Liikuntapalvelut

Ikäihmisten liikunta

Voimaa Vanhuuteen -hanke liikuttaa.
“Nurmijärvellä on paljon liikuntamahdollisuuksia ikäihmisille,” sanoo asiakas liikuntaneuvontakäynnillä ikäihmisten liikuntasuunnittelija Petra Kelalle.

Monien ulkoilureittien ja ulkoliikuntapaikkojen lisäksi kunnasta löytyy ohjattua liikuntatarjontaa järjestäviä, useita eri tahoja kunnan liikuntapalveluista Nurmijärven Opistoon. Myös kunnassa toimivat yhdistykset sekä yksityinen sektori järjestävät erilaisia liikuntapalveluita.

“Kevyenliikenteen väylien sulaessa ulkona liikkuminen helpottuu ja pienikin päivittäinen ulkoiluhetki tekee hyvää keholle sekä mielelle”, toteaa Kela kunnan liikuntapalveluista.

Petra Kela kannustaakin kaikkia ikäihmisiä lisäämään aktiivisuutta arkeen ulkoilemalla sekä kokeilemaan rohkeasti erilaisia tarjolla olevia liikuntamahdollisuuksia.

Voimaa Vanhuuteen -hankkeen myötä on selvinnyt, että moni yhdistys järjestää monipuolisesti erilaisia liikuntatuokioita ja on ollut ilahduttavaa kuulla, että Nurmijärvellä todella on monipuolisesti liikuntamahdollisuuksia ikäihmisille”, Kela jatkaa.

Meneillään olevan hankkeen puitteissa on järjestetty mukana oleville yhdistyksille koulutusta mm. kuntotestaukseen ja tuolijumppaideointiin, ja toukokuussa järjestetään ulkokuntolaite- sekä sauvakävelytekniikkakoulutuksia Kirkonkylässä ja Klaukkalassa. Koulutukset jatkuvat elokuussa voima- ja tasapainoharjoittelun sekä taukojumppaideoinnin parissa. Ikäinstituutin ja Keusoten kanssa yhteistyössä toteutetun Alkukartoituksen ja liikuntaraadista saatujen palautteiden myötä muodostuneet koulutussisällöt on tarkoitettu antamaan lisää tietoa ja tukea yhdistysten vapaaehtoisohjaajille.

“Kannustetaan kaikki ikäihmiset liikkumaan”, liikuntasuunnittelija Kela sanoo yhdessä Voimaa Vanhuuteen -hankkeen yhteistyökumppanien kanssa. Yhteistyökumppaneina ovat Nurmijärven kunta, kirjasto- ja kulttuuripalvelut , KeuSoten fysioterapia, Keski-Uudenmaan Yhdistysverkosto, Nurmijärven seurakunta, Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu ry (ESLU), Eläkeliiton Nurmijärven Yhdistys ry, Klaukkalan eläkeläiset ry, Klaukkalan Martat ry, Nurmijärven Eläkkeensaajat ry, Nurmijärven Invalidit ry, Nurmijärven Kansalliset Seniorit ry, Nurmijärven Opisto, Nurmijärven Sydänyhdistys ry,
Onnenkimpale ry ja Uudenmaan Muistiluotsi.

Ulkokuntolaiteopastus

Maksuton, ei ennakkoilmoittautumista.

ma 16.5.–13.6. klo 12–13
Klaukkalan urheilupuisto
(Kisatie 9, Klaukkala)

ti 17.5.–14.6. klo 10–11
Krannilan urheilupuisto
(Suojalantie 2, Nurmijärvi). Säävaraus.