Ajankohtaista

Kaikki

SRV toteuttaa Rajamäen kampuksen uudisrakennuksen Nurmijärvelle

23.5.2023

SRV ja Nurmijärven kunta ovat allekirjoittaneet sopimuksen Rajamäen kampuksen uudisrakennuksen toteuttamisesta. Hanke toteutetaan kokonaisvastuu-urakkana, ja SRV:n sopimuksen arvo on noin 24 miljoonaa euroa. Kokonaisvastuu-urakassa urakoitsija vastaa sekä suunnittelusta että toteutuksesta. Nurmijärven kunta teki päätöksen rakennushankkeen urakoitsijasta maaliskuussa 2023 ja nyt tehdyn sopimuksen myötä hanke kirjataan SRV:n tilauskantaan toukokuulle. Rakentaminen käynnistyy syksyllä 2023.

Rajamäen kampukselle tulee tilat perusopetuksen 6.–9. vuosiluokille sekä liikuntatilat koulun ja liikuntapalveluiden käyttöön. Kampus valmistuu vuoden 2025 aikana ja pihatyöt kevään 2026 aikana.

Rajamäen kampus toteutetaan siten, että Seitsemän veljeksen koulun ja Kuntola-rakennuksen tilalle rakennetaan uudisrakennus. Lisäksi liikuntatila Rajakaari korvataan uusilla liikuntatiloilla. Hankkeessa käyttäjät saavat ajanmukaiset ja muuttuviin oppilasmääriin mukautuvat sekä terveysturvalliset tilat.

”Rajamäen kampus on SRV:n ensimmäinen kouluhanke Nurmijärven kunnan alueella, ja aloitamme ilolla rakentamisen tulevana syksynä. Olemme toteuttaneet pääkaupunkiseudun kehyskunnissa useita kouluhankkeita KVR-mallilla viime vuosien aikana, kuten elinkaarihankkeina toteutetut Jokirinteen oppimiskeskus Kirkkonummelle ja Siuntion sivistys- ja hyvinvointikeskus. Näitä oppeja ja hyviä kokemuksia on hyödynnetty parhaalla mahdollisella tavalla myös Rajamäen kampuksen hankkeen suunnittelussa ja tarjousvaiheessa”, kertoo SRV:llä hankkeesta vastaava yksikönjohtaja Saku Kosonen. 

Rajamäen kampus rakennetaan elinkaariviisaus huomioiden

Kampuksella on varauduttu aurinkopaneelien asentamiseen. Lisäksi rakennuksen käyttöön tuotetaan uusiutuvaa energiaa ilmavesilämpöpumpulla. Rakennuksen energialuokka A. Kohteen suunnittelussa kiinnitetään huomiota myös luontoarvoihin ja vihreisiin näkymiin. Tontilla pyritään säilyttämään puustoa sekä istuttamaan uusia taimia. Biodiversiteettiä vahvistetaan tekemällä niittynurmialueita välituntipihoille.

”Rajamäen kampus on Nurmijärven kunnan tärkein rakennushanke tällä hetkellä, ja olemme tyytyväisiä, että pääsemme käynnistämään hankkeen laadukkaan rakentajan kanssa. Tällä hetkellä koululaisilla on käytössä väistötilat, joten erityisesti odotamme saavamme käyttöömme terveelliset ja turvalliset tilat aikataulussa ja kustannustehokkaasti”, kertoo tekninen johtaja Juha Oksanen Nurmijärven kunnalta.

Kampus sijaitsee keskeisellä paikalla Nurmijärven Rajamäen kylän keskustassa. Rajamäen kampukselle tulee tilat perusopetuksen 600 oppilaalle. Kampusalueen rakennusten yhteislaajuus on noin 7 600 bruttoneliömetriä.

Nurmijärven kunnan tekninen johtaja Juha Oksanen, SRV:n yksikönjohtaja Saku Kosonen, Nurmijärven kunnan tilakeskuksen päällikkö Pasi Kivelä ja SRV:n projektinjohtaja Jyrki Poikonen.
Takaisin listaukseen