Liikenne

Kehätiellä tehdään syksyn aikana päällysteitä ja melusuojausta

Kirkkotien eteläisellä osuudella liikenne on kulkenut elokuun alusta lähtien. Kirkkotien alueella tehdään syksyn aikana vielä vihertöitä, melunsuojausta, kiveystöitä, sekä ylimpiä päällystekerroksia.

Myös asfaltointityöt on aloitettu kesän aikana ja syksyllä asfaltointeja tehdään koko hankkeen alueella. Töitä tehdään edelleen myös Hämeenlinnanväylän alueella. Moottoritien keskialueella telematiikan ja valaistuksen työt jatkuvat syksyn ajan sekä tulevat ramppiliitokset viimeistellään. Koko hankkeen alueella myös meluaitojen ja kaiteiden asennustyöt ovat käynnissä sekä viimeistelytyöt. Louhinnat hankkeella on saatu tehtyä.

Sillat valmistuneet – Numlahden alikulkukäytävässä vielä pintarakenteiden viimeistelyä

Kirkkotien, Luhtajoentien, Metsäkyläntien, Metsäkylän ja Lamminsuon risteyssiltojen kannet on asfaltoitu kesän aikana. Mäyräkallionsillan maatuen luiskan uuden tukiseinän rakentaminen on myös valmistunut. Uuden Numlahden alikulkukäytävän rakentaminen on edistynyt hyvin kesän aikana ja syksyllä tehdään sillan pintarakenteet sekä varustelut, kuten valaisin- ja kaideasennukset sekä kuivatusjärjestelmät.

Töiden turvallisen toteuttamisen vuoksi hankkeen alueella on edelleen tietyöjärjestelyjä. Tietyöjärjestelyjä on kaikilla ohikulkutien risteävillä teillä (Hämeenlinnanväylä, Vanha Hämeenlinnantie, Metsäkyläntie, Kirkkotie, Aittakalliontie/ Klaukkalantie).

Moottoritiellä on edelleen tiedossa liikenteenpysäytyksiä. Klaukkalantien kiertotiejärjestely on käytössä syksyn ajan. Klaukkalantielle tehtiin kiertotie tulevan Numlahden alikulkukäytävän rakentamisen ajaksi.

Meluvallin rengasleikekevennys, missä kevennyksen kohta täytetty rengasleikkeellä.

Rakennustyöt edistyneet hyvin

”Ohikulkutien rakennustyöt ovat edistyneet hyvin ja työt ovat edenneet osin jopa edellä alkuperäistä aikataulua. Mikäli loppusyksyn rakennustyöt sujuvat edelleen suunnitelmien mukaisesti, Klaukkalan ohikulkutien liikenteelleottoa tavoitellaan jo tämän vuoden lopulla”, sanoo hankkeen projektipäällikkö Antti Koski Väylävirastosta.
Työmaa-alueelle on ehdottomasti kiellettyä mennä. Työmaa-aitojen takaa on kiinnostuneiden turvallista ihmetellä työmaan etenemistä.

Tähän mennessä tehty:

Valmiusaste

  • Sillat 99 %
  • Louhintatyöt 99 %
  • Maanrakennustyöt 90 %
  • Päällysteet 60 %
  • Koko urakka 85 %

Uusi tie valmistuu kokonaisuudessaan syksyllä 2021.

Metsäkylän risteyssillalla asfalttiryhmän liimalevitin, jolla levitetään bitumiemulsio.
Hämeenlinnanväylän ylittävän Lamminsuon risteyssillan kansi valettiin kesän aikana.