Taaborinvuoren kesä

Vaahteramäen Eemeli palaa Taaborille toiveuusintana

Kesälle 2020 alun perin suunniteltu toiveuusinta Vaahteramäen Eemeli siirtyi koronarajoitusten vuoksi tälle kesälle. Ohjaaja Taavi Vartian mukaan harjoituksia käynnisteltiin huhtikuun lopulla ja teatteri lähti lippu korkealla kohti ensi-iltaa.

”Poikkeuksellinen ajanjakso on opettanut, että pandemian aallokossa voi tulla takapakkeja, mutta tuotantopäätös on nyt tehty”, Vartia sanoo.

”Jos ihan force majore -tilannetta ei tässä kesän päälle laskeudu, niin koko perheen suuri klassikko kyllä nähdään suunnitellusti, ja me tekijät odotamme sitä kovasti.”
Kun Taavi Vartia ohjasi kesällä 2013 Taaborinvuorelle Vaahteramäen Eemelin juhlanäytelmän, olivat lähes kaikki näytökset loppuunmyytyjä. Tuolloin tuli kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Astrid Lindgren kirjoitti ensimmäisen Eemeli-teoksena.

Heinäkuussa 2021 Vartian kiitelty ohjaus herää uudelleen eloon osittain uudella kokoonpanolla.

Eemelin ja Iidan rooleihin valikoituivat kymmenien ehdokkaiden joukosta Joose Mäenpää ja Emilia Kangasluoma. Muissa rooleissa loistavat muun muassa Marita Taavitsainen, Nora Löfving, Joonas Vartia ja Veeti Kallio.
Klassikkoteoksen pellavapäinen pojanviikari kujeilee vanhaan tuttuun tapaan vieden kaikenikäiset katsojat ikimuistoiseen seikkailuun kepposten ja metkujen iättömään maailmaan – maailmaan, jossa sattuu ja tapahtuu, ja jossa itkut päättyvät nauruun, syyllisyys ja katumus anteeksiantoon.

Luvassa on takuuvarma ja korkeatasoinen teatterielämys täynnä riemua, suuria tunteita ja musiikkia, sekä tietysti kepposia.

9- 28.7.
Vaahteranmäen Eemeli

Taaborinvuori
www.lippu.fi, www.taaborinkesateatteri.fi
Järj. Taavi Vartia Film TV & Oy