Ajankohtaista

Hyvinvointi, Ikäihmiset, Tapahtumat, Yhdistykset

Olohuoneen joulua vietetään perjantaina 16.12. klo 10-16

1.12.2022

Nurmijärven Olohuoneessa, Heikkarin palvelutalossa vietetään ikäihmisten joulujuhlaa perjantaina 16.12. klo 10–16. Olohuoneen joulutapahtumassa luvassa rentoa yhdessäoloa sekä jouluista toimintaa, tunnelmaa ja musiikkia. Tapahtumassa voi halutessaan osallistua niin jouluaskarteluun kuin makeiden joululeivonnaisten tekemiseen.

Askartelua ja leipomuksia

Olohuoneen joulutapahtumassa on kaksi toimintapistettä. Toisessa voi askarrella ohjaajien kanssa jouluisia asioita, kuten joulukortteja tai jouluenkelin klo 10–15 välisenä aikana.

Toisessa toimintapisteessä leivotaan leipoa jouluisia herkkuja klo 10–13 välisenä aikana. Leipomuksia tarjotaan joulutapahtumaan osallistuville ja leipojat saavat myös itselleen maistiaisia mukaansa. Suunnitteilla on muun muassa piparien, torttujen ja joulumakeisten leivontaa. Leipomassa mukana ovat Klaukkalan työpajanuoret sekä Nurmijärven Klubitalolaiset.

Pienimuotoista myyntiä ja suurenmoisia herkkuja

Joulutapahtumassa voi ostaa Klaukkalan työpajan nuorien tekemiä tuotteita sekä myös muutaman ryhmätoiminnassa mukana olleen kädentaitajan töitä.

Joulujuhlan tarjoilusta, kuten glögistä ja pipareista sekä joulutortuista ja pasteijoista kahvin kera, vastaa Onnenkimpale ry.

Heikkarissa toimii myös Pirjon Pakarin pitämä lounaskahvila Helmi, jossa on mahdollisuus omakustanteiseen lounaaseen klo 10.30–13.30.

Tervetuloa mukaan Olohuoneen joulutapahtumaan!

 

Olohuone-hankkeessa mukana ovat Nurmijärven kunta, Nurmijärven Onnenkimpale ry, Nurmijärven seurakunta, alueella toimivat järjestöt ja yhdistykset sekä muut toimijat, kuten oppilaitokset ja yritykset.

 

Takaisin listaukseen