Ilmiöntekijät

Tässä työssä näkee lapsen kaaren ekaluokkalaisesta lukiolaiseksi

Tiedotuslehti esittelee monipuolisesti Nurmijärven kunnan ammattilaisia eli ilmiöntekijöitä. Tällä kertaa vuorossa on nuoriso-ohjaaja Katriina.

“Lyhytkasvuisena lapset kysyvät minulta usein, että miksi olen näin pieni. Jotkut sanovat, että heidän äitinsä ovat paljon isompia. Vastaan lapsille yleensä, että minun luuni eivät jaksaneet kasvaa enempää. Se riittää lapsille vastaukseksi.

Työskentelen lasten päiväkerhossa ja iltaisin nuorten kanssa. Lisäksi työskentelen koulukahvilassa ja leireillä. Lasten ja nuorten kohtaaminen on parasta. Iltapäiväkerhossa näkee lapsen kaaren ekaluokkalaisesta
lukiolaiseksi tai ammattikoululaiseksi asti. Joskus jää miettimään, että mitenköhän tämä nuori tulee pärjäämään. Murrosiässä etsitään itseään niin kovasti. Sitten kun näkee myöhemmin jossain, on kiva kuulla, että nuori on saanut työpaikan ja kaikki on hyvin. Muutama vanha nuori, jolla on jo omaakin perhettä, käy edelleen moikkaamassa minua. Huomaa, että meidän työstä on ollut iloa ja että se on ollut tärkeää.

Oli lapsi minkälainen tahansa, niin kaikkea pitää antaa kokeilla. Ja aina pitäisi myös muistaa kehua! Itse harrastin lapsena koripalloa. Olin Helsingin suurkisoissakin pelaamassa.

Tässä työssä näkee lapsen kaaren ekaluokkalaisesta lukiolaiseksi
Rajamäki on tietyllä tapaa yhteisöllinen. Koko kylä kasvattaa. Ihmiset tuntevat ja tietävät, kuka on kenenkin lapsi. Siellä on paljon vahtivia silmiä. Itsekin toivon, että jos minun kaksi lastani töhöilevät kaupungilla niin joku aikuinen puuttuisi siihen.”

1800

Meillä on paljon työkavereita, sillä kunnassamme työskentelee yli 1800 työntekijää. Eri ammattinimikkeitä on päälle 200. Yhteinen perustehtävämme on palvella kuntalaisia. Oletko sinä tuleva ilmiöntekijä?

Hae meille töihin: nurmijarvi.fi/tyopaikat