Ajankohtaista

Kaikki

Retkikohde pääsiäiseksi – koe kolme koskea saman päivän aikana

1.4.2021

Poikkeuksellisen pitkä ja luminen talvi mahdollistaa tänä keväänä luontoelämyksiä, joita ei voi muulloin kokea. Luonnon voimat näkee parhaimmillaan koskien kuohuissa, joissa lumisen talven jäljiltä suuret vesimassat syöksyvät valtoimenaan kiviä ja maan muotoja väistellen. Näin korona-aikana koskielämyksiä nähdäkseen ei tarvitse edes lähteä merta, vai pitäisikö sanoa koskea edemmäs kalaan, sillä jo puolen tunnin matkan päässä Helsingistä näkee koskia, jotka ovat vesimassoineen vaikuttavia kokemuksia. Vantaanjoen vesistön alueella Nurmijärvellä sijaitsee kolme koskea, jotka ovat näin keväällä runsaimmillaan.

 

Myllykoski – Kosken pauhua suurella voimalla

Koskimelojien kilpailuistakin tuttu Myllykoski on yksi hienoimmista koskista Etelä-Suomessa.  Nurmijärven liittymän kohdalla, Helsinki-Tampere-moottoritien itäpuolella sijaitsevalla koskella on pituutta 400 metriä ja pudotusta 11 metriä. Koski oli nimensä mukaisesti aikoinaan Nurmijärven parhaita myllypaikkoja ja paikassa on sijainnut myös alueen ensimmäinen voimalaitos. Myllykosken vesivirtauksia voi ihailla rannoilta tai kosken ylittäviltä silloilta.  Myllykoskelta kulkee idyllinen 1,5 km pitkä pitkospuureitti joen vartta pienemmälle Pikkukoskelle. Kosken kuohujen lisäksi alueelta löytyy tulentekopaikkoja sekä ympyräreitin tekevä luontopolku. Nimensä luontopolku on saanut uhanalaiselta Koskikaralta, jonka saattaa nähdä kalastelemassa Myllykosken kivikoissa.

Jos intoa pitempään patikointiin löytyy, niin Myllykoskelta pääsee Seitsemän Veljeksen vaellusreittiä pitkin jopa Hyvinkäälle tai etelään päin mentäessä aina Helsinkiin asti. seitsemän veljeksen vaellusreitti

 

 

 

Nukarinkoski – Kauneimpia ja suurimpia koskialueita

Myllykoskelta 11 km jokea pohjoiseen päin mentäessä sijaitsee monen koskibongaajan suosikkikohde Nukarinkoski. Nukarinkoski on Vantaanjoen suurin koskijakso ja yksi Uudenmaan kauneimmista koskialueista. Alue löytyy Nukarin kylästä Koillis-Nurmijärvellä.  Pituutta koskella on 1300 metriä ja pudotusta 25 metriä. Alueella sijaitsi aikoinaan saha ja mylly, joiden perustuksia voi nähdä koskessa vieläkin. Nukarinkosken rannoilla kiertää reittejä ja joen yli pääsee useita siltoja pitkin. Alueen koski- ja virtapaikat ovat vaelluskalojen, kuten taimenen ja lohen lisääntymispaikkoja ja Nukarinkoski onkin Vantaanjoen suosituimpia kalastuspaikkoja. Puiset sillat ja voimakkaasti virtaava vesi tarjoavat valokuvaajille hienoja mahdollisuuksia kuvaukseen. Nukarinkoski kannattaa ehdottomasti kokea keväällä tuomen kukkiessa, jolloin koski on kauneimmillaan.

Päiväretkeilijöitä varten alueella on laavu nuotiopaikkoineen.

 

 

 

Kuhakoski – Oikea vesiputous

Vesiputoukset ovat Etelä-Suomessa harvinainen näky, mutta Nurmijärven Perttulasta löytyy tällainen. Kuhakoski sijaitsee Vantaanjoesta haarautuvan Luhtajoen varressa Lopentien ja Valkjärventien liittymäkohdan eteläpuolella. Vesi putoaa porrasputoukseksi luokitellussa Kuhakoskessa 150 metrin matkalla 16 metriä. Vettä voi virrata parhaimmillaan 14 kuutiometriä sekunnissa. Kuhakoski on ollut muiden Nurmijärven koskien tapaan aikoinaan tärkeä myllypaikka. Koskella voi nähdä vieläkin pauhujen lisäksi myllyn aikaisia vesikoururakennelmia ja perustuksia. Koski virtaa nykyisin vapaana vanhassa louhitussa uomassa. Kosken niskalla on kauniisti holvattu vanha maantiesilta, jolta avautuu upea näköala jokilaaksoon.

Kuhakoski sai kyläläisten organisoimana vuonna 2019 lapsiturvalliset kaiteet, jotka rahoitettiin Nurmijärven kunnan osallistuvan budjetoinnin määrärahoista.  Putouksella on nyt turvallisempaa vierailla.

 

 

Hienot kevätsäät ja heräävä luonto saavat ihmisiä lähtemään luontokohteisiin. Näinä aikoina myös ulkona liikkuessa on syytä muistaa turvaetäisyydet.

Takaisin listaukseen