Ajankohtaista

Kirjasto

Pääkirjasto peruskorjataan, asiakkaita osallistetaan suunnitteluun

9.10.2020

Nurmijärven pääkirjaston kaivattu peruskorjaus on tarkoitus käynnistää ensi vuonna. Nyt asiakkailla on mahdollisuus kertoa oma mielipiteensä siitä, mitä muutoksia pääkirjastoon olisi tarpeellista saada ja minkälaisia tiloja ja sisustusratkaisuja kirjastossa olisi hyvä olla. Asiakkaat voivat vaikuttaa omien näkemystensä puolesta kahdella tapaa: joko vastaamalla peruskorjausta koskevaan asiakaskyselyyn tai osallistumalla kirjaston asiakasraatiin.

Asiakaskysely aukeaa kirjaston verkkosivuilla jo maanantaina 12.10., ja se on auki 23.10. asti. Kyselyyn voi osallistua myös paperisella lomakkeella, joka on täytettävissä pääkirjastossa kirjaston aukioloaikojen mukaisesti 23.10. saakka.

Asiakasraatiin toivotaan osallistujia kaikista ikäryhmistä, tarkoitus on saada mukaan 6-10 lasta ja nuorta ja noin 10 aikuista. Alle kouluikäisten vanhemmat voivat osallistua lastensa puolesta. Peruskorjauksen suunnittelevat arkkitehdit vetävät prosessin alkuvaiheessa asiakasraadille 2-3 työpajaa, joissa peruskorjaukseen liittyviä suunnitelmia käydään läpi. Asiakasraadin jäsenillä on siis mahdollisuus kommentoida tehtyjä suunnitelmia tuoreeltaan. Ensimmäinen työpajapäivä on 19.11., jolloin lasten ja nuorten ryhmä kokoontuu klo 15-17 ja aikuisten ryhmä klo 17-20.

Jos asiakasraatiin haluaa osallistua, voi ilmoittaa yhteystietonsa pääkirjaston asiakaspalveluun paikan päällä, sähköpostitse osoitteeseen kirjasto@nurmijarvi.fi (otsikkokenttään merkintä Asiakasraati) tai soittamalla 040 317 2500.

 

Takaisin listaukseen