Ajankohtaista

Kulttuuri, Museo, Opetus ja koulutus, Rakentaminen

Rajamäen kampuksen työmaa-aitaan tulossa taidetta ja valokuvia  

17.8.2023

Rajamäen keskustaa kiertävään rakennustyömaan aitaan on syksyn aikana tulossa taidetta sekä valokuvia Rajamäen historiasta. Nurmijärven kunta tulee kutsumaan kuntalaiset osallistumaan mukaan yhteiseen projektiin. Tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan myöhemmin. 

Rajamäen kampuksen aitaa tullaan käyttämään myös yhteisöllisiin taideteoksiin. Lisäksi siihen on suunnitteilla osuus, johon kuka tahansa voi käydä maalaamassa graffiteja.

Nurmijärven julkisilla paikoilla tullaan tulevaisuudessa näkemään enemmänkin taidetta, sillä kunnanhallituksen kesäkuussa hyväksymässä kulttuuriohjelmassa edistetään kulttuurin tuomista osaksi jokapäiväistä arkea ja elinympäristöä. 

 

Rajamäen kampukselle tulee tilat perusopetuksen 6.–9. vuosiluokille sekä liikuntatilat koulun ja liikuntapalveluiden käyttöön. Kampus valmistuu vuoden 2025 aikana ja pihatyöt kevään 2026 aikana. Kokonaisvastuu-urakoitsijana Rajamäen kampuksessa toimii SRV. 

Takaisin listaukseen