/Kaarnakorpi Susanna puh. 050 549 5281
  • Syrjän koulun vanhempainyhdistys ry/Sinisalo-Katajisto Petra puh. 050 541 6649
  • Vendla Skola och Hem rf./Lehtonen Annika puh. 050 523 5856
  • Nurmijärven Taitoluistelijat/Sanna Vuorinen puh. 040 156 4230
  • Hyvinkään 4h-yhdistys/ Petri Oksanen puh. 044 556 0252

 

Hyvinkään 4h-yhdistys aloittaa koululaisten iltapäivätoiminnan Rajamäellä Länsikaaren koululla elokussa 2012.  Länsikaaren iltapäiväkerhossa on 15 paikkaa.Paikkoja voi hakea samalla lomakkeella kuin muitakin iltapäiväkerhopaikkoja. Hakemuksen alareunaan maininta Länsikaaren koulu. Hakemukset toimitetaan os. Nuorisopalvelut, Pl 37, 01901 Nurmijärvi.

 

Nurmijärven kunta/perhepäivähoito

 eri puolilla kuntaa mahdollisuuksien mukaan

  • Kirkonkylä-Rajamäen alue
  • puh. 040 317 2270  tai 040 317 3615
  • Klaukkalan alue puh. 040 317 2604 

Iltapäivätoiminnasta perittävä  maksu kuukaudessa

Huoltajilla on mahdollisuus valita joko yli neljä tuntia kestävä toiminta tai klo 12.00 - 16.00 välisenä aika neljä (4) tuntia kestävä toiminta sillä edellytyksellä, että lapsi lähtee tai noudetaam toimipaikasta viimeistään klo 16.00 kaikkina päivinä 

Nurmijärven kunta ja Nurmijärven seurakunta

  • 1-11 käyntikertaa 50 euroa/yli neljä tuntia kestävä toiminta
  • 1-11 käyntikertaa 40 euroa/max. neljä tuntia kestävä toiminta
  • 12 ja yli käyntikertaa 100 euroa/yli neljä tuntia kestävä toiminta
  • 12 ja yli käyntikertaa 80 euroa/max. neljä tuntia kestävä toiminta

Muut toimijat

  • 100 euroa käyntimäärästä riippumatta yli neljä tuntia kestävä toiminta
  • 80 euroa käyntimäärästä riippumatta max. neljä tuntia kestävä toiminta

Nurmijärven kunta/varhaiskasvatus/perhepäivähoito

  • Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistamien taksojen mukainen
  • Huoltajilla on mahdollisuus erityisistä syistä saada maksuvapautus.
  • Maksuvapautusta myönnettäessä käytetään päivähoidon asiakasmaksujen periaatetta.
  • Maksuvapautta haetaan nuorisopalveluista, joka maksaa toimintaan osallistuvan lapsen iltapäivätoimintamaksun toiminnan järjestäjälle. Maksuvapauden myöntää nuorisopäällikkö.

Hakuajat

  • Lukuvuodeksi 2012 - 2013 toimintaan haetaan samaa hakukaavaketta käyttäen kaikkiin toimipisteisiin.
  • Voimassa olevien suunnitelmien mukaan haku on 27.4.2012 mennessä.
  • Kevään 2012  vapaita paikkoja voit tiedustella ao. toimipisteistä.

Hakemus koululaisten iltapäivätoiminta syksy 2012 - kevät 2013

Valintaperusteet

Mikäli kaikille hakijoille ei löydy kerhopaikkaa, käytetään valinnassa seuraavia perusteita:

  1. ensimmäisen luokan oppilaat
  2. toisen luokan oppilaat
  3. sisaruus
  4. asuinpaikka
  5. arvonta

Lisätietoja

Nurmijärven nuorisopalveluista

  • 040 317 2060 / Merja Winha-Järvinen
  • 040 317 2059 / Leena Kivi
  • ao.  toimipisteistä

Suunnitelma koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnasta Nurmijärvellä