Ajankohtaista

Keusote, Koronavirus, Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksessa vähennetään karanteeniin asettamista – pieniä muutoksia kunnan koronaviestintään

13.10.2021

Tartunnanjäljityksen viive on Keusoten alueella tällä hetkellä 0–3 vuorokautta. Viiveen lyhentämiseksi 11.10. Keusotessa on päätetty, että jos varhaiskasvatuksessa koronatartunnan saanut on yksittäinen lapsi, tiedotetaan pienen riskin altistumisesta ryhmää ja huoltajia, mutta karanteeneja ei enää aseteta.

Nurmijärven kunta tiedottaa pienen riskin altistumisista varhaiskasvatuksen ryhmää ja huoltajia ensisijaisesti Päikyn välityksellä. Alkuluokkien sisäiseen tiedottamiseen käytetään puolestaan ensisijaisesti Wilmaa. Mikäli kyseessä ei ole joukkoaltistuminen eikä Keusote terveysviranomaisena julkaise tapahtuneesta julkista tiedotetta, kunta ei viesti pienen riskin altistumisista kotisivuillaan, sosiaalisen median kanavissa tai muissa julkisissa viestintäkanavissaan.

Mikäli Keusote terveysviranomaisena viestii altistumisista julkisuuteen, myös Nurmijärven kunta viestii tapauksista omilla kotisivuillaan ja muissa julkisissa viestintäkanavissaan.

Koronatestit

Koronatestissä käymistä suositellaan alle 12-vuotiaille seuraavissa tilanteissa:

  • Lapsella on oireita, ja perheessä on rokottamattomia 16 vuotta täyttäneitä tai henkilöitä, joiden immuunisuoja koronaa vastaan on puutteellinen.
  • Lapsella on oireita ja hänen tiedetään altistuneen laboratoriossa varmistetulle koronatapaukselle edeltävän kahden viikon aikana. Oireettomia altistuneita tai karanteeniin asetettuja ei enää pääsääntöisesti testata.

Altistuneille 12 vuotta täyttäneille ja tätä vanhemmille suositellaan testiin hakeutumista kaikissa tilanteissa.

Keusoten alueella varhaiskasvatuksen työntekijöillä ja vanhemmilla on ollut mahdollista suojautua kahdella rokoteannoksella vakavaa koronavirustautia vastaan. Rokotussarjan aloittaminen on edelleen mahdollista.

Katso Keusoten koronatestauskriteerit.

Takaisin listaukseen